Kepu ja Yle - mikä on linja?

Herättäjän veli

Kepulla lienee vahva asema ylessä kansanedustaja Markku Laukkasen kautta?

Voisiko kepu siis ajatella mitenkään, että se alkaisi toimia Ylen toimituksellisen tason kehittämiseksi?

Jos esim. TV1:n pääuutislähetys klo 20.30 alkaa sanoilla, että "Presidentti Tarja Halonen ei pidä Suomen Nato-jäsenyyttä ajankohtaisena", niin kenen helvetin mielestä tuossa on yhtään mitää uutta!!!!??????

Aikooko kepu hiljaa hyväksyä, että koko kansan varoilla ylläpidettävä Yle toimii sosialidemokraattien propagandakanavana syöttämässä systemattisesti kansalle juuri sitä mielikuvaa, jota sosialidemokratia haluaa syöttää, tällä kertaa Halosen rauhantahtoisesta globalisaation vastustuksesta.

Olisi jo aika, että keskusta ottaisi kantaa siihen, mikä on Yleisradion tehtävä: Onko se uutisten välittäminen, vai poliittisen propagandan levittäminen tavoitteena vallassa olevien pitäminen vallassa.

Jos kansa haluaa todella riippumatonta tiedonvälitystä, kannattaa kaukosäätimestä tuhota Ylen kanavien nappulat, vaikka sulattamalla steariinia kaukosäätimeen.

Ryhtiä keskusta. Sulku ammattitadottomalle toimituspolitiikalle ja demaripropagandalle ylessä.

7

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Objektin subjekti

      Jos jotain objektiivisuutta kaipaat, älä nyt hyvä ihminen kepua apuun huuda. Kepuhan on tunnetusti kaikkein suurin vääristelijä.

      • ette te

        mene kokoomuksen saitille HUUTAMAAN APUA onhan siellä Heinonen, mitä te täällä räkätätte jatkuvasti, ette uskalla mennä kokoomuksen tai muille saiteille. "VELLIHOUSUT"!


    • Jorma.

      Eikö se ole joku uutispäällikkö?

    • ylen toimittaja

      noin 80 prosenttia suomen
      valtamedioiden toimittajista
      on demareita. se vääristää
      erityisesti ylen ja helsingin
      sanomien uutis- ja mielipidetarjontaa.
      se ei vastaa suomalaisten enemmistön
      maailmankatsomusta.

      • sokrates

        Jos on noin, niin kuin väität (80% valtamedioiden toimittajista on demareita), niin miksi on niin (jos se ei vastaa suomalaisten enemmistön maailmankatsomusta)?

        Ja vielä bonuskysymys: Miksi erkkolainen media myy ja menestyy, jos sosialistit määrittävät sisällön?


      • ylenh toimittaja
        sokrates kirjoitti:

        Jos on noin, niin kuin väität (80% valtamedioiden toimittajista on demareita), niin miksi on niin (jos se ei vastaa suomalaisten enemmistön maailmankatsomusta)?

        Ja vielä bonuskysymys: Miksi erkkolainen media myy ja menestyy, jos sosialistit määrittävät sisällön?

        1. toimittajien maailmankatsomus
        ei vastaa kansan maailmankatsomusta,
        koska toimittajiksi hakeutuu
        enemmän vasemmistolaisia kuin
        heitä on kansassa. toimittajan
        ammatti houkuttelee vasemmistohenkisiä
        nuoria idealisteja. mutta
        keski-ikäisinä heistä tulee
        valtapoliittisia demareita.
        tärkeintä on että valta
        säilyy demareilla, ei politiikan
        sisältö

        2. hesarilla on monopoliasema. ei ole
        vaihtoehtoa, jos haluaa lukea
        valtakunnallista sanomalehteä. monet
        lukevat sitä hampaita kiristellen,
        monet irtisanovat tilauksen.
        mutta onhan suomalaisissa demareita
        sentään 25 prosenttia. jos he kaikki¨
        tilaavat hesarin, niin kyllä se
        pärjää.


      • Valon sammuttaja
        ylenh toimittaja kirjoitti:

        1. toimittajien maailmankatsomus
        ei vastaa kansan maailmankatsomusta,
        koska toimittajiksi hakeutuu
        enemmän vasemmistolaisia kuin
        heitä on kansassa. toimittajan
        ammatti houkuttelee vasemmistohenkisiä
        nuoria idealisteja. mutta
        keski-ikäisinä heistä tulee
        valtapoliittisia demareita.
        tärkeintä on että valta
        säilyy demareilla, ei politiikan
        sisältö

        2. hesarilla on monopoliasema. ei ole
        vaihtoehtoa, jos haluaa lukea
        valtakunnallista sanomalehteä. monet
        lukevat sitä hampaita kiristellen,
        monet irtisanovat tilauksen.
        mutta onhan suomalaisissa demareita
        sentään 25 prosenttia. jos he kaikki¨
        tilaavat hesarin, niin kyllä se
        pärjää.

        Vastaan kappaleeseen 1.

        1. Suomi on erikoinen maa. Suurin osa sen pinta-alasta on kepun hallussa ja suuri osa median sisällöntuotannosta on vapaamielisten vaikutuspiirissä. Ehkä on niin, että historiallisesti kyvykkäät henkilöt hyväksyvät muutoksen (hakeutuvat sisällöntuotannon piiriin), ja historiallisesti säilyttävät sielut (tosikonservatistit) hakevat turvaa lähimenneisyydestä?


        Vastaan kappaleeseen 2.

        Perimmäinen kysymys on aina ollut, miksi demarit ja kokoomuslaiset lukevat toistensa lehtiä? Kepulaisia lehtiä lukiessa tuntee itsensä hyvin pieneksi. Koira on karannut? Kepulaisuus perustuu pienten kuppikuntien itsemääräämisoikeuteen ja valtiolta (etelän menestyvät kaupungit) kupattujen varojen hyödyttömään käyttöön. Tukihan ei tue oma-aloitteelisuutta, joten kepulainen meno johtaa väistämättä sossun luukulle, valitettavasti. Kotoa muutettuaan tyttäreni eli ilman hesaria tasan kaksi viikkoa. Stadilaiset eivät anna ohjeita lapsilleen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      123
      5173
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3688
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1564
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1451
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1312
    9. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      30
      1299
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      28
      1251
    Aihe