Britannian teettämä salainen selvitys on vuotanut julkisuuteen ja kertoo karua kieltään irakilaisten suhtautumisesta miehittäjään ja miehitykseen. Selvitys kertoo myös jotain sellaista, mitä artikkelista ei suoraan käy ilmi. Nimittäin sen, minkä Irakin oikeusministerikin totesi vähän aikaa sitten; Irakissa ei ole mediavapautta, vaan miehittäjä pyrkii estämään puolueettoman median toiminnan maassa. Sen vuoksi tämänkin selvityksen piti olla salainen. Vapaassa maassa tällaiset selvitykset olisivat julkisia.
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2005/10/401095
Jos jollekin on vielä epäselvää, miksiköhän irakilaiset eivät suhtaudu myönteisesti "vapauttajiinsa", kerrottakoon se heille. Punaisen Ristin mukaan USA:n harjoittamat kidutukset Irakissa ovat olleet systemaattisia ja laajamittaisia, jopa 90% vangituista on vangittu ilman minkäänlaista näyttöä syyllisyydestä, samoin on kidutusten uhrien laita. Siviilejä on kuollut enemmän kuin aavistammekaan, mediakontrollihan estää puolueettoman tiedon saamisen tästä asiasta.
Miksi miehittäjä ei kuuntele Irakin kansan ääntä ja mielipidettä, jos he ovat kerran auttamassa irakilaisia? Tähänkin on selkeä syy, nimittäin se etteivät amerikkalaiset ja britit ole toki auttamassa ja vapauttamassa irakilaisia, vaan toteuttamassa jo vuosien takaista suunnitelmaa ottaa haltuun Irak ja sen öljyvarat, mikä on toteutettu käytännössä "ostamalla" porausoikeudet itse asetetulta väliaikaishallinnolta ja viimeistelemällä nämä "sopimukset" amerikkalaisten valvoman ja hyväksymän näennäisdemokraattisen hallinnon kanssa.
Irakilaiset vastustavat miehittäjiä
14
592
Vastaukset
- vastustaisin
Olisi vähintään outoa jos kansa ei vastustaisi miehittäjän läsnäoloa.
Kunhan ne hörhöt pommimmiehet ja muut iljetykset jotka murhaavat omia kansalaisiaan saadaan poljettua suohon tai nostettua pylväisiin kuivumaan niin eiköhän ne vieraat joukot sieltä poistu vähin äänin.- jerre myrkky
Irakilaiset tappavat irakilaisia,on tällähetkellä USA-nuoleskelijoiden ainut väite,johon he vetoavat. Todellisuudessa kaikki tuontapaiset väitteet ovat yritystä saada tilanne näyttämään,kun tulossa olisi sisällis-sota.Nuo itsemurha-iskuthan ovat USA.n ja Britannian provokatioita,miistähän on todisteita olemassa. Irakin kansan viha noita rosvoja kohtaan on syvä
- vastustaisin
jerre myrkky kirjoitti:
Irakilaiset tappavat irakilaisia,on tällähetkellä USA-nuoleskelijoiden ainut väite,johon he vetoavat. Todellisuudessa kaikki tuontapaiset väitteet ovat yritystä saada tilanne näyttämään,kun tulossa olisi sisällis-sota.Nuo itsemurha-iskuthan ovat USA.n ja Britannian provokatioita,miistähän on todisteita olemassa. Irakin kansan viha noita rosvoja kohtaan on syvä
Oletko syönyt jotain liimaa tai tabletteja? :))
- jerre myrkky
vastustaisin kirjoitti:
Oletko syönyt jotain liimaa tai tabletteja? :))
Yritin löytää otsikon ja vastauksesi välistä yhtymäkohtaa,mutta en todennäköisen,rajallisen käsityskykyni vuoksi onnistunut. Mutta jos lounaani kiinnostaa nimimerkki "vastustaisin", ilmoittaisin seuraavaa: Kaalipataa puolukka-survoksen kera,toki aluksi salaatit,jälkiruoaksi vispipuuro.Pillereitä en käytä.
- J.R
Muutama viikko sittenhän irakilaiset poliisit yrittivät ottaa kiinni kahta terroristiepäiltyä, jotka tappoivat kahakassa viisi irakilaista poliisia. Kun miehet saatiin kiinni, näillä islamilaisiksi naamioituneilla brittisotilailla oli auto täynnä aseita ja pommeja sekä niiden laukaisutarvikkeita. Samana iltana brittijoukot vapauttivat nämä terroristit rynnäköllä irakilaiseen vankilaan, jossa heitä pidettiin.
Asiasta uutisoitiin laajasti sekä lehdistössä että televisiossa kaikkialla maailmassa, paitsi ei tietenkään yhdysvalloissa, jossa median toiminta on rajoitettua, siellä uutinen pääsi vain niihin harvoihin medioihin, jotka eivät ole valtaapitävien tai heidän tukijoiden omistuksessa.
Tuota ei tarvitse spekuloida eikä selitellä, jokainen puolueettomasti maailman asioihin suhtautuva ymmärtää, mistä tuossa oli kyse. - vastustaisin
J.R kirjoitti:
Muutama viikko sittenhän irakilaiset poliisit yrittivät ottaa kiinni kahta terroristiepäiltyä, jotka tappoivat kahakassa viisi irakilaista poliisia. Kun miehet saatiin kiinni, näillä islamilaisiksi naamioituneilla brittisotilailla oli auto täynnä aseita ja pommeja sekä niiden laukaisutarvikkeita. Samana iltana brittijoukot vapauttivat nämä terroristit rynnäköllä irakilaiseen vankilaan, jossa heitä pidettiin.
Asiasta uutisoitiin laajasti sekä lehdistössä että televisiossa kaikkialla maailmassa, paitsi ei tietenkään yhdysvalloissa, jossa median toiminta on rajoitettua, siellä uutinen pääsi vain niihin harvoihin medioihin, jotka eivät ole valtaapitävien tai heidän tukijoiden omistuksessa.
Tuota ei tarvitse spekuloida eikä selitellä, jokainen puolueettomasti maailman asioihin suhtautuva ymmärtää, mistä tuossa oli kyse.Tarkoitatko, että liittouman sotilaat suorittavat itsemurhaiskuja irakilaisia siviilejä vastaan?
Vai mitä tarkoitat? - vaikeaa
vastustaisin kirjoitti:
Tarkoitatko, että liittouman sotilaat suorittavat itsemurhaiskuja irakilaisia siviilejä vastaan?
Vai mitä tarkoitat?Se kävisi ristiriitaiseksi. Tähän asti nämä hyypiöt ovat kehuskelleet vastarintamiehiä näistä murhaoperaatioista ja pommien virittelystä. He taitavat nyt miettiä mitä tähän sanoisi jottei mopo karkaisi räpylöistä.
- iskuprovoilu
vastustaisin kirjoitti:
Tarkoitatko, että liittouman sotilaat suorittavat itsemurhaiskuja irakilaisia siviilejä vastaan?
Vai mitä tarkoitat?on tiedustelupalvelujen junailemaa. Itsemurhaiskuja liittouman sotilaat tuskin tekisivät. Tiedustelupalvelut(CIA, Mossad, ym) ovat kykeneviä tällaisten cover-up provokaatioiden järjestelemiseen. Ne ovat ajat sitten soluttautuneet vastarintaan ja terroristeihin.
- J.R
Sehän nyt on ihan selvää, ettei kukaan halua vieraan valtion sotilaita omassa maassaan, mutta ei sille nyt Irakin tilanteessa mitään voi. Ne lähtevät pois sitten kun ne komennetaan pois.
"45 prosenttia kansalaisista pitää iskuja Yhdysvaltain ja Britannian joukkoja vastaan oikeutettuina."
Ja tästä nähdään myös, että 55 prosenttia kansalaisista ei pidä iskuja Yhdysvaltain ja Britannian joukkoja vastaan oikeutettuina. Mitäs tähän tuumaat? Enemmistö Irakin kansasta ei siis kannata iskuja miehittäjän joukkoja vastaan.- jerre myrkky
Tutkimuksen mukaan 82% Irakin kansasta pitää miehitysjoukkojen läsnäoloa Isänmaassaan erittäin kielteisenä. Suomessa 2% kannattaa Irakin miehitystä.
- apollo
jerre myrkky kirjoitti:
Tutkimuksen mukaan 82% Irakin kansasta pitää miehitysjoukkojen läsnäoloa Isänmaassaan erittäin kielteisenä. Suomessa 2% kannattaa Irakin miehitystä.
82% Irakilaisista minkä tilaston mukaan. 2% Suomalaista kannattaa irakin sotaa epäilen prosentin olevan sodan alussa kyllä suuremman, mutta minkä tilaston mukaan, faktaa kiitos.
- Hitman-1
Matkijani ei vain pääse irti traumoistaan, jotka ilmenevät tällä palstalla vanhojen asioiden jatkuvana toistona.
Olen varmaan kymmenen kertaa aiemmin nähnyt tuon väitteen n. 90%:sti aiheettomasti pidätetyistä ja kidutetuista irakilaisista.
Olen jo ehtinyt kysellä tietolähteitä tämän asian varmistamiseen, mutta inttäjät esittävät vain "jo aikoinaan" Punaisen Ristin antamiin arveluihin.
Irakilaisethan äänestivät juuri joitakin päiviä sitten perustuslakiehdotuksesta n. 64%:n innostuksella (kansainvälisen median julkistama luku), ja joulukuussa pidetään parlamenttivaalit.
Sanoisin, että Irakin suunta vaikuttaa oikealta vapauden ja demokratian tiellä, jonka oppimisessa mm. Venäjällä näyttää vielä olevan pitkä matka kuljettavanaan...- Tarkkaavainen
Punaisen ristin raportit paikan päältä riittävät maailmassa kaikille, paitsi Suomi 24:sen usanisteille.
Olet reppana jo menettänyt pelin Usan suhteen, joten häivy jonnekin muualle täältä hautomaan traumojasi. - ei voi mitään..
Sulle hintman-1 ei voi sanoa muuta kun että sä oot ihan uskomattoman typerä noine julistuksines. Toi sun provoilu on jo niin läpinäkyvää, että ei kukaan usko sun ajattelevan noin. Sä oot tossakin huono...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762005Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361706Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81345Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241164Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591161Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60940
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57926