Susiparin ulkopolitiikkaa

HyvaSylvi

Olipa kerran omituinen pikkuvaltio. Sen keisarina oli aikoinaan toiminut vahva mies, joka pakotti kansan uskomaan omaan käsitykseensä suuren naapurimaan ihanuuksista.
Keisarin sanoma oli niin vahva, että agraaripuolue suorastaan lumoutui ja otti pyhäksi opinkappaleekseen tämän keisarin sanoman.

Keisari kuoli ajallaan. Seurasi työväenpuolueen valtakausi ja kahden vähäisemmän ja kevyemmän pikkukeisarin lyhyet valtakaudet.
Sitten kävi vahinko. Kolmatta pikkukeisaria valittaessa maan työväenpuolue tupeksi oikein olan takaa. Vahingossa päätyi ehdokkaaksi naispuolinen, sosialististen ammattijärjestöjen, mummojen, kaupan kassojen ja poikkeavan sukupuolisen käyttäytymismallin omaavien tarjokas. Monen sattumankaupan seurauksena kävi sitten niin, että hänet myös valittiin.

Kansa ei valinnut vain uutta pikkukeisaria. Vahingossa paketin mukana tulikin keisarin entinen susipari ulkoministeriksi. Nyt pikkukeisarilla ja hänen ex-kumppanillaan oli hallussaan ulkopolitiikan hoito. Muut jäivät lehdellä soittelemaan ja ihmettelemään.
Tällä veturipariskunnalla on hyvin erikoislaatuinen ja idealistinen näkemys pikkuvaltion ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Suuren keisarin perintö otettiin uudestaan palvottavaksi. Suuren naapurimaan edessä pitää kumartaa ja ottaa sen edut huomioon nopeammin, kuin se itse edes niitä ymmärtää.

Lähes ensimmäisenä toimenpiteenä ajettiin kuin käärmettä pyssynpiippuun päätös, jossa maan puolustukselle tuotettiin suurvahinko.
Luovuttiin maamiinoista. Kansaa valmisteltiin näyttämällä tv-kuvaa jostain Vinkumaasta ja siellä miinojen uhreiksi joutuneista lapsista. Kansa, yksinkertainen kun on, nielaisi koukun. Jäi kertomatta, että keisarikunnalla on 1100 kilmetriä maarajaa suuren naapurikuningaskunnan kanssa. Naapuri ei suinkaan luopunut maamiinoistaan. Se jäi pienen keisarikunnan tehtäväksi. Kansa ei ymmärtänyt, että maamiinat ovat rauhan aikana varastoissa, sodan aikana niitä käytetään maan pitkien rajojen puolustuksessa ja jokainen viritetty miina merkitään tarkasti omiin miinakarttoihin. Jotta ne voidaan tarvittaessa purkaa.Pienet lapset eivät täällä raukoilla rajoilla ole siis vaarassa polkaista omaan miinaan.

Pienellä keisarikunnalla ja sen suurella naapurimaalla on hyvin verinen keskinäinen historia. Suurempi on kymmeniä kertoja yrittänyt sulattaa pienemmän kansan itseensä hyvällä tai useimmin pahalla. Keisarikunnan jukuripäät ovat aina potkineet vastaan. Naapurimaassa on kuningas hiljattain vaihtunut ja uusi kuningas käy sotaa oman maansa kansalaisia vastaan, rikastuu öljyllä ja tähyilee jälleen naapurimaan valmiin lounaspöydän suuntaan.
Vastassa sille on tämä omalaatuinen pariskunta, keisari ja hänen ulkoministerinsä. Tervetuloa toivottamassa ja kertomassa, miten elähdyttävää onkaan muistella Chilen vallankumousta vuonna yksi ja kaksi....
No, nyt on pikkulasten nukkumaanmenoaika. Älkää nyt ihmeessä nähkö painajaisunia. Hyvää yötä.

10

643

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Leena K.

      Näinhän tässä on taitanut käydä. Puolihuomaamatta. Vaihdetaan tämä epämääräinen pariskunta uuteen aikaan.
      Eikä nähdä enää painajaisunia kuningas Iivana Ptutiinista ja hänen laumoistaan. Kun on taas maaminat.

    • onko totta

      voiko tämä olla totta. Eihän tämä ole Suomesta vai mitä.

      • lissu

        Kyllä tuo "iltasatu" on Suomesta ja minun mielestäni täysin totta.


    • Kinnunen, Lapinlahti

      Onko Homssu-Erkki se susiparin toinen puolikas? Luulisin niin

      • lissu

        Kyllä tämän "iltasadun" susiparin toinen puolisko on ilmiselvästi Erkki Tuomioja. Tuo maan mainio ulkoministeri ja Chilen vallankumouksen ihailija


    • Lisbeth

      Heikot herjaa, haukkuu, VAHVAT hoitaa asioita. Läppää oli satusi, mutta jäipä sulle kertomisen ilo ja ilkeys. Kertoo sinusta jotakin ja myös niistä, jotka sinua arvostavat. Ollaan Suomessa aika fiksua porukkaa. Koeta pärjäillä itsesi kanssa jatkossakin.

      • Boss

        Täytyy oikein Lisbethille hattua nostaa!! Eipä ole pahemmin perusdemaria näillä palstoilla enää näkynyt. Ainoa paikka missä voivat tässä meneillään olevassa poliittisessa satiirissa enää rauhassa ja ylpeänä olla, lienee vain äänestyskoppi! Mutta kerrohan nyt mitä hyvää demarit ovat sinulle nykypolitiikallaan antaneet? Ovatko he mielestäsi rehtejä ja suoraselkäisiä politiikassaan? Tuntuuko sinusta siltä, että he ovat demokratian asialla ja työväestön vankkumattomia tukijoita?


      • Vineyard
        Boss kirjoitti:

        Täytyy oikein Lisbethille hattua nostaa!! Eipä ole pahemmin perusdemaria näillä palstoilla enää näkynyt. Ainoa paikka missä voivat tässä meneillään olevassa poliittisessa satiirissa enää rauhassa ja ylpeänä olla, lienee vain äänestyskoppi! Mutta kerrohan nyt mitä hyvää demarit ovat sinulle nykypolitiikallaan antaneet? Ovatko he mielestäsi rehtejä ja suoraselkäisiä politiikassaan? Tuntuuko sinusta siltä, että he ovat demokratian asialla ja työväestön vankkumattomia tukijoita?

        ja sdp:ltä? Somalit ja suurtyöttömyyden


    • seduk.

      Enpä olisi itse osannut paremmin sanoa. Suoraan sanoen huolestuttaa mykyinen "huoleton" meno. Yksipuolista miinoistaluopumista jne...

      • lissu

        kyllä tuo hipoo jo täydellisen maanpetoksen tunnusmerkkejä puolustusvoimien ylipäällikön tekemänä. Tuo miinakysymys.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4293
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      969
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe