Kuumaksi menee

Larssi

Ehkä lopetan tällä palstalla kirjoitukset, sillä ne on turhia: luopumus on syvällä.

Olen iloinen että olen löytänyt oman seurakunnan ja siitä että saamme kuulua kirkkoon ja yhteen herätysliikeenä ja että kirkossa sallitaan meidän olemassaolo siellä, vaikka emme halua itsellemme ja osalliseksi tulla tuosta naispappi ja homoliittojen kysymyksistä. Onneksi saamme uskoa vapaasti, eikä sitä voikkaan kukaan riistää. Olemme kirkko, kirkon sisällä, näin ainakin itse saan turvallisesti jäädä uskomaan...

Kirkon luopumuksen olen kyllä nähnyt pahana ja tiedän toisista hengellisyyksistä ihmisiä, jotka ovat kirkosta eronneet ja itsellä on se mieli, että Synagogassa se Jeesuskin julisti ja siellä oli hyvä julistaa, koska siellä oli fariseuksia ja publikaaneja, siis ihan epäuskoisiakin. Samoin toimivat apostolit synagogissa jos saivat siihen luvan. Näin mekin voimme toimia minulle ja varmasti meille VL:ille rakaassa kirkossa.

Jatkakaahan sopuisasti ja hyvää päivän jatkoa...

17

761

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ajattele.

      ajattele, jos me luterilaiset alettaisiin vainota teitä vanhoillislestadiolaisia kuten sinä meitä?

      Ikävä, kun sinä et anna meidän luterilaisten uskoa vapaasti, vaan tulet nimittelemään meitä epäuskoisiksi ja epäluterilaisiksi. Sitä kutsutaan pilaksi uskon tähden.

      ajattele, jos me luterilaiset alettaisiin pilkata teitä vanhoillislestadiolaisia kuten sinä pilkkaat meitä meidän uskomme tähden!

      Ajattele, jos mekään ei annettaisi teidän uskoa rauhassa, kuten sinäkään et anna meidän, vaan pilkkaat uskoamme ja nimittelt meitä epäuskoisiksi.

      Ajattele, jos me alettaisiin kohdella samalla tavoin teitä vanhoillislestadiolaisia kuin sinä kohtelet meitä luterilaisia...

      • Larssi

        Mitä pahaa mä oon teille tehnyt? Jos haluan pysyä vanhassa luterilaisuudessa, enkä naispapeissa ja synnin siunauksessa?

        Jumalan valtakunta on lähestynyt sinua, tule Vl-seuroihin.

        Lähde säkin seuraamaan meitä ja Herraa

      • oletkosokea?
        Larssi kirjoitti:

        Mitäkö pahaa?

        Sinä olet vain pilkannut ihmisiä heidän uskonsa tähden.

        Mitä jos me luterilaiset alamme tehdä samoin teille vanhoillislestadiolaisille?

        Se, ettet ymmärrä, mitä teet väärin, kertoo sinun omatuntosi paatuneisuuden tilasta.

        Toivottavasti joskus tulet elävään uskoon.

      • Larssi
        oletkosokea? kirjoitti:

        Miten tohon uskoosi tullaan?

      • Larssi

        Kyllä sieltä vainoojia riittää, mutta todelliset ns. "luterilaiset", ovat huomattavasti asiallisempia monasti ja puhuvat opista.

        Minäkin vain sanoin mukä oppi ei kuulu uskovaiselle....mutta saattehan te toki uskoa eritavalla; ei se ole rikos edes kirkon sisällä.

      • Larssi
        oletkosokea? kirjoitti:

        Mitäkö pahaa?

        Sinä olet vain pilkannut ihmisiä heidän uskonsa tähden.

        Mitä jos me luterilaiset alamme tehdä samoin teille vanhoillislestadiolaisille?

        Se, ettet ymmärrä, mitä teet väärin, kertoo sinun omatuntosi paatuneisuuden tilasta.

        Toivottavasti joskus tulet elävään uskoon.

        Sä oot Raamtun mukaan väärässä ja mä oikeassa:

        Aiheetta enempään sananvaihtoon!

    • Include

      Millä tavoin piispat sovittivat vanhoillislestadiolaisuuden käsitykset naispappeuteen, ts.
      millä perustein vl-liike kuuluu edelleen kirkkoon naispappeuskysymyksen suhteen.
      Se sovittelu, vl-liikkeen ja kirkon kanssa on seuraava. Mikäli vl-liike on nykyään muuttanut
      tästä omaa suhtautumistaan, olisi hyvä, että SRK ilmoittaisi siitä piipoille,
      ettei SRK enää hyväksy voimassa olevaa kirkon ja vl-liikkeen sovittelua koskien naispappeutta.
      Piispat sitten uudelleen miettivät, että pitäisikö vl-liike erottaa kirkosta, kun se ei enää
      katso kykenevänsä kuulua kirkkoon naispappeuden tähden.

      Mitä tule kirkon oppiin homoihin suhteutumisesta, niin tietääkö Larssi mikä se on?
      Kerro, Larssi, jos tiedät. Todennäköisesti et tiedä siitäkään yhtään mitään, kuten et tunnut tietävän
      koko luterilaisesta kirkosta yhtään mitään.
      Minäpä kerron sinulle asian, jota sinulle on luisissa kirjoituksissa tällä palstalla kerrottu, mutta
      et vain halua lukea viestejä, vaan alat vastata niihin asiattomasti haukkuen kirjoittajia
      epäluterilaisksi.

      Kirkolla ei ole oppia homoihin suhtautumisesta. Kirkko on perustanut tutkimusryhmän tutkimaan tätä
      asiaa, sekä seksuaalisuutta. Sen tutkimustyön jälkeen, piispat tekevät päätöksensä, miten
      kirkossa suhtaudutaan homoihin. Siihen menee aikaa nyt ainakin vielä vuosi. Joten, tiedoksesi,
      kirkolla ei ole oppia homoudesta vielä.

      Tervetuloa kirkkoon keskustelemaan ja rukoilemaan tuon työn puolesta, kun sitä ns. oppia
      nyt ollaan kehittelemässä.
      Kun sinua on toivotettu tervetulleeksi mukaan tähän työhön, olet vastannut tyylillä:
      olet feikki, olet epäluterilainen, olet epäuskova jne.

      Ikävä tämä sinun asenteesi.

      Kun sitten vuoden kuluttua kirkko antaa julki oppinsa homoutta koskien, niin vanhoillislestadiolaiset
      hyväksyvät sen. Jos he eivät hyväksy, piispat pohtivat vl-liikkeen kanssa, löytyykö sovittelevaa näkemystä, jos
      ei löydy, vl-liike erotetaan kirkosta.

      Ikävää siinä asiassa on teidän suhtautuminen näiden oppien muodostamiseen:
      ette halua olla mukana, vaan haluatte vain nimitellä ja pilkata ihmisiä heidän uskonsa tähden.
      Tosin, minä uskon, että niin eivät vanhoillislestadiolaiset tee, vaan ainoastaan Larssi.

      Olisi Larssi hyvä, että oikeasti olisit perillä kirkosta ja sen opeista. Olet myös tervetullut kirkkoon vaikuttamaan näihin asioihin. Tosin, edellytämme asiallista käyttäytymistä, emmekä suvaitse sitä, että alatkin pilkata meitä epäluterilaisiksi tai pilkata meitä meidän uskomme tähden, kuten sinä teet täällä netissä.

      Piispat käsittelivät vl-liikkeen suhtautumista naispappeuteen. Se millä tavoin vl-liikkeen näkemykset
      kyettiin edellen hyväksyttämään kirkkoon, menee näin. Se lupaamani sovittelu siis. Piispa Salmi:

      Lestadiolaisuuden ryhmistä ja niiden suhteesta naispappeuteen on ulkopuolisin äänenpainoin yritetty esittää yksiviivaisiakin tulkintoja. Oma käsitykseni asiasta kuitenkin on, että totuus on monimutkaisempi kuin väitetty. Minut vakuuttaneiden kokemusten pohjalta uskallan sanoa, että lestadiolainen herätysliike on kokonaisuutena aina korostanut maallikkoutta - tai pikemminkin yleistä pappeutta. Tämä näkyy myös siinä hyvässä tavassa, jolla liikkeen parissa toimivat papit ovat kokeneet aitoa ja oikeaa alisteisuutta "sovintoveren evankeliumille". Sana on ohjannut toimintaa, jossa sanan jako on keskeisimmällä sijalla. Siksi voidaan havaita kysymyksen naisen asemasta pappina olevan nousemassa esiin myös tämän liikkeen ja sen ryhmien kohdalla. Siihen viittaa Raamatun tallettama kuva ristin äärelle jääneistä, tyhjän haudan löytäneistä ja ylösnousemussanomaa ensimmäisiksi levittäneistä naisista (Matt. 27:54-56 ja 28:1-8), mutta myös liikkeen oma traditio alkujuuristaan lähtien.

      On muistettava Lapin Mariaa, jonka kanssa käydyt keskustelut johtivat itse Laestadiuksen "elävään uskoon". On muistettava monia sananjulistajina ja opettajina toimineita naisia. On muistettava naisten ohittamatonta asemaa rippiäiteinä. On muistettava sitä tuenilmausta, jonka Tornionlaakson 1800-luvun lopun johtavat saarnaajat Erkki-Antti ja Juhani Raattamaa antoivat asettuessaan puolustamaan Raattamaan työtoverina ja kirjeenvaihtajana toiminutta Mathilda Fogmania ja samalla naisten oikeutta viedä eteenpäin herätyssanomaa.

      Voidaan myös anekdootinomaisesti muistaa liikkeen johtajana toimineen Juhani Raattamaan kynästä kirkkoherra P.O. Grapelle lähtenyttä viestiä:

      "Ovathan vaimot Jumalan välikappaleet ja äidit Israelissa että saattavat sanaakin selittää, kuin ymmärrys on avattu Pyhän Hengen kautta, erinomattain vähemmissä seuroissa, kun miehiltä lahjat puuttuvat ettei osaa eikä ymmärrä kieliä, erinomattain sitä kieltä, jota Pyhän Hengen koulussa opitaan." (Suolinna & Sinikara: Juhonkylä - tutkimus pohjoissuomalaisesta lestadiolais-kylästä, SKS, 1986, s. 30)

      Se, mikä on ajateltu yksinomaan lestadiolaisuuden perinteeksi asiassa, tulee ymmärtää myös näiden mieleenpalautettavien kiintopisteiden valossa. On uskaltauduttava avaamaan sydän ja näin vahvemmin varustettuna suuntautumaan uudelleen. Se mahdollistuu avoimesti keskustellen.

      • Larssi

        Uskovainen ei koskaan hyväksy homoliittojen siunausta, naipappeutta tms. luopumusta Raamatun sanasta ja myöskin vanhasta luterilaisesta opista.

        Se mikä on kirkolla, ei ole välttämättä VL:än oppi ja se pätee muihinkin kirkon sisällä toimiviin liikkeisiin.

        Olemme toki maailmasta, mutta emme elä niinkuin maailma elää.

        Raamatussa on ero hengellisen pappeuden ja virkapappeuden välillä. Naisen ei sovi toimia pappina, eikä opettaa seurakuntaa, sen julkisessa tilaisuudessa. Näin on myös miesten kohdalla, jos ei ole siihen kutsuttuja. Maallikko-saarnaajat, ovat kutsuttuja seurakuntani taholta ja mielestäni osaavat Raamatun ja taitavasti opettaa.

        Kaikilla uskovaisilla on seurakunnassa Pyhän Hengen virka, kuten Raamattu opettaa, ja että nämä ovat Pyhän Hengen pappeja. Tämä on hengellistä pappeutta. Näin asuvat Jumalan valtakunnassa sen asukkaat ja saarnaavat syntienanteeksiantamusta. Se mitä ulkopuolella opetetaan on taas toinen kysymys. Siellähän ei pelastusta olekkaan, koska siellä ei ole Kristusta...siellä on vain epäuskoa.

      • veljesi herrassa

        On myös uskovaisia, jotka aikanaan erosivat kirkosta kun se otti kielteisen kannan naispappeuteen. Ylipäätään kirkon piirissä on aina isottu muuttumattomuutta ja janottu muutosta samaan aikaan. On pelkkä näköharha, etteikö kirkon opetus olisi muuttunut moneen kertaan. Ja raaamttukin. sen jälkeen kun kaanonista sovittiin, on neuvoteltu sen tulkinnoista. Mitään alkuperäistä ei voi edes löytää. Jo muinaiset juutalaiset lainasivat naariheimoilta kaiken, myös uskonsa Jahveen. ideologiat ovat vilkkaasti liiikkuvaa tavaraa, ovat aina olleet.

        Enkä usko, että fundamentalistinen usko voi toimia modernin yhteiskunnan pohjana. Ainakin jäljet Iranissa pelottavat. Jos nyt otetaan esimerkisi vaikka nämä sinulle syystä tai toisesta niin rakkaat homot, niin iranssa homon on parempi leikkauttaa itsensä naiseksi ja toimia protituotiuna kuin pysyä miehenä. Jostain syystä prostituutio on siellä herralle otollisempaa. monellekin herralle, kun hinnasta sovitaan. kaksinaismoralismi kukkii minareetin varjossa.

      • Larssi
        veljesi herrassa kirjoitti:

        Kyllä tietysti homoja ihmisinä tulee rakastaa, mutta ei tietenkään homouden syntiä. Eikä sen siunaamisesta uskovainen edes keskustele.

        Niin, oman kirkkoni oppi on kyllä säilynyt muuttumattomana, enkä näe eri Raamatunkäännöksissä ratkaisevia eroja. Vanhaa käännöstä, vain pidämme tarkimpana ja parhaimpana. Se myös kertoo monasti asioita laajemmin.

      • olematonta

        "Homouden syntiä" ei ole. Homous on ehkä poikkeavaa, mutta aivan harmitonta joka tapauksessa.

        Mikä on se vanha käännös? Vuoden 1642 Raamattuko? Ja Uuden testamentin osalta Agricolan Se Wsi Testamenti vuodelta 1548 (jos oikein muistan)? Oletko vertaillut näitä kreikan- ja hepreankielisiin alkuteoksiin, vai mihin mielipiteesi perustuu?

      • lutulainen
        veljesi herrassa kirjoitti:

        On myös uskovaisia, jotka aikanaan erosivat kirkosta kun se otti kielteisen kannan naispappeuteen. Ylipäätään kirkon piirissä on aina isottu muuttumattomuutta ja janottu muutosta samaan aikaan. On pelkkä näköharha, etteikö kirkon opetus olisi muuttunut moneen kertaan. Ja raaamttukin. sen jälkeen kun kaanonista sovittiin, on neuvoteltu sen tulkinnoista. Mitään alkuperäistä ei voi edes löytää. Jo muinaiset juutalaiset lainasivat naariheimoilta kaiken, myös uskonsa Jahveen. ideologiat ovat vilkkaasti liiikkuvaa tavaraa, ovat aina olleet.

        Enkä usko, että fundamentalistinen usko voi toimia modernin yhteiskunnan pohjana. Ainakin jäljet Iranissa pelottavat. Jos nyt otetaan esimerkisi vaikka nämä sinulle syystä tai toisesta niin rakkaat homot, niin iranssa homon on parempi leikkauttaa itsensä naiseksi ja toimia protituotiuna kuin pysyä miehenä. Jostain syystä prostituutio on siellä herralle otollisempaa. monellekin herralle, kun hinnasta sovitaan. kaksinaismoralismi kukkii minareetin varjossa.

        Fundamentalismista ja siitä, voiko fundamentalisti "parantua", "eheytyä" terveemmäksi ja terveemmin uskovaksi, oli kerran eräässä kristillisessä lehdessä tällai:

        Uskontotieteilijä Gordon W. Allportin mukaan fundamentalistille on tyypillistä ulkokohtainen ja auktoriteettihakuinen suhtautuminen uskontoon. Hänelle on tärkeää, että uskonnon ulkoiset vaatimukset tulevat täytetyiksi. Kuvaan kuuluu myös vaihteleva määrä ennakkoluuloisuutta.

        - Meidän olosuhteissamme epäluuloisuus paljastuu esimerkiksi suhtautumisessa muslimeihin. Heidät nähdään usein vain yhtenä isona massana eikä yksilöinä. Myös homoseksuaalisuus tuomitaan usein jyrkästi.

        Voiko fundamentalisti muuttua? Holmin mukaan se on mahdollista, mutta ei tavallista. Ihmisen tulisi kyetä tutkiskelemaan oman uskonsa rakenteita perusteellisesti.

        - Tulisi kysyä itseltään, kuinka rakastavaa oma usko on, ja kuinka pitkälle Jumalan armo omissa ajatuksissa yltää. Absoluuttisia totuuksia on loppujen lopuksi hyvin vähän ja niitä voi toteuttaa monin eri tavoin.
        Paljon auttaa Holmin mukaan myös, että tapaa toisella tavalla uskovia.

        Allportin mukaan tervettä uskonnollisuutta edustaa ihminen, joka ottaa uskonnon tosissaan ja sisäistää sen eettiset periaatteet joustavasti osaksi omaa persoonallisuuttaan.

        Matti Myllykoski:
        Varsinainen ongelma asiassa yksilön kannalta on, että tiukka oikeassa olemisen pakko tappaa hengellisen elämän.

        - Fundamentalismi vieroittaa ihmisen niistä kysymyksistä, joissa hän on paljaimmillaan oman ihmisyytensä kanssa.

        - Jos Jumala kohtaa ihmisen sellaisesta lähtökohdasta, on yhdentekevää pohtia, onko jänis märehtijä ja kyseenalaista käyttää aikaansa homojen vastustamiseen.

        Myllykosken mukaan fundamentalismin otteen murtuminen on ennen muuta ihmisen persoonallisuuden kysymys, mutta myös raamatuntutkimuksella voi olla siinä oma merkityksensä. On hyvä oivaltaa, että Raamattu on hyvin inhimillinen kirja.

        - Raamattu on sidoksissa omaan kulttuuriinsa, jonka tunteminen auttaa ymmärtämään tekstiä paremmin.

      • veljesi herrassa
        lutulainen kirjoitti:

        On ihanaa tavata täällä vaihteeksi joku joka ymmärtää minuakin. En minä sentään ihan piru ole.

      • Larssi
        olematonta kirjoitti:

        "Homouden syntiä" ei ole. Homous on ehkä poikkeavaa, mutta aivan harmitonta joka tapauksessa.

        Mikä on se vanha käännös? Vuoden 1642 Raamattuko? Ja Uuden testamentin osalta Agricolan Se Wsi Testamenti vuodelta 1548 (jos oikein muistan)? Oletko vertaillut näitä kreikan- ja hepreankielisiin alkuteoksiin, vai mihin mielipiteesi perustuu?

        kun uskovaiset käyttävät sitä ja meillä on Pyhä Henki kotiopettajana. Käytämme Rauhanyhdityksen kustantamaa Bibliaa v.1776 (1872).

        Täällä kirjoittelee liberaalit, ja täällä voi usko mennä.

      • liberaali

        pidä uskosta kiinni, Tatjana =)

        Olet varmaan kuullut että uskovaiset käyttävät uudempiakin käännöksiä. Ehkä uudemmista saa paremmin tolkkua.

        Olen pahoillani, mutta en ymmärrä, mikä järki siinä on, että valitaan yksi käännös ja sanotaan, että tämä nyt on se oikea. Että tätä ennen ja tämän jälkeen ei ole osattu kääntää.

      • Larssi
        liberaali kirjoitti:

        Onhan meillä se uusin käytössä rinnalla, mutta tarkimpana pidämme pidämme Bibliaa ja ehkä heikoimpana (mutta hyvänä), 38-käännöstä.

      • liberaali
        Larssi kirjoitti:

        Onhan meillä se uusin käytössä rinnalla, mutta tarkimpana pidämme pidämme Bibliaa ja ehkä heikoimpana (mutta hyvänä), 38-käännöstä.

        lingvistinä olen kiinnostunut tästä...

        Asiasta toiseen, mitä mieltä olet tuosta amerikkalaisten uudesta villityksestä käyttäää kirkkoja elokuvien markkinointiin? Minua jotenkin ällöttää ajatus amerikkalaisesta elokuvasta, jossa Yhdysvaltain presidentti saa vastaansa itsensä antikristuksen, ja elokuvaa näytetään kirkoissa, ei lainkaan elokuvateattereissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2074
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1733
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1412
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1213
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1203
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1048
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      962
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      961
    Aihe