Mielessäni on ollu viimeaikoina yksi asia, millä perusteilla jotkut päätyvät mielipiteeseen että psykologia on turhaa. Varsinkin yliopistossa kun on monenlaisia oppiaineita, niin ei mun mielestä se psykologia oo se turhin aine, vaan päinvastoin. Mielestäni lääketiede, psykologia, tietotekniikka ja kielet ovat niitä hyödyllisempiä oppiaineita yliopistossa, sen kannalta kuinka paljon niistä hyötyy arkielämässä.
Niillä joiden mielestä psyka on turhaa ei mun mielestä oo kunnon perusteluita mielipiteelleen. Jotkut saattavat pitää psykologia jonakin pseudotieteenä, koska heillä on mielessään lähinnä muinaiset Freudin höpinät ja hänen tapansa tutkia ilmiöitä ja käyttää mielikuvitustaan apuna tutkimuksissaan ei mun mielestäni oo kovin tyypillistä nykyajan psykologeille, eikä hänen tutkimusmetodinsa olis varmaan kovin kelpoja nykyisten kriteerien mukaan. Jotkut vastustajat näyttävät suhtautuvan liikaa tunteella tähän asiaan.
Itse tietenkin pidän psykaa hyödyllisenä, oon sitä jonkin verran lukenu ja tietenkin suhtaudun optimistisesti tähän oppiaineeseen. On se ainakin mulle antanu käsitteitä ja tietoa, joiden avulla selittää ihmisten käytöstä, eikä nämä itse keksimäni selitykset ole olleet mielestäni mitenkään todellisuudelle vieraita. Ihmisten kanssa kun on tekemisissä useasti, ainakin itsensä kanssa, niin loogisen simppelisti vois aatella että lääketiede ja psykologia olisivat ne hyödyllisimmät tieteenalat arkielämän kannalta ja tietenkin kieletkin, jos on mahdollisuus puhua ulkomaalaisten kanssa, on ulkomaalaisia tuttavia paljon jne...Mikä olisi juuri hyödyllisempää kuin oppia tuntemaan itsensä ja toiset paremmin, oppia hallitsemaan tunteitaan, ymmärtämään niitä kuten ajatuksiaankin - tästä varmaan kaikki ovat samaa mieltä, eikö ? Tärkee jatko on tietenkin että auttaako psyka juuri näitten asioiden kanssa. Vastatkaapa siihen ja mieluummin ei ihan simppeleillä mielipideillä kuitenkaan, kuten "Psykologia on p***eestä!"
Itse ajattelen seuraavaa...
Vaikka voisi ajatella että mitä psykan teorioilla on tekemistä arkitodellisuuden kanssa, niin kyllä niillä on. Vaikka mikään teoria ei tietenkään selitä jotakin ilmiötä aukottomasti, niin se kertoo yhden puolen asiasta. Ja tästä päästään siihen että kun on oppinu monen teorian asioita niin osaa monipuolisemmin selittää ihmisen käytöstä. Voi tietenkin purnata sitä että psyka ei ole tiedettä, koska se ei tarjoa eksakteja totuuksia kuten esim. fysiikka. Ei tietenkään voi,koska tutkimuksen kohdekin on monimutkainen ja epämääräinen kuin mikä: IHMISEN AJATTELU JA KÄYTTÄYTYMINEN. Ja toisaalta on ymmärrettävä että psykan tietoo ei voi käyttää samanlailla kuin esim. fysiikan tietoo, vaan oleellista on mielestäni tämän psykan tietojen käyttäjän henkiset kyvyt esim. tunneäly, miten hän soveltaa tietojaan arkimaailmassa. Selväähän on että jotkut ihmiset eivät hyödy psykan tiedosta niin paljoa kuin toiset.
