umpilisäkkeen poisto ja synnyttäminen

Minulle on tehty noin vuosi sitten umpilisäkkeen poisto ja nyt minua askarruttaa ajatus siitä, että kestääkö entinen arpi synnytyksen (jos alateitse syntyy). Olen kuullut puhuttavan hätäsektiossa tehtävän aika alas menevän avauksen repeämisvaarasta myöhemmissä synnytyksissä, joten silloin olis suunniteltu sektio kysymyksessä(näin kävi ystävällä). Vai onko umpisuolen arpi ihan pikkujuttu josta ei pitäisi olla haittaa synnyttämisessä pienikokoisellekaan ihmiselle?
21058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos kohdussa on tuoreita arpia, repeämisriski on, siis lähinnä kai sektioiden jälkeen. Mutta ei umpilisäkkeestä. Yleensä yksi aiempi sektio ei estä alatiesynnytystä, jos kaikki on parantunut hyvin, ja kohdulla on ollut aikaa toipua. Itselläni ei kohtu supistuksia kestänyt kuitenkaan, vaikka oli aiemmasta sektiosta kulunut jo neljä vuotta. Repeämisen kuitenkin aiheutti kai lähinnä oksitosiinin käyttö synnytyksen vauhdittajana, eli omat supistukset olisi ehkä kestänytkin.

Jos asia kovasti huolettaa, niin tarkasta se lääkäriltä.

Äänestä

Minulta leikattiin umpilisäke raskausviikolla 21 ja täysin normaalisti alateitse synnytin. kyllä se arpi kestää :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


misukisu kirjoitti:

Minulle on tehty noin vuosi sitten umpilisäkkeen poisto ja nyt minua askarruttaa ajatus siitä, että kestääkö entinen arpi synnytyksen (jos alateitse syntyy). Olen kuullut puhuttavan hätäsektiossa tehtävän aika alas menevän avauksen repeämisvaarasta myöhemmissä synnytyksissä, joten silloin olis suunniteltu sektio kysymyksessä(näin kävi ystävällä). Vai onko umpisuolen arpi ihan pikkujuttu josta ei pitäisi olla haittaa synnyttämisessä pienikokoisellekaan ihmiselle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu