Seurattuani Tuomiojan haastattelusta ja kokoomuksen Stubbista kirjoitettuja mielipiteitä, ei voi kuin ihmetellä sitä suurta tietämyksen puutetta, joka täällä vallitsee kansainvälisen yhteistyöpolitiikan toimintatavoista.
Ilmeisesti palstan kirjoittajat ovat täysin tietämättömiä siitä, että kaikkien maiden ulkoministereiden odotetaan ilmaisevan oman maansa virallista kantaa. Kun Tuomiojan puheilla parlamentin vaalitavasta ja vastuullisesta asioiden käsittelystä ei ollut Suomen hallituksen tukea, se oli yksityinen mielipide ja ristiriidassa Suomen virallisen kannan kanssa.
On ollut myös hämmästyttävää nähdä, miten kevyesti politikointi ja populismi uppoavat tietämättömiin kirjoittajiin, kun niin moni kirjoittaa närkästyneenä sananvapauden rajoittamisesta, kritiikin kieltämisestä, Brysselin kortilla pelaamisesta, kommunistisen NL:n aikaisten suomettumistapojen käyttöönotosta, jne. Nuo repliikit todistavat osaltaa, ettei kansainvälisen politiikan sääntöjä ollenkaan tunneta.
Erityisen hämmästyttävää itselleni on ollut, että pääministeri alentuu moisen likasankopolitiikkaan. Presidenttiehdokkaana hänen odottaisi tietävän asian paremmin.
Sikäli, kun muut palstan lukijat huomaavat olleensa tietämättömiä asioiden oikeasta laidasta, niin kannattaa nyt hyväksyä se, että Tuomioja menetteli todella väärin ja Suomelle haitallisesti, koska lehtitietojen mukaan hänen haastattelunsa oli jo aiemmin käännetty EU:n parlamentin jäsenille tiedoksi, minkä käännöksen perusteella Stubb otti asian esiin, jotta se voitaisi selvittää saman tien.
Kun edellä sanottu on tiedostettu ja Tuomiojan tökerö virhe ymmärretty, niin sen jälkeen on helppo lopettaa kokoomuksen ja Stubbin täysin perusteeton syyttely, ellei se nimenomaan ole kirjoittajan poliittinen tavoite. Likasankojahan monet mieluummin heittelevät, kun asiasta kirjoittaminen vaatisi kirjoittajalta myös asian ymmärtämistä. Se on tällä palstalla aina ollut yllättävän harvinaista.
Poliittisen tietämyksen taso on alhainen
23
527
Vastaukset
- asiasta mitään
EU-politiikka on sisäpolitiikkaa, josta vastaa pääministeri. Ulkoministeri saa lausua oman mielipiteensä ihan vapaasti.
Kukaan EU-parlamentissa ei olisi kiinnittänyt lausumaan mitään huomiota ilman Alexander Stubbia. Ihan puhtaasti hänen itsensä kiehittämä soppa. Vanhaselle akikki pisteet asiassa.- Kikkakeppi
Ulkoministeri toimii EU:ssa merkittävänä toimijana ja on läsnä myös huippukokouksissa, se hänen toimivallastaan.
EU seuraa jäsenmaidensa valtiojohdon, myös ulkoministereiden julkisia puheita, haastatteluja ja kannanottoja. Nämä käännetään parlamentin toimistossa automaattisesti MEP:ien käyttöön. Stubb ei siis aiheuttanut kohua, koska teksti tuli parlamentin käännöstoimistosta.
Parlamentin voimakas reaktiohan aiheutui ulkoministerin haastattelun sävystä, ehkä toimittajankin sananvalinnoista, kun haastattelussa puhuttiin "vastuullisuudesta", parlamentin vaalitavasta ja siitä, että Tuomioja "näpäytti" parlamenttia.
Ulkoministeriltä on nimittäin lupa odottaa, että hän pääsääntöisesti puhuu samoilla linjoilla kuin muutkin ulkopolitiikan toimijat. Kun nyt haastatteluun oli tullut mukaan sanoja ja sävyjä, jotka voitiin tulkita aiheettomaksi kritiikiksi, niin närkästyshän siitä seurasi.
Jos tästtä jotain kannattaa ymmärtää, niin sen taisi kokoomuksen Zyskowicz pukea sanoiksi kommentoidessaan, ettei hän ole eri mieltä siitä, mitä Tuomioja sanoi, mutta Tuomioja olisi voinut asettaa sanansa siten, ettei se herätä EU:n herkkähipiäisissä ihmisissä turhia reaktioita.
Asia pitää siis ymmärtää todellakin oikein: Tuomiojan haastattelu sai aikaan ylireagointia, mistä syytetään Stubbia, jotta Tuomiojaa ei syytettäisi, vaikka aihetta olisi. - taas...
Kikkakeppi kirjoitti:
Ulkoministeri toimii EU:ssa merkittävänä toimijana ja on läsnä myös huippukokouksissa, se hänen toimivallastaan.
EU seuraa jäsenmaidensa valtiojohdon, myös ulkoministereiden julkisia puheita, haastatteluja ja kannanottoja. Nämä käännetään parlamentin toimistossa automaattisesti MEP:ien käyttöön. Stubb ei siis aiheuttanut kohua, koska teksti tuli parlamentin käännöstoimistosta.
Parlamentin voimakas reaktiohan aiheutui ulkoministerin haastattelun sävystä, ehkä toimittajankin sananvalinnoista, kun haastattelussa puhuttiin "vastuullisuudesta", parlamentin vaalitavasta ja siitä, että Tuomioja "näpäytti" parlamenttia.
Ulkoministeriltä on nimittäin lupa odottaa, että hän pääsääntöisesti puhuu samoilla linjoilla kuin muutkin ulkopolitiikan toimijat. Kun nyt haastatteluun oli tullut mukaan sanoja ja sävyjä, jotka voitiin tulkita aiheettomaksi kritiikiksi, niin närkästyshän siitä seurasi.
Jos tästtä jotain kannattaa ymmärtää, niin sen taisi kokoomuksen Zyskowicz pukea sanoiksi kommentoidessaan, ettei hän ole eri mieltä siitä, mitä Tuomioja sanoi, mutta Tuomioja olisi voinut asettaa sanansa siten, ettei se herätä EU:n herkkähipiäisissä ihmisissä turhia reaktioita.
Asia pitää siis ymmärtää todellakin oikein: Tuomiojan haastattelu sai aikaan ylireagointia, mistä syytetään Stubbia, jotta Tuomiojaa ei syytettäisi, vaikka aihetta olisi."Parlamentin voimakas reaktiohan aiheutui..."
Tuo yllä oleva sinulta lainattu teksti on suoranainen valhe. Ei parlamentti ole ottanut mitään kantaa koko asiaan. - Tosi on
taas... kirjoitti:
"Parlamentin voimakas reaktiohan aiheutui..."
Tuo yllä oleva sinulta lainattu teksti on suoranainen valhe. Ei parlamentti ole ottanut mitään kantaa koko asiaan.Sinä se jaksat aina syytellä toisia, vaikka itselläsi ei ole koskaan ollut mitään mielipidettä mistään.
nytkin löysit sentään yhden sanan edellisestä tekstistä, että pääsit sanomaan toista valehtelijaksi, vaikka taidat kyllä tajuta, millainen vetelä raukka itse olet, kun et enää keghtaa kirjoittaa reilusti omalla nimelläsi. - Valeko se onkin?
taas... kirjoitti:
"Parlamentin voimakas reaktiohan aiheutui..."
Tuo yllä oleva sinulta lainattu teksti on suoranainen valhe. Ei parlamentti ole ottanut mitään kantaa koko asiaan.Miksi tyydyt vain syyttelemään, etkä samalla kerro totuutta?
- on se...
Valeko se onkin? kirjoitti:
Miksi tyydyt vain syyttelemään, etkä samalla kerro totuutta?
..,että parlamentti ei ole ottanut mitään kantaa koko asiaan. Stubb sai kaksi oman konservatiiryhmänsä saksalaista mukaan asiaan.
- eikö vaan?
on se... kirjoitti:
..,että parlamentti ei ole ottanut mitään kantaa koko asiaan. Stubb sai kaksi oman konservatiiryhmänsä saksalaista mukaan asiaan.