Ja mitä sitten psykologien hyödyllisyyteen tulee niin...Tiedän että joku vois perustellusti kertoa että kun on muutamalla psykologilla käyny hakemassa apua eikä kukaan ole loppujen lopuksi onnistunu auttamaan jossain ongelmassa niin voisi sanoa että psykologit eivät tiedä arkimaailmasta mitään tai ovat täysiä tomppeleita. Kumminkin on kyse monesta asiasta. On erilaisia ihmisiä psykologeissakin ja toisten kanssa syntyy paremmin se sama aaltopituus ja ymmärrys, mikäli psykologin ja asiakkaan kemiat tai kokemusmaailmat sopivat melko hyvin yhteen. Selväähän se on että virhetulkintoja sattuu, kun ihmiset ovat erilaisia. Eihän kukaan voi mielestäni vaatia että psykologit kykenisivät poistamaan aina ihmisten ongelmat, korjaamaan kuin koneita, koska on ihmisistä kyse. Ei se tee silti psykologeista turhia, koska uskon että kaikenlaisia mielenterveydellisiä häiriöitä on niin paljon että kyllä psykologeista hyötyä riittää ihmisille.
Psykologiako turhaa ?!
9
935
Vastaukset
- Heepo81
Ehkäpä tulee enemmän vastaajia ja lukijoita kun itse kirjoitan toisen viestin heti perään: näkyy ainakin että "Vastattuja=1" :)
Itse suhtaudun psykiatrien lääkeresepteihin epäilyksellä, vaikka ei niitä rationaalisia perusteluja juuri olekaan monia. No tietenkin, useimmilla lääkkeillä on sivuvaikutuksensa, joten jos alkaa lääkkeitä käyttään lievittämään jotain ongelmia niin tulee jonkun verran toisia ongelmia tilalle. Toisaalta en tykkää niin käyttää mitään lääkkeitä ja Multitabs-purkkikin jököttää pöydällä koskemattomana, joten karsastan melkein pillereitä kuin pillereitä :)
Ja kuten joku toinen tällä palstalla kerto niin psykiatrien taipumus "määrätä niitä nappeja" on tehokkuusvaatimusten aikaansaamaa: jos jonkinmoista apua tarvitsevia asiakkaita on niin paljon hoidettavana että se lääkkeen määrääminen on jossain määrin tehokas tapa ja ainakin nopea. Tosin tietenkin pitäs sitä terapiaa, keskustelua ym:ta olla yleensä lisänä, pelkillä pillereillä ei kenenkään elämä juuri parane. Kieltämättä itseäni ärsyttää jos joku psykiatri päätyy liian äkkiä siihen lopputulokseen että "Pillereitä diagnoosiin ja sit tervemenoa!", koska se on aika välinpitämätöntä.
Myönnän tietenkin että omat kokemukset ja tiedot psykiatreista ja psykatriasta on selvästi puutteellisemmat kuin psykologian ja psykologien suhteen...mutta paremmin tietävät korjatkoon mun käsityksiäni :) - jupsjups
Kyllä minustakin psykologia on sangen hyödyllistä. Käsitykset psykologian turhuudesta saattavat kuitenkin perustua siihen, että jokaisella ihmisellä on jo paljon tietoa psykologiasta luonnostaan. Psykologiaa oppii paljon enemmän (tai ainakin minä opin) tosielämässä kuin koulun penkillä. Minusta on jotenkin väärin sanoa, että jos opiskelee 5 vuotta psykologiaa, niin tietäisi enemmän elämästä ja ihmisistä kuin muut.
- Heepo81
EI tietenkään automaattisesti tietäisi enemmän ihmisistä jos on lukenu 5 vuotta psykaa, mutta uskon että enemmän tietää ihmisistä jos lukee. Eli siis se oma tietämys tai ymmärrys ihmisistä kasvaa. Mun mielestä sitähän varten juuri psykaa luetaan, että ymmärretään ihmisistä enemmän, mut ei tietenkään päästä mihinkään Jumalan asemaan että kukaan ei ymmärrä yhtä paljon ihmisistä.
Tottakai se elämänviisaus on hankittava elämällä eikä psykologian kirjoista, ei olly kysymys mistään joko tai - asiasta... - elämällä
mutta ihmisistä tietoa voi opiskella. Psykologina ainakin jo opiskelujeni aikana huomasin kuinka opintojeni avulla opin ajattelemaan ihmistä ja ihmismieltä useammalta kantilta ja osasin ottaa huomioon paremmin ihmisten motiivien, tunteiden ja kokemusten yms. vaikutukset ihmisten toimiin ja tekoihin. Siitä seuraava askel olikin mielenterveyshäiriöiden ymmärtäminen.
- eion
Mun mielestä psykologia on kiinostavaa/hyödyllistä/turhaa/typerää riippuu siitä mihin sitä käytetään/sillä pyritään.
Kiinnostavaa se on siinä mielessä että tutkitaan asioita ja tehdään niiden perusteella ns. loogisia johtopäätöksiä (Täysin samaa mitä esim. insinööri tekee).
Typerää se on siinä mielessä että sitä käytetään nykyisin joka paikassa ja mielestäni vielläpä väärällä logiikalla joka johtaa huonompaan lopputulokseen.
Esimerkiksi suuret luokka koot eivät ole mielestäni tämän hetken suurin ongelma vaan se että eihän lapsille edes anneta mahdollisuutta suhtautua niihin positiivisesti ja sitten ihmetellään että lapset voi huonosti (En väitä että suuret luokka koot olisi hyvä asia, mutta tämä nykyinen ongelmien laajuus tuntuu johtuvan siitä että nykyisin joka asiaan pitää tunkea sana psygologia/lapsi/puhuminen/psykiatria jne..). Siis koitan vain sanoa että mitä enemmän psygologia sanaa (nyk. muotia) yhdistetään joka asiaan mistä olen eri mieltä niin tottakai alan pikkuhiljaa kokea psygologian hölynpölyksi.
Mitähän tää psygologia/psykiatria edes on :-). (Olis varmaan kannattanut miettiä ennen kuin vastaa) - Jali
Psykologia on erittäin tärkeä tiede!
Psykologian tutkimuskohteena on mieli. Mieli on erittäin vaikea tutkimuskohde, koska mielen tutkiminen on yhtä kuin itsensä tutkiminen.
Nykyinen länsimaista perua oleva psykologia tutkii mieltä hyvin pinnallisesti ainoastaan älyllisellä tasolla.
On suuri virhe tutkia mieltä älyllisesti, koska silloin ei todellisuudessa tutkita mieltä, vaan tutkimme mielen ulkopuolisia asioita mielen avulla.
Selvennän; Alussa jo perustelin psykologian olevan itsensä tutkimista, mutta miten voi löytää vastauksia itsensä (mielen) toiminnasta itsensä ulkopuolelta?
Meilä ei ole pääsyä toisten mieleen.
Emme myöskään pysty lähestymään omaa mieltämme ulkopuolelta. Meidän täytyy kääntää katseemmee itsemmee (mieleemme) jotta voimme ymmärtää sen toiminnan!
Psykologia on lopulta kaikkein tärkein tiede, kunhan sitä vain osataan tehdä oikein!- väärin
Kerrot viestissäsi mm. että "Nykyinen länsimaista perua oleva psykologia tutkii mieltä hyvin pinnallisesti ainoastaan älyllisellä tasolla." Näinhän se ei tietenkään mene! Freud, jonka kirjoituksiin nykyinen psykologia ja terapia nojaa, nimenomaan tähdensi tunteiden merkitystä eikä suinkaan älyn. Mistähän väitteesi ovat peräisin - kognitiivisesta terapiasta kenties?
- Jali
väärin kirjoitti:
Kerrot viestissäsi mm. että "Nykyinen länsimaista perua oleva psykologia tutkii mieltä hyvin pinnallisesti ainoastaan älyllisellä tasolla." Näinhän se ei tietenkään mene! Freud, jonka kirjoituksiin nykyinen psykologia ja terapia nojaa, nimenomaan tähdensi tunteiden merkitystä eikä suinkaan älyn. Mistähän väitteesi ovat peräisin - kognitiivisesta terapiasta kenties?
Tarkoitan, että psykologian tutkimuskohdetta (mieltä) tutkitaan ainoastaan käyttämällä hyväksi älyllistä pohdiskelua.
Eli en puhu siitä, mitä psykologia tutkii, vaan siitä, että miten se tutkii. - kun ei
Jali kirjoitti:
Tarkoitan, että psykologian tutkimuskohdetta (mieltä) tutkitaan ainoastaan käyttämällä hyväksi älyllistä pohdiskelua.
Eli en puhu siitä, mitä psykologia tutkii, vaan siitä, että miten se tutkii.käytä vain älyllistä pohdiskelua. Kyllä olet suppeilla tiedoilla lähtenyt liikenteeseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762025Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361709Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81358Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591171Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241169Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161024- 60945
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58934