Kuka ja miten olisi panostusten purkamisen suorittanut huti tapauksessa? Ei tarvitse olla tähtitieteilijä tajutakseen ettei mikään taho olisi ottanut sellaista paljastumisriskiä joten kertomukset panostamisesta ovat täydellistä skeidaa.
Törmäys, tulipalo, räjähdys, sortuminen
12
916
Vastaukset
- otettu huomioon
Rakennukseen lentomajakka,joka varmistaa lentokoneen osumisen.Radiolähetin joka lähettää lenkoneeseen ohjaussignaalia.
- oikeinko
kaarrossa kohteeseen ohjaavat laitteet, no siihen ei taida pystyäkään kuin "precision microwave landing system". Jo oli torneissa hienoa tekniikkaa!
- todella
olla helvetin lapsellisia tyyppejä jos kuvittelevat että tuhotyö suunnitellaan kaavalla lentokoneen törmäyttäminen torniin ja vähän myöhemmin tornin tuhoaminen räjäyttämällä.
Aivan kuten avajaa totesi niin riskit melkoisia.
Eikö olisi paljon helpompi kuvitella terroristien tähdänneen iskullaan maailmankaupan keskukseen saavan valtavaa julkisuutta mistään piittaamattoman tekotavan vuoksi (ihmisohjus), toivoivat tietty rakennusten vaurioituvan mahdollisimman paljon mutta saivat vielä enemmän kuin ikinä edes osasivat kuvitella...rakennukset sortuivat.- siis
Kuinka on mahdollista,että useita kaappareita on vielä elossa?
- Jerry_Falwell
siis kirjoitti:
Kuinka on mahdollista,että useita kaappareita on vielä elossa?
yksikin kaappari joka on elossa.
- tästä
Jerry_Falwell kirjoitti:
yksikin kaappari joka on elossa.
- vaikee
siis kirjoitti:
Kuinka on mahdollista,että useita kaappareita on vielä elossa?
ymmärtää miten jonkun oletetun kaapparin elossa olo liittyy keskusteluun räjäytysteorian älyttömyydestä...
- räjäytysteoria
vaikee kirjoitti:
ymmärtää miten jonkun oletetun kaapparin elossa olo liittyy keskusteluun räjäytysteorian älyttömyydestä...
ei tunnu ollenkaan älyttömältä,jos lentokoneet torneihin ohjanneita miehiä löytyy elossa ja hyvinvoivana. Hassua on myös se että palomiesten keskusteluista käy ilmi, että WTC-2:n 78. kerrokseen kiivenneet palomiehet raportoivat radioitse tulen rajoittuneen kahteen taskuun ja sen sammuttamiseen tarvittavan kaksi letkulinjaa, eikä mikään viitannut sortumisvaaraan. Kaksi minuuttia radioviestien jälkeen WTC-2 sortui.
Tämä on myös outoa:WTC:n kantavat rakenteet oli eri lähteiden mukaan mitoitettu kantamaan joka kohdassa tornia yläpuolinen rakenne kuusinkertaisena. Reilu ylimitoitus johtui siitä, että tornit oli suunniteltu kestämään hirmumyrskyjä ja jopa Boeing 707 matkustajakoneen törmäys. Tornien rakennesuunnittelija Frank A. DeMartini on kertonut haastattelussa, että tornit olisivat todennäköisesti kestäneet useiden matkustajakoneiden törmäykset, sillä pilarirunko on kuin suuri hyttysverkko, johon kone vain puhkoo reikiä. Se ei aiheuta suurtakaan vahinkoa verkolle. - *Kansalainen*
räjäytysteoria kirjoitti:
ei tunnu ollenkaan älyttömältä,jos lentokoneet torneihin ohjanneita miehiä löytyy elossa ja hyvinvoivana. Hassua on myös se että palomiesten keskusteluista käy ilmi, että WTC-2:n 78. kerrokseen kiivenneet palomiehet raportoivat radioitse tulen rajoittuneen kahteen taskuun ja sen sammuttamiseen tarvittavan kaksi letkulinjaa, eikä mikään viitannut sortumisvaaraan. Kaksi minuuttia radioviestien jälkeen WTC-2 sortui.
Tämä on myös outoa:WTC:n kantavat rakenteet oli eri lähteiden mukaan mitoitettu kantamaan joka kohdassa tornia yläpuolinen rakenne kuusinkertaisena. Reilu ylimitoitus johtui siitä, että tornit oli suunniteltu kestämään hirmumyrskyjä ja jopa Boeing 707 matkustajakoneen törmäys. Tornien rakennesuunnittelija Frank A. DeMartini on kertonut haastattelussa, että tornit olisivat todennäköisesti kestäneet useiden matkustajakoneiden törmäykset, sillä pilarirunko on kuin suuri hyttysverkko, johon kone vain puhkoo reikiä. Se ei aiheuta suurtakaan vahinkoa verkolle.Voisiko olla niin, että palomiehet näkivät vain pienen osan paloista? Oliko se palomiesten lausunto mielestäsi sopusoinnussa sen kanssa, mitä rakennuksen ulkopuolelta katsoen näkyi?
Tuo kuusinkertainen kantokyky ei niin ikään pidä paikkaansa, mutta toki siellä oli riittävät varmuuskertoimet. Ne oli eri kohdissa vähän eri suuruiset. Nyt on kuitenkin tärkeää havaita, että kerroksia ei oltu suunniteltu kantamaan kuin ihmisten ja kalusteiden paino tietyllä varmuuskertoimella. Kun miljoonien kilojen sortumamassa rysähti kevytrakenteisten kerrosten päälle, niin onhan selvää, että sortuma eteni väliseinättömissä torneissa alas asti.
Kun pystypalkit menettivät kerrosten sortumisen myötä poikittaistuennan, niin lopputulos oli nähdyn kaltainen. Tämä on kyllä täällä kerrottu moneen kertaan.
On totta, että tornit oli suunniteltu kestämään mainitsemasi matkustajakoneen törmäys, mutta vain törmäys, ei tulipaloa. Lisäksi törmäyskestävyyskin oli mitoitettu siten, että tornit kestävät törmäyksen kun kone lentää sumussa harhautuneena 300 kmh. Nuo koneet törmäsivät tuplanopeudella, mikä tarkoittaa nelinkertaista törmäysvoimaa. Näin kertoi tornien suunnittelija Leslie E. Robertson Novan dokumentissa. - tarkemmin
räjäytysteoria kirjoitti:
ei tunnu ollenkaan älyttömältä,jos lentokoneet torneihin ohjanneita miehiä löytyy elossa ja hyvinvoivana. Hassua on myös se että palomiesten keskusteluista käy ilmi, että WTC-2:n 78. kerrokseen kiivenneet palomiehet raportoivat radioitse tulen rajoittuneen kahteen taskuun ja sen sammuttamiseen tarvittavan kaksi letkulinjaa, eikä mikään viitannut sortumisvaaraan. Kaksi minuuttia radioviestien jälkeen WTC-2 sortui.
Tämä on myös outoa:WTC:n kantavat rakenteet oli eri lähteiden mukaan mitoitettu kantamaan joka kohdassa tornia yläpuolinen rakenne kuusinkertaisena. Reilu ylimitoitus johtui siitä, että tornit oli suunniteltu kestämään hirmumyrskyjä ja jopa Boeing 707 matkustajakoneen törmäys. Tornien rakennesuunnittelija Frank A. DeMartini on kertonut haastattelussa, että tornit olisivat todennäköisesti kestäneet useiden matkustajakoneiden törmäykset, sillä pilarirunko on kuin suuri hyttysverkko, johon kone vain puhkoo reikiä. Se ei aiheuta suurtakaan vahinkoa verkolle.mitä tarkoitat elossa olevilla jne. Eli mitään törmäystä ei ollut lainkaan vai mihin tähtäät?
Kerro, kiinnostaa kovin... - vaikka tämä
tarkemmin kirjoitti:
mitä tarkoitat elossa olevilla jne. Eli mitään törmäystä ei ollut lainkaan vai mihin tähtäät?
Kerro, kiinnostaa kovin...http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/middle_east/1559151.stm
sieltä näet,miten osa kaappareiksi syytetyistä miehistä on elossa ja heillä ei ole mitään tekemistä iskun kanssa. Törmäys kyllä oli,mutta koneita eivät lentäneet arabikaapparit,kuten on väitetty virallisessa selityksessä.
- suupaltti
hutitilanteessa ois tietty evakuoitu rakennus ja pommit purettu. ja siirrytty uuden suunnitelman kehitykseen, ellei sellaista ollut jo ja kaikki olilaskelmoitu niin tarkkaan että huti oli hyvin epätodennäköinen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762051Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361718Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101389Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591187Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2251180Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161030- 60955
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58951