Vain kahden saksalaisen konservatiivin avulla Stubb saa Vanhasen soittamaan ja pyytämään anteeksi Tuomiojan puolesta, ja Tuomiojan kirjallisesti perumaan haastattelunsa.
Lisää Stubbeja kokoomukselle! - puuta
Tosi on kirjoitti:
Sinä se jaksat aina syytellä toisia, vaikka itselläsi ei ole koskaan ollut mitään mielipidettä mistään.
nytkin löysit sentään yhden sanan edellisestä tekstistä, että pääsit sanomaan toista valehtelijaksi, vaikka taidat kyllä tajuta, millainen vetelä raukka itse olet, kun et enää keghtaa kirjoittaa reilusti omalla nimelläsi.Alat olla samanlainen täytetty metso kuin mainosmieskin. Tuota ei kirjoittanut Tuomo Kankkunen. Teksti on kyllä syntynyt ihan Ruoholahdessa eikä missään Laukaassa.
On aika härskiä kirjoittaa parlamentin ottaneen kantaa asiaan, kun sitä ei siellä edes ole käsitelty.
Jos Jaakko Laakso sanoo, että porvarillisuus on perseestä, kirjoitatko silloin, että eduskunnan mielestä porvarillisuus on perseestä? - Siitäs sait
puuta kirjoitti:
Alat olla samanlainen täytetty metso kuin mainosmieskin. Tuota ei kirjoittanut Tuomo Kankkunen. Teksti on kyllä syntynyt ihan Ruoholahdessa eikä missään Laukaassa.
On aika härskiä kirjoittaa parlamentin ottaneen kantaa asiaan, kun sitä ei siellä edes ole käsitelty.
Jos Jaakko Laakso sanoo, että porvarillisuus on perseestä, kirjoitatko silloin, että eduskunnan mielestä porvarillisuus on perseestä?Yksittäisiin sanoihin takertuva saivartelun halu on sinulla samanlainen kuin Kankkusella, sillä et edes yritä keskustella, vaan ainoastaan nolata muut keskustelijat - yleensä itseäsi paremmin asian hallitsevat.
Tuollaisiin saivarteluihin turvaavat vain kenkut kankkuset ja muut kepulit, hävetkää. - kova jätkä
eikö vaan? kirjoitti:
Vain kahden saksalaisen konservatiivin avulla Stubb saa Vanhasen soittamaan ja pyytämään anteeksi Tuomiojan puolesta, ja Tuomiojan kirjallisesti perumaan haastattelunsa.
Lisää Stubbeja kokoomukselle!Tuomioja se vasta kova jätkä on, kun saa koko EU-parlamentit raivoihinsa yhdellä haastattelulausunnolla!
- vaivautunut
Siitäs sait kirjoitti:
Yksittäisiin sanoihin takertuva saivartelun halu on sinulla samanlainen kuin Kankkusella, sillä et edes yritä keskustella, vaan ainoastaan nolata muut keskustelijat - yleensä itseäsi paremmin asian hallitsevat.
Tuollaisiin saivarteluihin turvaavat vain kenkut kankkuset ja muut kepulit, hävetkää.mitenkään kommentoimaan edellistä kirjotustani?
- hähähää
puuta kirjoitti:
Alat olla samanlainen täytetty metso kuin mainosmieskin. Tuota ei kirjoittanut Tuomo Kankkunen. Teksti on kyllä syntynyt ihan Ruoholahdessa eikä missään Laukaassa.
On aika härskiä kirjoittaa parlamentin ottaneen kantaa asiaan, kun sitä ei siellä edes ole käsitelty.
Jos Jaakko Laakso sanoo, että porvarillisuus on perseestä, kirjoitatko silloin, että eduskunnan mielestä porvarillisuus on perseestä?Jos Jaakko Laakso sanoo, että porvarillisuus on perseestä, kirjoitatko silloin, että eduskunnan mielestä porvarillisuus on perseestä?
