väärää

opetusta

on paljon ja niitä yhteisöjä, joissa sitä tehdään on lukuisia ja tässä vain yksi niistä ja uskon että tavallinen rivijäsen ei tiedä näistä vääristä tulkinnoista, vaan luulee kuuluvansa oikeaan pelastavaan seurakuntaan ja siksi pieni oppikirje on paikallaan.   
Adventtikirkko
Liikkeen perusti 1831 Amerikkalainen babtistisaarnaaja William Miller. Tunnusomaista liikkeelle on Herran pikaisen takaisintulon odotus. Seurakuntaelämän leimaa antavin piirre on ankara hurskaus ja nautinnoista pidättäytyminen, sekä uhrivalmius. Babtistien vaikutusta on esim lapsikasteen kieltäminen. liike on jakautunut useisiin lahkoihin. Tunnetuin suomeenkin levinnyt liike on seitsemän päivän adventistit.
Heille on tärkeää että lepopäivä on lauantai. Tämän he käsittävät tarkoittavan että vain lauantai on oikea lepopäivä ja muunlainen sapatinvietto on saatanan työtä, eikä jumala ole sellaisissa liikkeissä. Tämä on kuitenkin väärä tulkinta, koska Jeesus sanoi että hän on sapatin herra ja raamattu sanoo että joka pitää toista päivää parempana kuin toista, tehköön sen uskossa niin se on otollista.
Ei se ole se olennainen Jumalan silmissä, kunhan vain erottaa aikaa hänelle. Adventisteilla on muitakin vääriä tulkintoja, kuten jalkojen pesua, ennen kokousta.
Raamattu kyllä kehoittaa pesemään toisten jalat, mutta se ei tarkoitta luonnollisia jalkoja, vaan tunnustaa toisille syntejä ja julistaa ne anteeksi ja näin puhdistaa toinen Jeesuksen verellä
Tämä tulee ilmi siinä kun Jeesus pesee opetuslasten jalat ja Pietari yritti estää, että ei Herra saanut pestä hänen jalkojaan, niin Jeesus sanoi että jos hän ei pese ei Pietarilla ole osaa häneen.
Silloin Pietari sanoi että älä pese vain jalkoja, vaan koko keho, mutta Jeesus sanoi että se joka on kylpenyt ei tarvitse kuin jalkojen pesun.
Tässä kohtaa tulee ilmi että se tarkoitti puhtautta ja kaikki opetuslapset ei olleet puhtaat, vaikka jalat pestiin.
Tämän ryhmän syntyyn vaikutti Ellen G White. Liike järjestäytyi kirkkokunnaksi 1861. Jäsenmäärä on noin 1,4 miljoonaa. Lähetystyö on ollut tehokasta kaikkialla maailmassa.. Suomessa toiminta alkoi 1892 ja jäsenmäärä on noin 5700. Liike ylläpitää parantoloita ja laitoksia, sekä harrastaa julkaisutoimintaa. Julkaisuja mm, valon viesti, adventtiairut ja terveys.

Tässä liikkeessä on ollut myös lopunajan ennustajia, jotka ovat sanoneet maalílmanlopun tulevan jonain tiettynä aikana. ja kun se ei ole tapahtunut, niin selitetään vain että se tulee myöhemmin.
Tässä ote heidän opistaan tuhatvuotisesta valtakunnasta. Sekin on väärä. Raamattu selkeästi lupaa että uskovat hallitsevat täällä maan päällä Jeesuksen alaisuudessa nuo tuhat vuotta ja sen ajan saatana on sidottuna, kun enkeliruhtinas Mikael sitoo hänet ja sitten kun on kulunut nuo tuhat vuotta, niin saatana päästetään irti ja se saa kansat uudelleen lankeamaan kaikkinaisiin synteihin, sekä ryhtymään sotatoimiin Jerusalemia vastaan. Tämä aiheuttaa Jumalan lopullisen tuomion heitä kohtaan ja saatana tuomitaan lopullisesti. Sana itse sanoo sen suoraan, Ilmestyskirja 20.1-3. Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.
Tuhatvuotiskausi ja synnin loppu (Ote Adventistien Julkaisusta)
Tuhatvuotiskausi on Kristuksen ja hänen pyhiensä hallitusaikaa taivaassa ensimmäisen ja toisen ylösnousemuksen välillä. Tuona aikana jumalattomat kuolleet tuomitaan; maapallo on oleva silloin täydellisen hävityksen tilassa ilman ainuttakaan elävää ihmistä, Saatanan ja hänen enkeleittensä asuttamana. Tuhatvuotiskauden päättyessä Kristus laskeutuu pyhiensä ja Pyhän Kaupungin kanssa taivaasta maan päälle. Silloin herätetään jumalattomat kuolleet, jotka Saatanan ja hänen enkeleittensä kanssa piirittävät kaupungin; mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät sekä puhdistaa maan. Siten koko maailmankaikkeus vapautetaan synnistä.

