Armolahjat ovat moninaiset

annu42

>>>>Luin jostain täältä suomi24. jonkun kysymyksen siitä, miten adventistit opettavat armolahjojen toiminnasta meidän aikanamme. Ei ole näkynyt vastausta.
Kysyisin sitä samaa nyt tältä adventtikirkon työntekijältä? Siis, toimivatko adventistien keskuudessa armolahjat, esim. kielilläpuhuminen, profetoiminen jne..?

En ole työntekijä, jota tarkoitat, mutta muistan kysymyksen. Se on minultakin unohtunut, vaikka ajattelin sitä seurata. Koska kukaan ei ole vastannut, yritän jotakin puolestamme sanoa. Kysyjä kai tarkoittaa 1. Kor. 12-14.lukuja, joissa Paavali armolahjoja selittää.

Seurakunnassa tulee olla Pyhän Hengen armolahja, joka ohjaa, neuvoo, opastaa, nuhtelee ja varoittaa seurakuntaa toimimaan Jumalan tahdon mukaisesti. Tämä on tärkein armolahjoista, koska koko seurakunnan toiminta perustuu Jeesuksen lähdön jälkeen juuri Pyhän Hengen työlle. Pyhä Henki tekee koko ajan työtä, me korjaamme siitä satoa, koska jokainen Jumalan puoleen kääntyvä ihminen on tullut Pyhän Hengen ilmapiiriin. Hän johtaa jokaisen loppuun saakka, sillä jokaiselle Pyhä Henki antaa myös vapauden valita, haluaako hän kulkea tien loppuun vai ei. Monesti on käynyt niin, että on tullut esteitä, kenellä "pelto", kenellä "uusi vaimo" tai kenen on pitänyt "mennä hautaamaan isäänsä". Näin on rakkaus Jeesukseen ja hänen asiaansa aivan selvästi himmennyt, ja ihminen on jäänyt sille tielleen. Vain Jumala voi näissä tapauksissa tietää hänen hengellisen tilansa, meille se on jäänyt arvoitukseksi.

Seurakuntavirat ovat moninaiset, joten ne hoidamme yksityisin, palkattomin voimin. Nämä henkilöt, jotka näin palvelevat seurakuntaa ovat myös Jumalan opettamia, joskin myös Adventtikirkko järjestää ja tukee paljon opetustyötä. Jokaisella seurakunnalla on myös vanhin tai monta vanhinta jäsenistön mukaan. He ovat seurakunnan johtajia ja jäsenistä huolehtijoita pastorien kanssa. Virkaansa vihityt pastorit tekevät käyntejä tarpeen mukaan seurakuntiin.

Viimeksi olin itse "Pyhä Henki toimii"- kurssilla, joka oli kyllä arvokas, hieno kurssi. Moni asia kirkastui mielessäni, ja siellä ollessani koin erityisen Pyhän Hengen läsnäolon muiden opiskelijoiden kanssa.

Opettajat tarvitsevat viisauden sanoja, tiedon sanoja, mutta nekin tulevat Hengen vaikutuksesta. Jollakin on erityinen uskon lahja, ja hän voi tukea muita uskonsa avulla.
Terveeksitekemisen lahjaa en ole kokenut enkä tiedä kenelläkään olevankaan, mutta olen kuullut tapauksista, ja tunnen henkilöitä, jotka ovat parantuneet Jumalan avulla. Tämän jälkeen he ovat erityisesti muistaneet tästä Jumalaa kiittää ja aloittaneet toiminnan Jumalan työssä läheistensä tai seurakunnan keskellä. Kiitollisuus oikein pulppuaa esiin tällaisen jumalallisen, parantavan kosketuksen kautta.

Profetoimisen lahjasta meillä on aivan kyllin opetusta, joten sen varmaan kysyjäkin tietää. Siitä en ala tässä sen enmpää kertomaan, koska luettavaa on täälläkin ollut yllin kyllin. Jokainen ratkaiskoon mielipiteensä tässä asiassa oman viisautensa mukaan.

Voimallisia tekoja; niitä en osaa eritellä, mitä ne ovat. Ovatko ne niitä tekoja, joita Jumala ihmisen johtaa tekemään. Tehdä lähimmäisen hyväksi jotakin, käydä sairaalassa, vankilassa, auttaa monin tavoin arkisissa askareissa. Kelpaavatko ne meille ihmisille, vai odotammeko suurempia, kuten kuolleita heräämään tai rampoja paranemaan? Jos näin on, en tiedä ketään herätetyn enkä rullatuolista nousseen.

Kielilläpuhumisesta ei minulla ole kokemuksia kuin helluntaiseurakunnan tilaisuuksista. En kokenut sitä rakentavaksi, koska en ymmärtänyt sanaakaan, mitä puhuttiin, eikä kukaan selittänyt, ja meteli oli kova. Jos kielilläpuhuja rakentaa seurakuntaa, kun asiat selitetään, se on hyvä asia, ja uskon sen olevan Jumalan lähettämää.

Miten osaan henget erottaa? Henkien erottamisen armojahjan avulla. Sen olen kokenut omistavani. Joskus on ollut tilanteita, joissa olen selvästi tuntenut jäisen ilmapiirin, kuin pahan kosketuksen, joka on mennyt ohi, kun henkilö on poistunut paikalta. Silmät ovat sielun peili, sanotaan, ja se on totta. Joskus tuntuu, että itse paholainen katsoo jonkun silmistä. Silloin koen myös jotakin muuta kuin lämpöä ja rakkautta hänen taholtaan.

Seurakunta, Kristuksen ruumis, tarvitsee kaikenlaisia henkilöitä. Jokaiselle on oma alueensa. On opettajia, avustajia, sanan selittäjiä, musiikin taitajia: laulajia, säveltäjiä ja soittajia, tutkijoita, talousvirkailijoita, sihteereitä yms. joita kaikkia tarvitaan. Jokaiselle on Jumalan Pyhä Henki osoittava oman kanavan, missä työskennellä.

Uskon, että meidät jokainen kutsutaankin omasta suvustamme jotakin erikoista työtä varten. Se ei aina kirkastu heti seuraavassa hetkessä, mutta vähitellen tiedämme, mitä varten olemme kutsutut. "Vanhurskaan polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka." (Sananl. 4:18)

Tämä on yhden rivijäsenen mielipide. Uskon muilla olevan ehkä toisenlaisia mielipiteitä, eikä tämä mikään kirkon virallinen kanta ole, mutta näin minä asiat ymmärrän. Meidät on kutsuttu pieniä asioita varten, lähimmäisemme avuksi ja tueksi, joten mitään suuria ei ehkä koskaan kohdallemme tulekaan. Tärkeintä on, että omalla paikallamme olemme Jumalan siunauksen kanavia ympäristöömme.

4

281

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mainita

      oma profeetta ja oma raamattu

    • hellarimies

      Kuulostat ihan helluntailaiselta, etköhän tekis loikan lähimpään helluntaiseurakuntaan?

    • adv.tisti

      Tuohon annun viestiin senverran jatkan.
      Seurakunnassa puhukoon, selitettynä 2 tahi 3 ja kukin vuorollaan, siis järjestys, ja apostolisen ajan mukaan nämä kielet on ymmärrettävää.
      Rukouskammioon on tarkoitettu se kieli, Jumalan ja ihmisen välinen asia, jota nyt ehkäpä tuossa Helluntaiseurakunnassa annun mainitsema kokemus asia koskisi. ts. hän ei rakentunut sen kielen ääressä. Aihe on laaja, ettei tämän enempää.
      vmp.

    • taram

      Selvityksesi oli laaja.

      On nykyään hyvin tärkeää että huomataan että ei ainoastaan kielilläpuhuminen seuraa uskovia.
      On muitakin lahjoja.Kaikki tulisi ottaa huomioon.

      Esim.jos seurakuntaan tulee uskova joka kertoo epäkohdista.
      Omituista ja sisäänpäinkääntyneisyyttä on se että hänet tuomitaan ja kutakuinkin,melkein sanotaan:"ala häipyä"?

      Miksi pitää hukata aikaa ja odottaa että samat asiat tulee sanomaan joku toinen,joka sattuu olemaan vähän tunnetumpi jo ennestään tunnettu?

      Se on kait seurakunnan oma häpeä ja sitä henkilöä tarvitaan jossain muualla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2115
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1744
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1461
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      1240
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      60
      1223
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1067
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      980
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      973
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      670
    Aihe