---------
Ei se kaukaa liippaa, kun kepulitkin ovat Laakson kanssa samaa miueltä. - rukoilkaamme
kova jätkä kirjoitti:
Tuomioja se vasta kova jätkä on, kun saa koko EU-parlamentit raivoihinsa yhdellä haastattelulausunnolla!
Polvistukaamme tuomiojan eteen ja lausukaamme yhteen ääneen kolme kertaa: Stubb ei ole mitään... Stubb ei ole mitään... Stubb ei ole mitään...
Kyllä se siitä iloks muuttuu, kun ensin saat mielessäsi päätetyksi kumpi raivon aiheutti. - kutsuu
rukoilkaamme kirjoitti:
Polvistukaamme tuomiojan eteen ja lausukaamme yhteen ääneen kolme kertaa: Stubb ei ole mitään... Stubb ei ole mitään... Stubb ei ole mitään...
Kyllä se siitä iloks muuttuu, kun ensin saat mielessäsi päätetyksi kumpi raivon aiheutti.Kokoomusta edelleen 2007 vaalien jälkeen. Kiitos alexander stubb. Kiva olla puolueessa, joka ei seuraavaan kuuteen vuoteen pääse päättämään mistään!
- Tosi on.
Harvaa laumaa on yhtä helppo johtaa harhaan kuin tämän saitin skeebuja. lipposen niskassa ne olivat laumana, kun Jäättreenmäki valehteli Lipposen toimineen toisin kuin Suyomen ulkopolitiikan virallinen linja, mutta nyt ei syyllinen olekaan Tuomiuoja, joka puhui löysiä, vaan Stubb, joka asian paljasti.
Miksikö näin?
Siksi, ettö saitin skeebut ovat vasemmistokommunisteja, joille Lipponen on liian oikeistolainen varsinkin jos keskustelee USA:n presidentin kanssa. Siksi Jäätteenmäen valhe upposi kuin veitsi voihin.
Nyt on kyse vasemmistolaisesta Tuomiojasta, joka pani halvalla EU:ta, skeebujen ikuista demonia, joka on kaiken pahan takana, joten Hänen typeryyksiään pitää puolustaa sananvapaudella ja vaikka millä, ja vielä leimaamalla syylliseksi kokoomuslainen, joka sai aikaiseksi, että kohu tyrehtyi alkuunsa, kun se otettiin heti käsittelyyn.
saitin skeebut siis menevät aina valheeseen, jos se istuu samaan suuntaan heidän omien USA- ja EU-vastaisten asenteidensa kanssa.
Totuudesta saitin kepulaiset eivät ole ikinä mitään piitanneet, selkärangattomia kepukommunisteja ja demareiden tsuppareita kun haluavat vapaaehtoisesti omasta halustaan olla.- hermostu...
vedä syvään henkeä ja sano sen jälkeen rauhallisesti kolme kertaa:
"Stubbido ei ole mitään" - ilmiselvää
Kun ulkopoliittisen linjasta poikkeamisen sisältönä oli USA ja Lipponen, oli valehteleva Jäätteenmäki tietenkin oikeassa, koska tuohon valhgeeseen kepulaisten aivoton lauma halusi uskoa tosiasioista piittaamatta.
Nyt kun aiheena on vasemmistolainen Tuomioja ja kepun kauhu, EU, niin on yhtä helppo uskoa siihen valheeseen, että kokoomuksen Stubb "pyrkii rajoittamaan mielipiteen ilmaisua ja pelaa ent. Moskovan, nyk. Brysselin kortilla preewidenttipeliä".
Mikään ei ole helpompaa kuin saada kepulaiset uskomaan sellaisiin valheisiin, jotka ovat saman suuntaisia heidän omien ennakkoluulojensa kanssa. - että..
ilmiselvää kirjoitti:
Kun ulkopoliittisen linjasta poikkeamisen sisältönä oli USA ja Lipponen, oli valehteleva Jäätteenmäki tietenkin oikeassa, koska tuohon valhgeeseen kepulaisten aivoton lauma halusi uskoa tosiasioista piittaamatta.
Nyt kun aiheena on vasemmistolainen Tuomioja ja kepun kauhu, EU, niin on yhtä helppo uskoa siihen valheeseen, että kokoomuksen Stubb "pyrkii rajoittamaan mielipiteen ilmaisua ja pelaa ent. Moskovan, nyk. Brysselin kortilla preewidenttipeliä".
Mikään ei ole helpompaa kuin saada kepulaiset uskomaan sellaisiin valheisiin, jotka ovat saman suuntaisia heidän omien ennakkoluulojensa kanssa.sinä olet paksusorminen kokoomuspösilö!
- oivahärkönen
Tuomioja puhui aivan oikeaa asiaa. Parlamentti, jolla ei ole todellista valtaa unionin operatiivisiin asioihin, pitäisi tyytyä vähempiin julkilausumiin. Julkilausimiinhan kiinnostuvat ne, joilla ei ole valtaa.
- mainio
Ei ole kyse siitä, mistä asiasta Tuomiuoja puhui, vaan siitä, että haastattelulausunnon sävy oli ylimielisesti EU:n parlamenttia "näpäyttävä" ja siitä, että haastattelun asiasisältö oli eri linjoilla Suomen EU-politiikan kanssa.
Ulkoministerillä ei ole yksityisiä mielipiteitä julkisissa haastatteluissa, ellei hän erityisesti tuo sitä esiin, että juuri tämä mielipide on yksityinen, mitä Tuomioja ei tehnyt. - mainiosti
mainio kirjoitti:
Ei ole kyse siitä, mistä asiasta Tuomiuoja puhui, vaan siitä, että haastattelulausunnon sävy oli ylimielisesti EU:n parlamenttia "näpäyttävä" ja siitä, että haastattelun asiasisältö oli eri linjoilla Suomen EU-politiikan kanssa.
Ulkoministerillä ei ole yksityisiä mielipiteitä julkisissa haastatteluissa, ellei hän erityisesti tuo sitä esiin, että juuri tämä mielipide on yksityinen, mitä Tuomioja ei tehnyt.Jos ei Tuomioja saa arvostella EU-parlamenttia, saatko sinä arvostella Suomen hallitusta tai Keskustaa?
- ja huonokin
mainiosti kirjoitti:
Jos ei Tuomioja saa arvostella EU-parlamenttia, saatko sinä arvostella Suomen hallitusta tai Keskustaa?
Kaikki saavat arvostella kaikkea, mutta jos sen tekee Suomen ulkoministerin asemasta käsin niin pitää myös varautua siihen, että ne joita arvostellaan alkavat sanoa vastaan ja ihmetellä kenen nimissä ulkoministeri arvostelee.
Eihän tässä mistään muusta ole ollut klyse kuin siitä, että ulkoministerin nulikkamainen, itsetyytyväinen ja ylimielinen "näpäyttely" katsottiin EU:n näkökulmasta sellaiseksi kuin se olikin: nulikkamaiseksi touhuksi ja ikävä kyllä myös koko Suomelle haitalliseksi.
Ei arvostelussa ole mitään pahaa sinänsä, se pitää vaan tehdä niin, ettei siitä synny tarpeettomasti haitallisia seurauksia, kuten nyt meinasi syntyä tämän yli-ikäisen teinipoliitikon pompöösin itsetärkeilyn johdosta.
Kais' sinäkin ny ton verran tajuat, kun kerran kyselet? - loppuun asti
Tuomioja puhui oikeaa asiaa, mutta joutui selittelemään sanomisiaan, kun häntä vaadittiin vastuuseen siitä, mitä hän tarkoittaa. Jopa Vanhasen piti soittaa parlamentin puheenjohtajalle ja Tuomiojan luvata kirjoittaa, että haastattelun tarkoitus selviäisi.
Jos joku arvostelee jotain, niin siihen kuuluu vastuu myös, josta Tuomiuoja ei välittänyt tarpeeksi etukäteen, kun joutui selittelemään puheitaan jälkikäteen.
Stubbin syyttely meneekin sitten kokonaan kepun likasanko-osaston piikkiin, missä ihmettelen kovasti sitä, että vanhanen heitti ensimmäisen sangollisen. Olisin kuvitellut edes hänen ymmärtävän paremmin, vaikka S-L Anttilalta sitä ei voikaan odottaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1761976Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361702Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81326Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241150Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591145Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 60931
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57914