Jätekiistassa rikottu perustuslakia:
Jokilaaksoissa vellovassa jätekiistassa on varatuomari,hallintotieteidentohtori Eija Mäkisen
mukaan rikottu selvästi perustuslakia.
julkisoikeuden dosenttina Tampereen yliopistossa toimiva Mäkinen antoi lausunnon jätekiistaan johtaneista sopimuksista ja päätöksistä Ympäristöyritysten Liitolle.
Mäkinen kuvailee lausunnossaan,että jäteyhtiön osakassopimuksen mukaanliitetty jätteenkuljetusjärjestelmästä ei toteudu perustuslain 124 pykälää.
Lissa todetaan,että julkisoikeudellistapäätöksen tekoa ei voida siirtää kunnilta ulkopuolisiin käsiin.
Näin yhtiö on rikkonut perustuslakia omimalla jätteenkuljetuksesta päätöksenteon itselleen.
Lausunnossaan Mäkinen ei säästele Jokilaaksojen Jäte Oy:tä.Yhtiö on Mäkisen mielestä harhauttanut
kuntalaisia tiedottamalla hoitavansa asioita,joihin sillä ei ole todellisuudessa valtaa.
Perustualain rikkomisen lisäksi yhtiön toiminnassa täyttyvä rikoslaissa Mäkisen mielestä
ainakin tunnusmerkit rikoksista virkavallan anastus ,vahingonteko,kilpailumettelurikos sekä petos.
Jäteyhtiö on esimerkiksi kilpailuttanut jätteenkuljetusurakat ,joihin sillä ei ole valtaa
ja tiedottanutasian oman toimivaltansa alaisena asiana.Kunnissa ei ole nimeenomaista päätöstä jätteenkuljetusjärjesten muuttamisesta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
sossuja, niin meno paranee. Kuulemma jopa vanhat hirret keräillään sdp:n parempiin käytöksiin.
Sellaista se on...
sillälailla,että yksittäinen ääni ei ratkaise mitään ja kunnallisvaalit vuosi sitten,joten turha siinä on enää haukotella kun vellit on housuissa.
pienemmän jätelaskun ,kun noin jurppii?
juipin naapuri eikä juippi isoa jätelaskua,vaan
koko jätehomma on menossa kolmessa jokilaaksossa
päin persettä.