Raamatun selkeä todistus on että täällä maanpäällä on tuhannen vuoden rauhan aika, kun Jeesus todella hallitsee, eikä paha vaivaa ihmisiä. Maa on puhdistettu pahoista
Jos saatana on sidottuna, niin kuinka täällä maanpäällä voi olla sekasorto ja kaaos, tuona tuhavuotiskautena.
Raamattu kuvaa tuota aikaa näin. Jesaja 11:6-10. Silloin susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri makaa vohlan vieressä; vasikka ja nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä, ja pieni poikanen niitä paimentaa. lehmä ja karhu käyvät laitumella, niiden vasikat ja pennut yhdessä makaavat, ja jalopeura syö rehua kuin raavas. Imeväinen leikittelee kyykäärmeen kololla, ja vieroitettu kurottaa kätensä myrkkyliskon luolaan.
Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niin kuin vedet peittävät meret. Sinä päivänä pakanat etsivät Iisain juurta, joka on kansojen lippuna, ja hänen asumuksensa on oleva kunniata täynnä. Selitys on, että kun saatana joukkoineen on pois, niin myös luomakunta tulee terveeksi ja semmoiseksi miksi Jumala sen alun perin loi. hengistä ja syntisistä. (Ilm. 20: 1. Kor. 6:2,3. Jer. 4:23-26. Ilm. 21:1-5. Mal. 4:1. Hes.)

5

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Trubaduuri

      Niin, tuossa viestissäsi oli jo iso kasa väärää opetusta, ja vain siksi, kun ne eivät perustu Kristuksen antamaan opetukseen ja ohjeisiin tav. ihmisille. Uskoville ihmisille sapatti on kumottu Kristuksen toimesta niin kuin juutalaiset laitkin
      ja eikä niitä takaisin oteta aitoon kristinuskoon.

      • Jekku

        Mitenkäs sellainen on kumottu jota ei koskaan ole ollutkaan pakanoita varten?Mooseksen lakihan oli Israelin kansan maallinen laki joka astui kokonaisuudessaan voimaan kansan asetuttua luvattuun maahan.
        Laki oli voimassa sen rajojen sisäpuolelle rajatulla alueella.


      • Trubaduuri
        Jekku kirjoitti:

        Mitenkäs sellainen on kumottu jota ei koskaan ole ollutkaan pakanoita varten?Mooseksen lakihan oli Israelin kansan maallinen laki joka astui kokonaisuudessaan voimaan kansan asetuttua luvattuun maahan.
        Laki oli voimassa sen rajojen sisäpuolelle rajatulla alueella.

        Kristus poisti "ikeen" niiltä juutalaisilta jotka olivat orjuutettu tuon pahan vallan alle, eli juut. kirjanoppineiden ja rabbien sekä yhteisön johtohenkilöiden toimesta, kuten myöskin muutaman muunkin ulkopuolisen tekijöiden toimesta. Siinä sinulle sitä, joka oli ja jota on, mutta ei ole oleva. Mooses siis heitettiin syrjään, kuten muutkin juut. lait ja säädökset. Mutta heng. sokeat eivät edelleenkään näe, eivät kuurot kuule.


      • mutta
        Trubaduuri kirjoitti:

        Kristus poisti "ikeen" niiltä juutalaisilta jotka olivat orjuutettu tuon pahan vallan alle, eli juut. kirjanoppineiden ja rabbien sekä yhteisön johtohenkilöiden toimesta, kuten myöskin muutaman muunkin ulkopuolisen tekijöiden toimesta. Siinä sinulle sitä, joka oli ja jota on, mutta ei ole oleva. Mooses siis heitettiin syrjään, kuten muutkin juut. lait ja säädökset. Mutta heng. sokeat eivät edelleenkään näe, eivät kuurot kuule.

        on niissä Jeesuksen opetuksissa aika paljon vielä sellaista joka on nylyisille raamatun opettajille kauhistus ja opetetaan että pitää elää armon alla ja kaikkion luvallista. Jeesus sanoi että ei hän tullut lakia kumpamaan vaan täyttämään sen ja kun oli kyse haureuesta, niin hän lisäsi siihen vielä tiukempaa tulkilntaa kuin vanha testamentti ja sanoi että joka katsoo naista himoiten on jo tehnyt huorin hänen kanssaan jne. hän toisti että olette kuulleet sanottavan, mnutta minä sanon ja lisäsi siihen vielä lisää, mutta siksi koska hänen jälkeensä se olisi mahdollista täyttää, koska Pyhä Henki antaa voiman elää ja täyttää ne vaatimukset. On tois että nyt eletään armon aikaa, mutta moni elää väärin ja elä synnissä ja haureudessa ja luulee että armo kattaa kaiken. On tultu siihen että kerran kuulin kuinka eräs pappi sanoi että lähen kaikki on luvallista ja näin että se pappi oli homo, eikä pitänyt sitä syntinä.
        Sapatin vietto on niitä asioita että on ihan sama millon sen pitää, kunhan eroittaa aikaa Jumalalle, mutta synnissä eläminen kaikissa muodoissaan on paha, koska synnin palkka on kuolema.


      • Trubaduuri
        mutta kirjoitti:

        on niissä Jeesuksen opetuksissa aika paljon vielä sellaista joka on nylyisille raamatun opettajille kauhistus ja opetetaan että pitää elää armon alla ja kaikkion luvallista. Jeesus sanoi että ei hän tullut lakia kumpamaan vaan täyttämään sen ja kun oli kyse haureuesta, niin hän lisäsi siihen vielä tiukempaa tulkilntaa kuin vanha testamentti ja sanoi että joka katsoo naista himoiten on jo tehnyt huorin hänen kanssaan jne. hän toisti että olette kuulleet sanottavan, mnutta minä sanon ja lisäsi siihen vielä lisää, mutta siksi koska hänen jälkeensä se olisi mahdollista täyttää, koska Pyhä Henki antaa voiman elää ja täyttää ne vaatimukset. On tois että nyt eletään armon aikaa, mutta moni elää väärin ja elä synnissä ja haureudessa ja luulee että armo kattaa kaiken. On tultu siihen että kerran kuulin kuinka eräs pappi sanoi että lähen kaikki on luvallista ja näin että se pappi oli homo, eikä pitänyt sitä syntinä.
        Sapatin vietto on niitä asioita että on ihan sama millon sen pitää, kunhan eroittaa aikaa Jumalalle, mutta synnissä eläminen kaikissa muodoissaan on paha, koska synnin palkka on kuolema.

        Lain täyttäminen (täyttyminen) tarkoittaa yhtä kuin sen tarpeettomaksi osoittaminen ja tekeminen
        , mutta se ei tarkoita sitä, että ihminen saa elää maallisista laeista riippumatta miten itse haluaa, vaan hän on vellvollinen noudattamaan yhdessä tehtyjä ja voimaan saattettuja lakeja, ja kuten todettu moneen kertaan täälläkin, tuo ns. laki silloisessa yhteiskunnassa tarkoitti nimenomaan "Mooseksen" aikaisia ja säätämiä lakeja.

        Lepopäivän viettäminen on tosiaankin ihmisen oma
        asia, siinä olet oikeassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2087
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1737
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1426
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1219
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1209
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1055
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      966
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      965
    Aihe