Paul Wolfowitz, Irakin sodan arkkitehti ja maailmanpankin pääjohtaja kertoi myönteisiä mielipiteitään maailmankaupan vapauttamisesta Helsingissä. Se, että tämä oman kansansa historiasta oppimaton amerikanjuutalainen murhamies on Bushin toimesta nostettu noin merkittävään virkaan on jo itsessään häpeällistä. Hän ilmiselvästi valehtelee maailmankaupan vapauttamisen tärkeydestä samaan aikaan kun sekä USA että Eurooppa käyttävät protektionistista talouspolitiikkaa suojautuakseen tämän uuden ja uljaan vapaan kaupan ongelmilta. Kiinaa vastaan asetetut jättitullit tästä hyvänä esimerkkinä.
Tämä mätäpaise edustaa käytännössä sitä näkökantaa, että heikot, suojatut taloudet on alistettava tiettyjen vahvempien talouksien etujen alttarille. Samaan aikaan tämän vapaan kaupan etuja yritetään estää toisilta tietyiltä vahvoilta talouksilta (esim. Kiina). Kysymys ei siis loppujen lopuksi ole edes vapaasta kaupasta. Älkää luottako tuohon murhaamisen poliittisena keinona hyväksyvään limanuljaskaan. Missä on kermakakkumies kun häntä taas tarvitaan? Olisivat siellä USA:ssakin voineet vähän ajatella ja laittaa tuohon hommaan jonkun sellaisen, jonka maine ei ole niin musta. Nyt tämä talouspropaganda ei välttämättä uppoa niin helposti, vaikka argumentit ovatkin viekkaat.
Wolfowitz Helsingissä, valitettavasti.
5
308
Vastaukset
- pohjanpoika!
Se trotskilainen komukka yrittää tehdä WTO:n avulla maailmanlaajuisen kommunismin niin kuin edeltäjänsäkin. Sitä se globalisaatio meinaa.
- meille
kuinka sinusta tuli stalininsti?
- valtavan
Suuri ja täysin ansaitsematon kunnia saada nauttia tällaisen suurmiehen vierailusta. Ei olisi ollenkaan kohtuutonta että tämä päivä julistettaisiin liputuspäiväksi, nimenä voisi olla vaikkapa Rauhan ja Solidaarisuuden ja Yhteisvastuun päivä.
- Irakiin
jenkkisolttuja moikkaamaan. Vaan eipä taida uskaltaa, koska Pentagon on ilmoittanut ettei voisi taata hänen turvallisuuttaan. Ei näes Paulilla ole kovin montaa ihailijaa jenkkiarmeijassa, mutta vihailijoita piisaa.
- maailman
Irakiin kirjoitti:
jenkkisolttuja moikkaamaan. Vaan eipä taida uskaltaa, koska Pentagon on ilmoittanut ettei voisi taata hänen turvallisuuttaan. Ei näes Paulilla ole kovin montaa ihailijaa jenkkiarmeijassa, mutta vihailijoita piisaa.
Perseläpi, ketä kiinnostaa siellä vierailla.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454980Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481089- 131033
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75940Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8897Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2832Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah55742Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713