Opetusta teille...

Jumala loi Adamin kuvakseen ja pojakseen, Eva otettiin adamista, joten Eva ja Adam, ovat yhtä sielua ja henkeä, mutta kahdessa ruumiissa. Jumalan Pyhä Henki, tuli neitsyen ylle, ja Jumalan sana sikisi Pyhän Hengen voimasta, neitsyen kohdusssa ja tuli lihaksi; ja Jumalan sana on Jumala; ja Jumalan Henki, on Pyhä Henki.

Valaiseeko tämä teille kenellekään mitään?, vai jatkatteko edelleen, siinä uskossa, että Jeesus on normaali ihminen, eikä ole Jumalan Poika ja samalla myös Jumala, mutta ei ollut maan päällä, omassa kirkkauden ruumiissaan, eikä koko voimassaan, vaan hän oli osa Isää, ja Isästä, eikä hän puhunut ja tehnyt mitään omaansa, vaan Isä hänessä. Kristuksen liha, oli siis Adamista, mutta hänen Henkensä ja sielunsa, oli Isästä; jonka takia hän sanoi, että Isä on minua suurempi, etteivät ihmiset luulisi, että Isä on lihallinen sielu, koska Isä on Henki; ja etteivät ihmiset tekisi Jumalan kuvaa ja sitä palvoisi ja palvelisi, vaan että he palvoisivat ja palvelisivat Isää, joka salassa on, eikä kukaan ole nähnyt Isää, kuin Poika, koska Poika on taivaasta, Isästä lähtöisin, mutta jokainen ihminen, on maasta lähtöisin ja maaksi tuleva. Ainoastaan henki ja sielu, eivät palaa maahan, vaan ne palaavat Isän luo, koska Isä on ne meille lainaksi antanut. Ja Kristuksessa, me annamme ne jo täällä maan päällä takaisin, kun luovumme vääryydestä ja valitsemme oikeuden, ottamalla vastaan totuuden Kristuksesta, joka ristillä uhrasi itsensä; ei omasta tahdostaan ja voimastaan, vaan Isän tahdon tehden ja Isän voimassa, koska Isä oli hänessä ja hän Isästä lähtöisin.

Kuoltuaan ristillä ja hautaan vietynä, Isä, joka oli hänessä, rakensi ja kokosi jälleen Kristuksen ruumiin ja virvoitti lihan eloon, koska Jumala on iankaikkinen, eikä koskaan kuole, vaan hän on ikuinen. Liha, ei siis ole taivaasta, vaan maasta, jonka takia Poika sanoi olevansa pienempi, kuin Isä; koska kaikki mikä maasta on, on alhaista, mutta kaikki mikä taivaasta on, on ylhäistä ja pyhää. Sen takia Kristus, oli Jumalan ainokainen Poika, koska oli ainoa Isän Pyhästä Hengestä syntynyt; vai oletteko kuulleet, että olisi monta?. Sen takia Isä ja Poika oli yhtä, koska Poika, eli liha, ja Isä, eli Henki ja Sana, olivat yhtä; mutta ei Isä kaikessa kirkkaudessaan ollut hänessä, vaan kirkkaus oli edelleen taivaissa; koska ei mikään syntinen liha, kestä Isän kirkkauden ilmestystä, vaan kaikki syntinen liha katoaa ja tuhoutuu, sen edessä.

Katso, Isä antoi mahdottoman lain, jotta ihminen näkisi ja ymmärtäsi, ettei KUKAAN ihminen voi sitä täyttää ja täydellisesti noudattaa, vaan ainoastaan hän itse, sen voi pitää; sen takia Isä itse, tuli ihmiseksi, ja teki minkä teki, että ihmiset ymmärtäisivät ja joutuisivat kaikessa turvaamaan häneen, eivätkä omaan hurskauteensa; mutta silti pitäisivät, hänen käskynsä parhaansa mukaan, koska ne ovat hyvät ja vanhurskaat, ja terveyttä ja rauhaa tuovat.

Katso, Isä tuli lihaksi, koska hän oli antanut lupauksen, että se joka pitää lain täydellisesti, ei koskaan kuole, vaan elää iankaikkisesti; ja kuka on iankaikkinen ja täydellinen?.

Paljon ovat harhautuneet ihmiset, koska ovat ottaneet lihallisen mielen opeista vaarin, ja hyljänneet taivaallisen opin. Paljon on ihmisiä harhassa, koska luottavat omaan viisauteensa, mutta hylkäävät Herran Jumalan, viisauden, joka tulee Jumalan pelosta, ja pelko taas laista; koska kukaan ihminen, ei voi pelastua pitämällä lakia, vaan heidän on otettava vaari Kristuksesta, joka oli täydellinen uhri ja sovitus vajavaisuuksien, sekä tiedosta vajavaisena harjoitettujen syntien unohtamiseksi. Koska synnin palkka on kuolema, mutta vanhurskauden palkka ikuinen elämä; ja vanhurskauteen on meidät kutsuttu Kristuksessa Jeesuksessa, joka meissä auttaa tekemään Jumalan tahdon; eli karttamaan pahaa ja tekemään hyvää.

Rauhaa ja siunausta
6190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Melko kamalaa luettavaa. Jos tekstin perusteella voisi päätellä ihmisestä jotain, tuosta ensimmäisenä mieleen tuleva adjektiivi on "ahdasmielinen".

Äänestä

Pojan aivot ovat käyneet valkopyykissä eikä yhtään ainoaa omaa sanaa ole osunut vuodatukseen.

Äänestä
  • >>eikä yhtään ainoaa omaa sanaa ole osunut vuodatukseen.

    Äänestä

  • tero-tapio_timonen kirjoitti:

    >>eikä yhtään ainoaa omaa sanaa ole osunut vuodatukseen.

    ..kirjoituksissasi ihmetyttävät.

    Esim se kun sanot että elävän olennon sielu on veressä. Ja tämän vuoksi ei verta saa syödä.
    Jos syöt lihaa niin tuskin pystyt välttämään sitä ettei muutamaa molekyyliä verta olisi mukana. Onko ihminen silloin syönyt toisen olennon sielun?

    Ihmetyttää myös puutteellinen tietämyksesi muista uskoinnoista. Hengellä pitäisi olla parempi selvyys siitä mitä näissä uskonnoissa uskotaan ja mitä ei, sekä myös siitä mikä näissä on vaarallista ja väärää ja mikä ei. Minusta tuntuu että kirjoituksissasi on vielä jonkun verran vanhaa Tero-Tapiota mukana. ;)

    Vaikka suurin osa on kyllä hyvää ja oikeaa erittäin tarpeellista.

    Äänestä

  • a cim la i ne n kirjoitti:

    Et tunne Jumalaa, etkä Jumalan tahtoa ja teitä.

    >>Esim se kun sanot että elävän olennon sielu on veressä. Ja tämän vuoksi ei verta saa syödä.>Ihmetyttää myös puutteellinen tietämyksesi muista uskoinnoista.

    Äänestä

kyllä elämä loppujen lopuksi on ihan kivaa ja Jumala rakastaa kaikkia maan päällä, vaikka he eivät pilkuntarkasti lukisikaan raamattua ja kulkisivat harhassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tero-tapio_timonen kirjoitti:

Jumala loi Adamin kuvakseen ja pojakseen, Eva otettiin adamista, joten Eva ja Adam, ovat yhtä sielua ja henkeä, mutta kahdessa ruumiissa. Jumalan Pyhä Henki, tuli neitsyen ylle, ja Jumalan sana sikisi Pyhän Hengen voimasta, neitsyen kohdusssa ja tuli lihaksi; ja Jumalan sana on Jumala; ja Jumalan Henki, on Pyhä Henki.

Valaiseeko tämä teille kenellekään mitään?, vai jatkatteko edelleen, siinä uskossa, että Jeesus on normaali ihminen, eikä ole Jumalan Poika ja samalla myös Jumala, mutta ei ollut maan päällä, omassa kirkkauden ruumiissaan, eikä koko voimassaan, vaan hän oli osa Isää, ja Isästä, eikä hän puhunut ja tehnyt mitään omaansa, vaan Isä hänessä. Kristuksen liha, oli siis Adamista, mutta hänen Henkensä ja sielunsa, oli Isästä; jonka takia hän sanoi, että Isä on minua suurempi, etteivät ihmiset luulisi, että Isä on lihallinen sielu, koska Isä on Henki; ja etteivät ihmiset tekisi Jumalan kuvaa ja sitä palvoisi ja palvelisi, vaan että he palvoisivat ja palvelisivat Isää, joka salassa on, eikä kukaan ole nähnyt Isää, kuin Poika, koska Poika on taivaasta, Isästä lähtöisin, mutta jokainen ihminen, on maasta lähtöisin ja maaksi tuleva. Ainoastaan henki ja sielu, eivät palaa maahan, vaan ne palaavat Isän luo, koska Isä on ne meille lainaksi antanut. Ja Kristuksessa, me annamme ne jo täällä maan päällä takaisin, kun luovumme vääryydestä ja valitsemme oikeuden, ottamalla vastaan totuuden Kristuksesta, joka ristillä uhrasi itsensä; ei omasta tahdostaan ja voimastaan, vaan Isän tahdon tehden ja Isän voimassa, koska Isä oli hänessä ja hän Isästä lähtöisin.

Kuoltuaan ristillä ja hautaan vietynä, Isä, joka oli hänessä, rakensi ja kokosi jälleen Kristuksen ruumiin ja virvoitti lihan eloon, koska Jumala on iankaikkinen, eikä koskaan kuole, vaan hän on ikuinen. Liha, ei siis ole taivaasta, vaan maasta, jonka takia Poika sanoi olevansa pienempi, kuin Isä; koska kaikki mikä maasta on, on alhaista, mutta kaikki mikä taivaasta on, on ylhäistä ja pyhää. Sen takia Kristus, oli Jumalan ainokainen Poika, koska oli ainoa Isän Pyhästä Hengestä syntynyt; vai oletteko kuulleet, että olisi monta?. Sen takia Isä ja Poika oli yhtä, koska Poika, eli liha, ja Isä, eli Henki ja Sana, olivat yhtä; mutta ei Isä kaikessa kirkkaudessaan ollut hänessä, vaan kirkkaus oli edelleen taivaissa; koska ei mikään syntinen liha, kestä Isän kirkkauden ilmestystä, vaan kaikki syntinen liha katoaa ja tuhoutuu, sen edessä.

Katso, Isä antoi mahdottoman lain, jotta ihminen näkisi ja ymmärtäsi, ettei KUKAAN ihminen voi sitä täyttää ja täydellisesti noudattaa, vaan ainoastaan hän itse, sen voi pitää; sen takia Isä itse, tuli ihmiseksi, ja teki minkä teki, että ihmiset ymmärtäisivät ja joutuisivat kaikessa turvaamaan häneen, eivätkä omaan hurskauteensa; mutta silti pitäisivät, hänen käskynsä parhaansa mukaan, koska ne ovat hyvät ja vanhurskaat, ja terveyttä ja rauhaa tuovat.

Katso, Isä tuli lihaksi, koska hän oli antanut lupauksen, että se joka pitää lain täydellisesti, ei koskaan kuole, vaan elää iankaikkisesti; ja kuka on iankaikkinen ja täydellinen?.

Paljon ovat harhautuneet ihmiset, koska ovat ottaneet lihallisen mielen opeista vaarin, ja hyljänneet taivaallisen opin. Paljon on ihmisiä harhassa, koska luottavat omaan viisauteensa, mutta hylkäävät Herran Jumalan, viisauden, joka tulee Jumalan pelosta, ja pelko taas laista; koska kukaan ihminen, ei voi pelastua pitämällä lakia, vaan heidän on otettava vaari Kristuksesta, joka oli täydellinen uhri ja sovitus vajavaisuuksien, sekä tiedosta vajavaisena harjoitettujen syntien unohtamiseksi. Koska synnin palkka on kuolema, mutta vanhurskauden palkka ikuinen elämä; ja vanhurskauteen on meidät kutsuttu Kristuksessa Jeesuksessa, joka meissä auttaa tekemään Jumalan tahdon; eli karttamaan pahaa ja tekemään hyvää.

Rauhaa ja siunausta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu