Muutos

STT:n välittämä uutinen:

"Marsissakin kasvihuoneilmiö
Mars on oletettua levottomampi (21.9.2005 klo. 02:41)
Naapuriplaneettamme Mars vaikuttaa oletettua aktiivisemmalta. Marsissa on esimerkiksi havaittu merkkejä seismisestä toiminnasta. Tutkijoiden mukaan myös planeetan ilmasto näyttää lämpenevän.
Satellittikuvien perusteella Marsin pinnalle on tullut rotkoja, joita ei näkynyt vielä parin vuoden takaisissa kuvissa. Tästä tutkijat ovat päätelleet, että planeetalla saattaa esiintyä "marsinjäristyksiä". Tutkijoiden mukaan Marsin pinta ja ilmasto näyttävätkin muuttuvan selvästi aiempaa oletettua nopeammin.
- Voi olla, että (Marsin) sisäosat ovat aktiivisempia kuin aiemmin on ajateltu ja Marsin syvemmistä osista voisi löytyä asumiskelpoinen ympäristö, professori Jack Mustard Brownin yliopistosta pohtii.
Myös koko planeetan ilmasto vaikuttaa lämpenevän. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että Marsin etelänapaa peittävä jäätikkö pienenee satelliittikuvien mukaan melkoista tahtia. Syytä Marsin lämpenemiseen ei toistaiseksi tiedetä." (STT)

STT:n välittämä uutinen vuodelta 2004:

"Ilmasto lämpeni edelleen kuluvana vuonna, kertoo YK:n alaisen Maailman ilmatieteen järjestön (WMO:n) tuore raportti. Äärimmäisiä säätiloja, kuten hirmumyrskyjä ja suurta kuivuutta, voidaan jatkossa odottaa entistä useammin.
Vakuutusyhtiöiden myrskytuhoista maksamat korvaukset olivat tammi-lokakuussa jo 35 miljardia dollaria eli yli kaksi kertaa suuremmat kuin koko vuoden 2003 korvauskulut.

Poikkeuksellisen paljon pyörremyrskyjä ja trooppisia myrskyjä on tänä vuonna ollut Karibialla, Yhdysvalloissa ja Aasiassa. Pahiten kärsi Haiti, jossa myrskyn aiheuttamat tulvat ja mutavyöryt tappoivat noin 1 900 ihmistä. Helle nousi ennätyskuumaksi Espanjassa, Portugalissa ja Romaniassa.

Ilmastomallien ennusteiden mukaan lämpötila jatkaa nousuaan, myös maanpinnassa mitattava lämpötila nousee ja maapallon jäätiköiden sulaminen jatkuu, tiivisti WMO:n tutkija Gilles Sommeria.

Lokakuu 2004 oli kaikkien kuumin koko vuonna 1861 alkaneena mittauskautena, ja vuodesta 2004 tulee mittauskauden neljänneksi lämpimin vuosi.
Menneistä kymmenestä vuodesta yhdeksän on kymmenen lämpimimmäksi tilastoidun vuoden joukossa.
Raportti julkaistiin samaan aikaan, kun noin 80 valtion ympäristöministerit ovat kokoontuneet Buenos Airesiin Argentiinaan ilmastokokoukseen.
Reuters-AP"

Tieteellistä näkökulmaa aurinkokunnassa tapahtuviin muutoksiin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001412&posting=22000000011085418

Hengellisen Hierarkian ja Galaktisen Liiton tiedote 6.9.2005:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001148&posting=22000000010498763

Samasta asiasta on kerrottu - tosin lyhyemmin - lukuisissa G.L:n viesteissä (myös tuoreimmassa).

Lopun Ajat, Vesimiehen Aika...
2336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Linnunrata -galaksi, tämä aurinkokunta ja mm.Maa -planeetta on osa monimuotoista ja käsittämättömän suurta - ja älykästä järjestelmää.

Äänestä
  • Tervehdys!

    Maa-planeetan navat ovat geologien mukaan jälleen vaihtamassa paikkojaan! Samana pitkänä ajanjaksona napoja saattaa tulla lisää, ehkä väliaikaisesti. En itse ole vain rohjennut ruveta mietiskelemään napojen älykkyyttä tai älykkyysosamääriä! No, eräs ajatusmalli sekin!

    Kaikesta päätellen olet sitä mieltä, että osin todistetun alkuräjähdyksen alkuunpanijana on ollut jokin "älykäs" voima, käsi tms, joka on pannut sytytyslangan palamaan ja sitten ihastellut kätensä töitä? Olisi tässä tilanteessa mielestäni aika tutustua astrofysiikan viimeisimpiin kuulumisiin ja jättää tuo kosminen "älykkyys" niiden pohdittavaksi, jotka vielä elävät onnellisen tietämättöminä muutamista kosmisista lainalaisuuksista!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


T r u t h kirjoitti:

STT:n välittämä uutinen:

"Marsissakin kasvihuoneilmiö
Mars on oletettua levottomampi (21.9.2005 klo. 02:41)
Naapuriplaneettamme Mars vaikuttaa oletettua aktiivisemmalta. Marsissa on esimerkiksi havaittu merkkejä seismisestä toiminnasta. Tutkijoiden mukaan myös planeetan ilmasto näyttää lämpenevän.
Satellittikuvien perusteella Marsin pinnalle on tullut rotkoja, joita ei näkynyt vielä parin vuoden takaisissa kuvissa. Tästä tutkijat ovat päätelleet, että planeetalla saattaa esiintyä "marsinjäristyksiä". Tutkijoiden mukaan Marsin pinta ja ilmasto näyttävätkin muuttuvan selvästi aiempaa oletettua nopeammin.
- Voi olla, että (Marsin) sisäosat ovat aktiivisempia kuin aiemmin on ajateltu ja Marsin syvemmistä osista voisi löytyä asumiskelpoinen ympäristö, professori Jack Mustard Brownin yliopistosta pohtii.
Myös koko planeetan ilmasto vaikuttaa lämpenevän. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että Marsin etelänapaa peittävä jäätikkö pienenee satelliittikuvien mukaan melkoista tahtia. Syytä Marsin lämpenemiseen ei toistaiseksi tiedetä." (STT)

STT:n välittämä uutinen vuodelta 2004:

"Ilmasto lämpeni edelleen kuluvana vuonna, kertoo YK:n alaisen Maailman ilmatieteen järjestön (WMO:n) tuore raportti. Äärimmäisiä säätiloja, kuten hirmumyrskyjä ja suurta kuivuutta, voidaan jatkossa odottaa entistä useammin.
Vakuutusyhtiöiden myrskytuhoista maksamat korvaukset olivat tammi-lokakuussa jo 35 miljardia dollaria eli yli kaksi kertaa suuremmat kuin koko vuoden 2003 korvauskulut.

Poikkeuksellisen paljon pyörremyrskyjä ja trooppisia myrskyjä on tänä vuonna ollut Karibialla, Yhdysvalloissa ja Aasiassa. Pahiten kärsi Haiti, jossa myrskyn aiheuttamat tulvat ja mutavyöryt tappoivat noin 1 900 ihmistä. Helle nousi ennätyskuumaksi Espanjassa, Portugalissa ja Romaniassa.

Ilmastomallien ennusteiden mukaan lämpötila jatkaa nousuaan, myös maanpinnassa mitattava lämpötila nousee ja maapallon jäätiköiden sulaminen jatkuu, tiivisti WMO:n tutkija Gilles Sommeria.

Lokakuu 2004 oli kaikkien kuumin koko vuonna 1861 alkaneena mittauskautena, ja vuodesta 2004 tulee mittauskauden neljänneksi lämpimin vuosi.
Menneistä kymmenestä vuodesta yhdeksän on kymmenen lämpimimmäksi tilastoidun vuoden joukossa.
Raportti julkaistiin samaan aikaan, kun noin 80 valtion ympäristöministerit ovat kokoontuneet Buenos Airesiin Argentiinaan ilmastokokoukseen.
Reuters-AP"

Tieteellistä näkökulmaa aurinkokunnassa tapahtuviin muutoksiin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001412&posting=22000000011085418

Hengellisen Hierarkian ja Galaktisen Liiton tiedote 6.9.2005:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001148&posting=22000000010498763

Samasta asiasta on kerrottu - tosin lyhyemmin - lukuisissa G.L:n viesteissä (myös tuoreimmassa).

Lopun Ajat, Vesimiehen Aika...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu