Kepulaiset näyttävät Vanhasen johdolla yltyneen mittavaan kampanjaaqn kokoomusta vastaan useissa viikonlopun puheissaan väittämällä, että Tuomiojan puheen aiheuttama kohu olisi muka ollut kokoomuksen suunnittelema ja Stubbin junailema operaatio osana preswidentinvaalikampanjaa.
Koska näin ei ole, niin nyt olisi Kataisen syytä tulla uudelleen esiin ja kiistää moiset syyttelyt pelkkänä asiattomana panetteluna, jossa ei ole tippaakaan perää.
Samalla Kataisen tulisi nostaa esiin Tuomiojan sooloileva tapa "kritisoida" milloin mitäkin tavalla, joka on ennenkin ymmärretty kritikin kohteen taholta omituiseksi puheeksi Suomen ulkoministeriltä.
Myös Niinistön olisi hyvä kommentoida asiaa julkisesti ja asettaa kepulaisten syytökset siihen paskanheittosaaviin, josta ne ovat peräisinkin ja samalla nostaa kissa pöydälle myös Tuomiojan suhteen tuomalla esiin oman mielipiteensä siitä, mikä on se oikea tapa, jolla EU:ssa saadaan aikaan epäkohtien parannusta, sillä eihän se nyt se ole, että ulkoministeri nostaa omaa profiiliaan kotimaassa heittämällä harkitsematonta huulta EU:n parlamentin vastuuttomuudesta.
Pankaapa toimeksi Katainen ja Niinistön kampanjatoimisto, sillä kepun syyttely on mennyt jo niin törkeäksi, ettei asiaa enää voi jättää tähän.
Kataisella kannanoton
7
217
Vastaukset
- demarien vihollinen no1
..vain ottamalla asioihin kantaa.
Ben Zy..sin työ eduskunnassa on tuonut tuhansia ääniä kokoomukselle, puhumattakaan Sasista ja Stubbista.
SDP.n virheistä on nostettava ääntä, samoin kepulien kieroiluista.
hyvä suomi! - Rahikainen
Media näyttää tykästyneen Hesaria myöden siihen selitykseen, ettei Tuomiojan puhe mitään olisi saanut aikaan, ellei Stubb olisi nostanut sitä esiin. Näin tehdessään media menee mukaan siihen peittelyyn, jossa huomio käännetään pois Tuomiojasta ja siitä, että hänen lausuntonsa sisältö oli harkitsematon, kuten Zyskowiczkin on todennut.
Kokoomus tekee nyt virheen, jos se jää tuleen makaamaan ja jättää kansan mielikuvista päällimmäiseksi sen, että ei tässä ollutkaan muusta kyse kuin kokoomuksen "operaatiosta".
Keskustan aloittama syyttely on nyt nostettava julkisuuteen ja asia perattava läpikotaisin alkaen siitä, mitä Tuomioja lausui, mikä siinä ärsytti EU:ta ja mistä syystä. Kamalla on selvitettävä avoimesti, miten asia tuli parlamentin tietoon ja mikä Stubbin rooli siinä prosessissa oli.
Tämä on tärkeää tehdä nopeasti, ettei väärä tieto jää vahingoittamaan kokoomusta liian pitkäksi aikaa. samalla on selkeästi paljastettava, miten kepu on todella rähmällään demareiden edessä, kun se lähtee puolustelemaan ulkoministerin selviä virheitä syyttämällä asiasta täysin sivullisia, jotta poliittinen huomio kiinnittyisi muualle ja ulkoministerin virheet painettaisi villaisella.- mieltä
Ei se Tuomiojan puhe muutenkaan saanut missään muualla mitään aikaan kuin Stubbin päässä ja höynäytettyjen kahden sakemannin huulilla.
Esimerkiksi Saksan lehdet eivät ole kirjoittaneet asiasta sanaakaan!
Operaatio oli kokemattoman Stubbin omaa hölmöilyä. Ihmetyttää miten tällaiset Stubbit ja Sasit saavat tilaa Kokoomuksessa. Ilmeisesti puolueelle on hyväksi, jos sen edustajat ovat tyhmiä ja ahkeria!
- Tarvitseeko tätä soppaa ene...
Niinistö ei tuominnut Tuomiojan sanoja, koska ei ollut nähnyt ulkoministerin alkuperäistä tekstiä.
Lakimiehen fiksu suhtautumistapa, ei ryhdytä tuomitsemaan kun faktat puuttuvat.
Olisi hauskaa saada nyt se teksti; täällähän se varmasti on, kun kannanototkin ovat olleet niin selkeitä Tuomiojan tuomitsemiseksi ?- yrittänyt
Turun sanomissa julkaistuksi väitettyä Tuomiojan juttua ei löydy Turun sanomien verkkolehden arkistosta. Tuorein Tuomiojan EU-juttu siinä lehdessä on vuodelta 2004.
Itsesensuuriko on iskenyt, kun juttua ei löydy edes Tuomiojan omilta kotisivuilta?
- tälläinen
muuta on, viedä Eurooppaan Suomalaista sanomaa, kantelemalla!
- että voi voi
kokoomuspellet loistaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455130Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1161618Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151449Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481349- 131173
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4106081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60807Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27793