Mikä YK:n päivä?
YK:n päivä on YK:n syntymäpäivä. YK:n peruskirja astui voimaan 24.10.1945. Päivää on vietetty vuodesta 1948 lähtien. Vuonna 1971 YK:n yleiskokous jopa suositteli, että päivä olisi myös yleinen vapaapäivä.
Miksi YK:n aseistariisuntaviikko?
YK:n aseistariisuntaviikko on 24.10. - 31.10. YK:n yleiskokous perusti YK:n aseistariisuntaviikon erityisessä aseidenriisunnalle omistetussa erityisistunnossa vuonna 1978. Vuodesta 1979 lähtien Suomessa on vietetty aseidenriisuntaviikkoa säännöllisesti YK:n päivän 24.10. yhteydessä.
Tänä vuonna YK-päivä on erityinen. Maailmanjärjestö täyttää 60-vuotta. Kuten juhlavuonna kuuluukin, on YK uudistumassa. Vuonna 1945 perustehtävänä oli huolehtia siitä, etteivät toisen maailmansodan osapuolet enää joutuisi selkkauksiin keskenään. Eivätkä nämä maat ole enää olleet keskenään sodassa tämän jälkeen.
Maailmanlaajuinen rauha on siis ollut YK:n tavoitteena alusta lähtien. Muista järjestön tavoitteista ihmisoikeudet ja inhimillinen kehitys ovat nousseet viime vuosikymmeninä tärkeään osaan. Kolmannen maailman hädän lievittäminen oli jo 1950-luvulla velvollisuus, jota se on myös itsestään selvästi myös nykyisin.
Uudistamiseen liittyen järjestön syyskuun - historiassaan suurin - huippukokous hyväksyi laajan loppuasiakirjan New Yorkissa. Asiakirjassa muun muassa toistetaan valtionpäämiesten sitoutuminen köyhyyden puolittamiseen sekä näytetään vihreää valoa ihmisoikeusneuvoston ja rauhanrakennuskomission perustamiselle. Maailmanrauhaa ei ole saavutettu, mutta ilman YK:ta tilanne voisi olla vieläkin huonompi.
YK:n syntymäpäivän kunniaksi Suomen YK-liitto tarjoaa YK-kakkua Helsingin rautatieasemalla maanantaina 24.lokakuuta kello 15-17. Tilaisuuden avaa ulkoministeri Erkki Tuomioja. Musiikista vastaa Afrikkalainen teatteriryhmä.
Täältä lisää tietoa YK:n päivästä.
http://www.ykliitto.fi/
http://www.kaapeli.fi/ykviikko/
YK:n päivä 24.10
1
269
Vastaukset
- natofaitterit
kantaa rauhanturvaamistehtävissä saamiamme ansiomitaleja kunniakkaasti ja kukitimme Bosniassa kuolleen fassen muistomerkin.Kiitos mukanaolleille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862