Ihmeellisen ihana MARKKINATALOUS

Haans

Ajatelkaa, kuinka jo valovuosia työttömänä olleelle voi vain markkinataloudessa käydä !

Kun tulen mökiltä väsyneenä puiden pilkkomisesta, on edessä Tallinnan matka. Se tehdään pisteillä. Siis pisteillä (vaimon).

Kun istun laivan muhkeaan penkkiin, tarjoilee viehättävä tarjoilija leipää. Konjakin saan hakea jo etukäteen, samoin viinin. Sitten tulee pääruoka. Punaviinin olen jo nauttinut, konjakin myös. Haen siis uuden kierroksen. Ja vielä kolmannenkin, ehkä neljäskin menee, mutta en ole juoppo, kuten monet suomalaiset.

Pistematkamme päätteeksi meidät saatetaan ohi muun rupusakin satamaan. Unohdan kuitenkin matkalaukun ja joudun palaamaan hakemaan sen. Huomaan, että rupusakki tulee maihin aivan toisesta laivan ovesta. Peittelen nahkatakilla, ettei karvalakkikansa tuntisi minua. Samaan putkeen kuitenkin päädymme. Ajattelin tästä tehdä kyllä valituksen.

Perille päästyämme teemme todella edullisia ostoksia. Vaimo ostaa hajuvettä. Pienen pieni purnurkka maksaa 20 euroa. Kaupasta riemastunut myyntikonsulentti sulloo peräti muovikassillisen muita purnukoita kaupan päälle, eikä tässä vielä kaikki. Vielä tulee yksi purnukka isännälle, koska tulen toppuuttelemaan emäntää, ettei kaikkia rahoja tälle yhdelle emännälle syytäisi. Ei syytänyt, sillä "isäntä" sai oman purnukkansa myös ilmaiseksi. Kuten siis ne kaikki muutkin muovikassillisesta, paitsi siis se hajuvesi.

Päiväristeily lähenee päätöstään, mutta kas kummaa, saamme jatkoaikaa. Kas Meri kun on niin niin myrskyinen, että meidät viedään takaisin kotosuomeen turvallisella hitaalla laivalla. Tulemme uuden aikataulun mukaan saapumaan kotiin vasta seuraavana aamuna. Hyvin levänneinä. Kaikki tämäkin pisteillä. Aamupala maksoi muutaman euron, mutta tämän vaimo aikoo peräi takaisin laivayhtiöltä samoin kuin tinkii uuden matkan. Olihan meidän sittenkin tarkoitus tulla jo edellisenä iltana takaisin, eikä takoitus ollut maksaa ruokailusta senttiäkään, ainoastaan pisteitä. Ja päväristeilystäkin oli alunperin kyse.

Kaiken kukkuraksi, en saa vaimoa hyttikaverikseni, mutta yllätys on iloinen. Saan seurakseni AIDON JENKIN. Noin parikymppinen kaveri puhuu aitoa amerikkaa, vaikka en saa kaikesta selvää. Kiitos puoliksi odotellessa juodun olutpatterin. Nuori jenkki sanoo kuitenkin opiskelevansa Venäjällä. Mukana hytissä oli kuitenkin jenkin koko käyttöomaisuus: teltta sun muuta roinaa niin pirusti, ettei meinannut sekaan mahtua. Empä siis uskonutkaan kaikkea. Kaveri sanoo olevansa kotoisin länsi Texasista, jonne myrskyt eivät yltäneet. Hienoa, olen siis englanninkielen taitoinen.

Harmaa aamu valkenee. Helsingissä. Good morning. Siivooja ja vaimo käyvät vuoroin herättelemässä. Selitän jenkille, että Yksi olut vielä ennen aamukahvia. Suuta nääs kuivaa.

Käymme vaimon tarjoamalla aamupalalla. Joudumme maksamaan siitä euroja, mutta kuten sanottu, aiomme periä ne takaisin ja muuttaa pisteiksi. Tulen hyttiin ja sitten eikun tavarat kasaan. Jenkki on hytistä kadonnut, ei jälkeäkään. Mutta joku on lukkiutunut vessaan. Koputan, että josko pääsisin, koska aamukahvi tekee tehtävänsä, mutta ei, ei inahdustakaan kuulu vessasta. Mutta joku sielä takuuvarmasti on, sillä ei ovea voi kääntää lukkoon kuin sisältä ja sevästi punainen väri oven lukossa kertoo asian laidan. Olisiko jenkki vessassa, vaikka koko roinakasa, minkä hän oli hytin nurkkaan kyhännyt, oli poissa?.

Paine kasvaa, kävelen käytävää ja mennen siivoojan tyhjentämään luxus-hyttiin, ja sen vessaan. Ajatelkaa, ilmaiseksi tämäkin, pelillä pisteillä. Paineet purkautuvat. Tiedättehän, mitä monta kupillista aamukahvia, euroilla maksettu aamiaisen munakokkeli (joka on siis myöhemmin tarkoitus muuttaa pisteiksi) ja yksi patterini A Le Coq saavat aikaan. Tilanne helpottaa luxus-hytissä.

Lähden passintarkastukseen. Vaikka pieni matkalaukkuni on täynnä virvokkeita, joista takavuosina olisi pitänyt maksaa vähintään 2000 mk:n sakko, ei tullimiehiä, niitä kassin tarkastajia, näy mailla eikä halmeillakaan.

Vaimo ja lapset ovat kadonneet, mutta ei hätiä mitiä. Sielähän ne odottelevat bussipysäkillä. Astun bussiin täyden kassini kanssa vaimon pyöräyttäessä digitaalista bussilippua kaksi kertaa omituisen möhkäleen ympärillä. Matkani oli siis maksettu parilla käden heilautuksella. Hienoa tämä markkinatalous. Näin ajattelen. Vielä on kuitenkin matkaa toistakymmentä kilsaa. Forttumin lämmittämään kotiini.

Matkalla näen mainoksen. Sataa palveiluita, kuin taivaalta vettä ! Vettä tosin satoi, siksi risteilykin venyi. Mietin, mitä niistä juuri nyt tarvitsisin. Huomaan metron ikkunasta myös, vaikkei meillä mykkäkoulua vietettykkään, että 9.90 eurolla saan peräti 40 euron arvosta puheaikaa. Herran jestas sentään. Heti kun löydän jostain myyjän, ostan ilman muuta, kunhan työmarkkinatuki on ensin tilille kolahtanut. Ties vaikka saisin heti puheaikaa. Olihan se Pre Paid, kuten mainoksessa hienosti engelsmmanniksi sanotaan. Eikö se pre Paid tarkoita, että joku on senkin etukäteen maksanut. Aiiietttä sataa eutuja, kuin taivaalta vettä, vaikkei tämä puheaika nyt niitä Eliisan etuja ollutkaan.

Saavumme kotiin, jyrsin Tallinnan satamasta saamaani ilmaista lihakimpaletta koiran hyppiessä kateellisena ja hulluna jaloissani. Päivä on harmaa, tulevaisuus on valoisa: työt eivät ensiviikolla ahdista ja Veikkauksen mainos Tv:ssä kertoo, että voin voittaa peräti 2, 2 miljoonaa euroa. Sehän tarkoittaa suurin piirtein, että voin seuraavan A Le Coqin jälkeen KUSTA itiksen suuntaan. Sielä näet sijaitsee lähin työvoimatoimisto.

Ja vaikka A le Coq patterista, meni perjantai-iltana odotellessa puolet, (se laivan vaihto), täyttää vaimo jo uutta valituskuponkia. Jotta saimme YÖ-risteilyn tilalle haluamamme PÄIVÄ-risteilyn. Ja siis siihen tarvittavat pisteet !

Eikä kotona palele, toisin kuin asunnottomilla. Siitä pitää Forttumin sähkö huolen. Jumalauta, kuinka voi jotakuta hyvinvointisuomessa palella. Niin ne totisella naamalla tv:ssä väitti. Perkule, kun meittillä on toi Forttumi.

Joskus joudun väkisin miettimään, että mikä niitä asunnottomia hyvinvointisuomessa oikein riivaa, kun ulkona pakkasella elelevät ja palelevat. Täysin toisin kuin minä, Haans, joka Forttumin sähköllä tätäkin näpsyttelen, aivan kuten jari-! potaskaansa. Siellä muilla mailla.

Mietin tovin, ja olen aivan vakuuttunut. Niin pultsarit ulkosalla, kuin jari-! kin sielä "muilla mailla" eivät ole tajunneet kuinka hyvinvointi suomessa voi loikoilla - se tapahtuu pisteillä !

Ps. A Le Goq, jos joku ei sitä tiedä, on laadukasta premiun olutta, sieltä edullisimmasta päästä.

t. Haans

5

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yhteiskunnan

      Todelliset pummit, selkäänpuukottajat, riistäjät, maanpetturit ja vapaamatkustajat yhteiskunnassamme: OPTIORIISTÄJÄT!

      • pkr-1

        sillä todelliset sellaiset löytyvät menshevikkien eli sosialidemokraattien piiristä ja ulkomaalaisvirastosta.
        Optioista ei minulla ole kantaa, koska en ole aikanani korttani kekoon pistänyt enkä ole mitenkään kateellinen henkilö. Mahdanko siis olla ollenkaan supisuomalainen?


      • olla
        pkr-1 kirjoitti:

        sillä todelliset sellaiset löytyvät menshevikkien eli sosialidemokraattien piiristä ja ulkomaalaisvirastosta.
        Optioista ei minulla ole kantaa, koska en ole aikanani korttani kekoon pistänyt enkä ole mitenkään kateellinen henkilö. Mahdanko siis olla ollenkaan supisuomalainen?

        Tavallinen selkäänpuukottaja-valehtelija, kuten suomalainen vähäjärkinen ja sukuuntunut kapitalistikin!
        Mahdatko siis olla ollenkaan suomalainen?


      • pkr-1
        olla kirjoitti:

        Tavallinen selkäänpuukottaja-valehtelija, kuten suomalainen vähäjärkinen ja sukuuntunut kapitalistikin!
        Mahdatko siis olla ollenkaan suomalainen?

        tapana siis puukottaa selkään tai minne vaan ihmisiä? Siinä mielessä en ole suomalainen alkuunkaan, vaikka isoisäni allekirjoittikin itsenäisyysjulistuksemme aikoinaan.


      • ne joilla
        pkr-1 kirjoitti:

        tapana siis puukottaa selkään tai minne vaan ihmisiä? Siinä mielessä en ole suomalainen alkuunkaan, vaikka isoisäni allekirjoittikin itsenäisyysjulistuksemme aikoinaan.

        on ulkomaalainen sukunimi, kuten Lilius, Relander, Stubb ym.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2134
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1756
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1479
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      1253
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      61
      1234
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1072
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      993
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      975
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      675
    Aihe