jumbo laajeni............2008 tulee viihdekeskus.
tikkurilaan aukee enää baareja........
tikkurilaan aukee enää baareja........
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Koko tixistä on lähtenyt sekin vähä kaupunkilaisuus pois joka oli siellä n. 15v sitten. Nykyisin katukuvassa näkee ylipainoisia teiniäitejä ja dokuja.
Ei oo kivaa ollut seurata Tikkurilan rapistumista.
Höh. Onko Vantaalla toinenkin Tikkurila? Missä?
Minä asun Tikkurilassa, olen asunut jo kohta 20 vuotta, enkä tunnista noista teidän jutuista sitä Tikkurilaa, jossa itse asun.
Tikkurilahan, siis se jonka minä tunnen, on Vantaan tällä hetkellä kaikkien nopeimmin, ettei peräti ainoa, selvästi kehittyvä keskus. Lisäksi Vantaan ainoa edes vähän kaupunkimainen alue. Helsingin keskustahan oikeastaan on varsinainen keskus myös vantaalaisille, samoin kuin espoolaisillekin.
Jumbo ympäristöineen tietty vaikuttaa myös Tikkurilassa siinä kuin muissakin Vantaan keskuksissa. Toistaiseksi ainakaan mitään erityistä en ole nähnyt Tikkurilan suhteen.
Muuten Jumbon alue kuuluu Tikkurilan suuralueeseen, mutta tässä kirjoittaneet taitavat tarkoittaa nimenomaan Tikkurilan keskusta.
Kuuluuko siihen myös Lappeenranta?
Eiköhän se Myyrmäki ole Vantaan nopeimmin kehittyvä alue. Ja kaupunkimaisinkin. Sieltä ne Vantaan palvelut löytyvät.
kun et ole kuullut, että Vantaa on jaettu viiteen suuralueeseen, joista Tikkurila on yksi, sen länsiraja menee jossain Kartanokosken ja Ylästön välissä.
Tiedoksi sinulle, että Lappeenranta sijaitsee Itä-Suomessa, lähellä Venäjän rajaa. Olenkin joskus ollut huolissani nuorison (ja ehkä vähän vanhempienkin) kotimaan tiedon tasosta. Suomen kartta on hyvä tutustumistapa. Se löytyy netistäkin.
Tikkurilan ohella Myyrmäki toinen isompi ja kehittyvä alue Vantaan kaksinapaisessa kaupungissa. Tikkurila toki on se isompi ja ainakin toistaiseksi Vantaalla nopeimmin kehittyvä alue. Lisäksi Tikkurila on Vantaan kaupungin keskus ja selvästi Vantaan mitassa se urbaanimpi. Kaikki keskeiset kaupungin toiminnot ovat Tikkurilassa.
Myyrmäki on hyvä sekin, turha noista on väitellä. Kyllä Myyrmäestäkin palveluja löytyy, ja mitä ei löydy, niin Tikkurilaan pääsee ihan hyvin joko bussilla tai omalla autolla. Sieltä löytyykin sitten kaikki olennainen mitä Vantaalta voi saada. Loput on haettava sitten Helsingin keskustasta.
Yhtä kaikki, molemmat kuuluvat Vantaan kaupunkiin. Eri osien paremmuudesta voisi väitellä vaikka kuinka eikä yksiselitteistä totuutta varmasti löytyisi, mutta miksi niin pitäisi tehdä.
poliisiaseman (ajokortti- yms. rekisterit) lisäksi jotain, jota ei Myyrmäestä löytyisi. Urbaanihan se ei todellakaan ole. Mitä siitä väittelemään. Ja tuntuvasti Myyrmäen talousaluetta pienempi. Olet ilmeisesti oleillut liian kauan pelkästään Tikkurilassa.
Minusta Tikkurila on viihtyisämpi alue. Siitä mitä missäkin on, on vähän vaikea lähteä väittelemään, kun en tunne Myyrmäen palveluja.
Ei löydy ton nimistä biitsiä tiksistä.
Lappeen ranta on jossain Laatokan kupeessa. Eikä ole kummonen biitsi, kylmäkin on kuin perkele.
on kun joku hiton ghetto välillä.
edessä ei ole kun 12 juoppoa..........vähintään örisemässä.
Tikkurilan nimi ei viittaa tulitikkuun eli stidiin. Tikkuri on hakattujen puiden mittayksikkö, ja sanan toinen merkitys on lapanen. Eikä Tiksissä liiku vain teiniäitejä ja puliukkoja, vaan eniten roikkupersehoppareita, joiden housujen takamus viistää maata niin että persevako näkyy. Lapsiraukkojen vanhemmilla ei ole varaa ostaa vöitä housuihin!
Miten se tekee Tikkurilasta vähemmän kaupunkilaisemman?
Tikkuri on turkisten mittayksikkö.
Onko päivien vaikkapa 1 - 6 välisenä aikana mimmone ?.
Niin mikä?