Susiparin ulkopolitiikkaa

Olipa kerran omituinen pikkuvaltio. Sen keisarina oli aikoinaan toiminut vahva mies, joka pakotti kansan uskomaan omaan käsitykseensä suuren naapurimaan ihanuuksista.
Keisarin sanoma oli niin vahva, että agraaripuolue suorastaan lumoutui ja otti pyhäksi opinkappaleekseen tämän keisarin sanoman.

Keisari kuoli ajallaan. Seurasi työväenpuolueen valtakausi ja kahden vähäisemmän ja kevyemmän pikkukeisarin lyhyet valtakaudet.
Sitten kävi vahinko. Kolmatta pikkukeisaria valittaessa maan työväenpuolue tupeksi oikein olan takaa. Vahingossa päätyi ehdokkaaksi naispuolinen, sosialististen ammattijärjestöjen, mummojen, kaupan kassojen ja poikkeavan sukupuolisen käyttäytymismallin omaavien tarjokas. Monen sattumankaupan seurauksena kävi sitten niin, että hänet myös valittiin.

Kansa ei valinnut vain uutta pikkukeisaria. Vahingossa paketin mukana tulikin keisarin entinen susipari ulkoministeriksi. Nyt pikkukeisarilla ja hänen ex-kumppanillaan oli hallussaan ulkopolitiikan hoito. Muut jäivät lehdellä soittelemaan ja ihmettelemään.
Tällä veturipariskunnalla on hyvin erikoislaatuinen ja idealistinen näkemys pikkuvaltion ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Suuren keisarin perintö otettiin uudestaan palvottavaksi. Suuren naapurimaan edessä pitää kumartaa ja ottaa sen edut huomioon nopeammin, kuin se itse edes niitä ymmärtää.

Lähes ensimmäisenä toimenpiteenä ajettiin kuin käärmettä pyssynpiippuun päätös, jossa maan puolustukselle tuotettiin suurvahinko.
Luovuttiin maamiinoista. Kansaa valmisteltiin näyttämällä tv-kuvaa jostain Vinkumaasta ja siellä miinojen uhreiksi joutuneista lapsista. Kansa, yksinkertainen kun on, nielaisi koukun. Jäi kertomatta, että keisarikunnalla on 1100 kilmetriä maarajaa suuren naapurikuningaskunnan kanssa. Naapuri ei suinkaan luopunut maamiinoistaan. Se jäi pienen keisarikunnan tehtäväksi. Kansa ei ymmärtänyt, että maamiinat ovat rauhan aikana varastoissa, sodan aikana niitä käytetään maan pitkien rajojen puolustuksessa ja jokainen viritetty miina merkitään tarkasti omiin miinakarttoihin. Jotta ne voidaan tarvittaessa purkaa.Pienet lapset eivät täällä raukoilla rajoilla ole siis vaarassa polkaista omaan miinaan.

Pienellä keisarikunnalla ja sen suurella naapurimaalla on hyvin verinen keskinäinen historia. Suurempi on kymmeniä kertoja yrittänyt sulattaa pienemmän kansan itseensä hyvällä tai useimmin pahalla. Keisarikunnan jukuripäät ovat aina potkineet vastaan. Naapurimaassa on kuningas hiljattain vaihtunut ja uusi kuningas käy sotaa oman maansa kansalaisia vastaan, rikastuu öljyllä ja tähyilee jälleen naapurimaan valmiin lounaspöydän suuntaan.
Vastassa sille on tämä omalaatuinen pariskunta, keisari ja hänen ulkoministerinsä. Tervetuloa toivottamassa ja kertomassa, miten elähdyttävää onkaan muistella Chilen vallankumousta vuonna yksi ja kaksi....
No, nyt on pikkulasten nukkumaanmenoaika. Älkää nyt ihmeessä nähkö painajaisunia. Hyvää yötä.