Liikennekulttuurista

Äiti

Olin iltakävelyllä Espoon Leppävaaran suunnalla tyttäreni kanssa, joka oli liikenteessä polkupyörällä. Olimme ylittämässä vanhaa Turuntietä Rastaalantien kohdalla. Odotimme vuoroamme valoissa ja kun meille tuli vihreä aloitimme suojatien ylityksen. Rastaalantien suunnasta kääntyi Turuntielle (Jorvin sairaalan suuntaan) ensin linja-auto, mutta sen perästä tuli valkoinen rekka-auto, joka kiilasi suoraan meidän eteen eikä pysähtynyt antamaan meille tietä, vaikka olimme suojatiellä. Onneksi sain tyttärestäni kiinni ja sain myös hänet pysähtymään, sillä muutoin tuo rekka olisi ajanut suoraan meidän yli. Kaiken kukkuraksi kuski näytti meille tunnettua kansainvälistä sormimerkkiä, sillä olimme näköjään hidastaneet hänen matkaansa toheloita kun olimme.

Onko todella näin, että tämä on se viesti ja oppi, joita ammattiautoilijat haluavat opettaa liikenteen seassa oleville lapsille. Itse sain aika tavalla selvitää tapahtunutta tyttärelleni, että toistaa useaan kertaan, että vaikka liikennevalot näyttävätkin hänelle vihreää, niin hänen on oltava erityisen varovainen eikä hän saa luottaa siihen, että autoilija pysähtyvät, vaikka niin niiden kuuluisi tehdä. Itse pelästyin todenteolla tätä tapahtumaa ja minua harmittaa, etten siinä hässäkässä ehtinyt katsoa rekka-auton rekisterinumero, sillä muussa tapauksessa olisin laittanut viestiä asianomaiseen yhtiöön. Niin tai näin, onko meillä päässyt todella valtaan näin välinpitämätön liikennekulttuuri, jossa autoilijat vähät välittävät liikennevaloista tai siitä, että liikenteessä on myös lapsia, jotka vielä "naivisti" uskovat, että kun valot näyttävät heille vihreää, niin he voivat mennä suojatien yli.

Toivon olevani väärässä, mutta ehkä aiheesta on taas hyvä keskustella.

10

759

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voí

      voi

    • Äijälä

      Ei liikennevaloihin voi luottaa ensinkään.
      Kun ylittää suojatietä vihreiden palaessa, on koko ajan tarkkailtava molempiin suuntiin, tuleeko se hullu mies huittisista päin punaisia.

      Liikenteen sanotaan olevan yhteispeliä, mutta sitä se ei ole. Liikenteessä vallitsevat viidakon lait, siis vahvimman oikeus.

      Minä en ainakaan luota muuhun kuin itseeni ja maalaisjärkeeni ja täytyy sanoa, että se on toiminut verrattain hyvin.

      Käsite suojatie on nimenä harhaan johtava.
      Lapsille pitää opettaa, että se on pirun vaarallinen paikka, jossa voi vihreistä huolimatta tulla yliajetuksi.

      En ikinä unohda tapausta nimeltään Huopalahdentien yliajo, jossa pikku Janita ajettiin röyhkeästi yli valoista välittämättä.

      Tämä toimitusjohtaja (tappaja) ajaa edelleenkin selvittyään pikku sakoilla ja ajokiellolla.

      Täällä on jauhettu jatkuvasti sitä, ettei rangaistusten koventamisella ole vaikutusta, vaan tarvitaan asennekasvatusta.

      Itse en usko asennekasvatusten tehoon pätkääkään, sillä autoiltuani jo yli neljänkymmenen vuoden ajan en ole havainnut, että liikennekulttuuri olis muuttunut mihinkään suuntaan.

      Itse uskon vuorenvarmasti vain ankariin rangaistuksiin ja seuraamuksiin, joita olisivat liikennetaposta 10 vuotta kakkua, rattijuoppoudesta auto lähtisi valtiolle, ja poliisi pamputtaisi tien päältä tavattuja kaahareita ja rattijuoppoja.

      Pamputtaahan poliisi muuallakin maaailmassa mielenosoittajia, niin miksei heille sallittaisi vapaata ratsupiiskan käyttöä myös törkeisiin kaahauksiin.
      Olen 100 %.n varma, että kun nuori rattijuoppo ja kaahari saadaan kovan takaa-ajon päätteeksi kiinni, häneen tehoaisi kaikista parhaiten housut alas ja takapuoli piiskattaisiin kirjavaksi.
      Korttia ei tarvitse ottaa pois, eikä ajokieltoa antaa, koska se on yhtä tyhjän kanssa.

      Siis sääli pois ja kovat otteet mukaan liikennevalvontaan.
      Mikään muu ei tule tehoamaan, olen siitä varma neljänkymmenen vuoden kokemuksen perusteella.

      Tuo tapaus osoittaa sen, että rekkamies on kiirehtinyt ehtiäkseen mennä vloista ja kun ei ole ehtinytkään, ei ole ollut muuta vaihtoehtoa hänellä, kuin painaa menemään ja toivoa, ettei kukaan jää alle.

      Sormen osoittelu taas osoittaa, että katsokaa nyt, en minä voi pysähtyä.

      Rekan täytyy lähestyä risteystä niin hiljaisella vauhdilla, että varmasti pystyy pysähtymään.

      Se ei matkantekoa paljon hidasta, jos pysähtyy.

      Kiireestä on tehtävä loppu tai meidät paha perii.

    • rekka_kuski

      Aivan tämä on juuri se viesti minkä kuski sinulle halusi viestittää, varo! tyhmähän sinä olet jos luotat, miten voit muka antaa toisen käytöksestä takeita tai edes luulla että sinut huomataan vaikka toinen haluaisikin väistää, ja vielä opettaa lapsen luottamaan liikenteeseen, mitä ihmettä sinun päässäsi liikkuu,vai liikkuuko siellä yhtään mitään?

      • Jarski

        Voi v*u sentään, millaisilla ihmisillä on rekkakortti. Sinultakin pitäisi ottaa kortti kokonaan pois, ja sinut pitäisi pistää fillarikuskiksi.


    • rajoitustenmukaan

      Tällä palstalla ovat seuraavat palstatotuudet voimassa:
      1. Autoilija on aina oikeassa
      2. Useamman auton konfliktissa minä olen oikeassa
      3. Törkein ja kovinta vauhtia ajavin autoilija on oikeassa, jos ei kohdasta 2 muuta johdu
      4. Liikennesääntöjä huolellisesti noudattava on väärässä
      5. Naiset ja lapset ovat aina ja kaikessa väärässä.

      Yritä sitten pärjätä täällä asiallisella ja turvallisuushakuisella liikennenäkemyksellä!

      • mikkusankka

        Siis tarkoitat kai, että olet aina väärässä. "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. " Niin se on laki tässäkin, jonka Luoja on määrännyt.

        Joh. 3:15-17.


    • taluttaen

      Puolustamatta rekkaa.

      Olisko turvallisempaa opettaa lapsi taluttamaan suojatiellä se fillari? Olitte lllalla, oliko heijastimet ja valot pyörässä, entä heijastimet itsellänne?

      En oikein saanut hyvää kuvaa tapahtuma paikasta. Tusuntie ja Vanha Turuntie ja (vielä Turunväyläkin) ovat eri tie osuuksia. Rastaalantie ei vissiin taaida ylttää Turuntielle ja Vanhan Turuntien Leppävaaran puoleinenkin pää sijaitse Viherlaaksossa.

      • äiti

        Fillaristi - olet oikeassa, lasten tulisi oppia siihen, että he taluttavat pyöräänsä, kun he ylittävät tietä.
        Vaan meidän kohdalla se ei auttanut, sillä itse asiassa tyttäreni talutti pyöräänsä, mutta silti minun oli napattava häntä takin selkämyksestä kiinni, että odota vähän tuo auto tulee JUURI NYT. Tytöllä on aina takissa heijastin, ja tuona iltana hänellä oli vielä sellainen hihan ympäri laitettu heijastinkin mukana.
        Ja kyse oli Vanhan Turuntien risteys, jossa on valot ja josta pääsee Rastaalantielle (niinä on puukeskuksen myymälä ihan lähellä). Tyttärelleni on useaan otteeseen sanottu, että hän ei saa luottaa liikennevaloihin vaan katsoa, että autot myös pysähtyvät. Viime perjantai-iltana saimme taas upean käytännön esimerkin siitä, miksi niihin ei voi luottaa. Ala-asteella oleva vain on vielä niin naivi, että hän uskoo sääntöjä ja kuvittelee, että muutkin tekevät niin.


      • Palstaa seurannut
        äiti kirjoitti:

        Fillaristi - olet oikeassa, lasten tulisi oppia siihen, että he taluttavat pyöräänsä, kun he ylittävät tietä.
        Vaan meidän kohdalla se ei auttanut, sillä itse asiassa tyttäreni talutti pyöräänsä, mutta silti minun oli napattava häntä takin selkämyksestä kiinni, että odota vähän tuo auto tulee JUURI NYT. Tytöllä on aina takissa heijastin, ja tuona iltana hänellä oli vielä sellainen hihan ympäri laitettu heijastinkin mukana.
        Ja kyse oli Vanhan Turuntien risteys, jossa on valot ja josta pääsee Rastaalantielle (niinä on puukeskuksen myymälä ihan lähellä). Tyttärelleni on useaan otteeseen sanottu, että hän ei saa luottaa liikennevaloihin vaan katsoa, että autot myös pysähtyvät. Viime perjantai-iltana saimme taas upean käytännön esimerkin siitä, miksi niihin ei voi luottaa. Ala-asteella oleva vain on vielä niin naivi, että hän uskoo sääntöjä ja kuvittelee, että muutkin tekevät niin.

        Kirjoitit äiti-hyvä aivan väärälle palstalle. Täällä ovat voimassa kirjoituksesi rekkakuskin asenteet. Eikä näitä asenteita muuta mikään muu kuin se henkilökohtainen viimeinen keikka.


    • Puukengät jalassa

      Rekkakuskien yleisin selitys: joudun kelaamaan taas vauhtia, säännöistä viis, niille pitää antaa aian etuajo-oikeus, kun ovat "tienaamassa" tienpäällä ja isomman voialla menevät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      185
      1559
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      208
      1530
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      44
      1154
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      44
      846
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      730
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      721
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      710
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      691
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      656
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe