"Kannettu vesi"..

Nari_Säre

..."ei kaivossa pysy" suomalaisen sananlaskun mukaan.

Tästä johtuen en esimerkiksi usko kiintiöpolitiikkaan, "positiiviseen syrjintään", tai vaikkapa erityiseen "rohkaisuun" saati sitten sukupuolisesti eriytettyihin kannusteisiin sen suhteen, että ihmisiä yritettäisiin saada suuntaamaan valintojaan eri suuntiin, liittyen nykyiseen tilaan.

Eli en usko hirvittävästi yhteiskunnalliseen pakkokeinostoon (esim. "tasa-arvosuunnitelmiin") välineinä toteuttaa aitoa tasa-arvoa.

Aito tasa-arvo lähtee mm. ihmisen ja ihmiselämän kunnioittamisesta jo idustaan, sen tajuamisessa, että toisella on yhtä iso (ei pienempi, ei suurempi) oikeus tallustella tällä pallolla kuin itselläkin.

Tasa-arvon suurimpia vihollisia ovat täten mm. kyynisyys ja ihmiselämän esineellistäminen (sen absoluuttisen arvon kyseenalaistaminen), ei esim. joku satunnainen historiallinen rakenne tai tapa.

Tärkeää on se, että perusta tulee kuntoon. Tärkein perusta tasa-arvolle on sana: "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi". ja tapa saada se toimimaan on varata lapsille riittävästi aikaa ja näyttää omaa esimerkkiä aiheessa. Olla ihminen ihmiselle.

Tämä häivyttää näennäisenkin tarpeen kaikille -ismeille, lopulta.

0

614

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        176
        2040
      2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        36
        1716
      3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

        Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        9
        1375
      4. Sinä olet tärkeä

        Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
        Ihastuminen
        59
        1180
      5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

        Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        224
        1173
      6. Varisjärvellä mersu.

        Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
        Suomussalmi
        16
        1026
      7. Mitähän ajattelet J

        Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
        Ikävä
        60
        950
      8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

        Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
        Kotimaiset julkkisjuorut
        58
        942
      Aihe