Jokainen joka tahtoo elää jumalisesti Jeesuksessa Kristuksessa joutuu vainottavaksi, kertoo Raamattu. On sellaisiakin joita ei vainota vaan aina kiitetään. Kiitos on kyllä tarpeen mutta suolaton kristitty on haalea ja penseä, kuin äitelän makuinen laimea ja haalea kahvi.
Kun julistaa niinkuin on kirjoitettu alkaa vaino aina.
Jos se ei ala on jotain mätää. Sielunvihollinen vihaa Jeesuksen seuraajia. Tämän maailman menon mukaan puhuvia ja eläviä ei saatanakaan häiritse.
Minua on sanottu täällä pilipali-tyyppien toimesta tekopyhäksi. Syytös ei voi pitää paikkaansa koska sanojat eivät tunne minun arkielämää. Eivät ole mukana kodeissa tapahtuvissa keskusteluissa eikä tupakokouksissa. Ei myöskään siellä kun olen etsimässä kadonneita lampaita. Ei varsinkaan kotona perheeni parissa. Elämän ja sanoman täytyy olla sopusoinnussa.
En pidä uskovista jotka tietosanakirjasta laittavat tänne jakeita. Miksi ei vaivaudu lukemaan ja tutkimaan Raamattua itse? Tietosanakirjat ovat tarpeen ja myös muut hengelliset kirjat, mutta Raamattu on se tärkein.
Puhutaan lain-alaisuudesta jos puhuu mitä on kirjoitettu eikä korvasyyhyyn tekoymmärrä.
Mutta autuasta on kun Jumalan sanan tähden vainotaan sanoo Raamattu ja aika monesti.
'Niin he lähtivät pois neuvostosta iloissaan siitä, että olivat katsotut arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden'. Apt.5:41
'Suola on hyvä; mutta jos suolakin käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi?
Ei se kelpaa maahan aikä lantaan; se heitetään pois. Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon.' Luuk.14:34-35
Miksi vainoa on
34
1085
Vastaukset
- Muistuttaja
ja sinähän sanoit, että kestät kritiikkiä.
Joo, sellaista mistä sinä tykkäät!
Ei millään pahalla, mutta en tunne sinua ja kotiolojasi.
Olen vain lukenut viestejäsi ja sen perusteella päättelen.
Kuten varmaan toisetkin.
Katopa ny sinne peiliin, äläkä toisia syyttele, ole mies! - SleeplessNight
En tunne sinun arkielämääsi, se on totta. Mutta tunnetko sinä minut ja minun arkielämäni? Sen takia minut olet tuominnut, koska elän avoliitossa.
Olen Jumalalle vastuussa teoistani, ja hänelle myös kannan huoleni perhe-elämääni koskien, ja luotan hänen johdatukseensa.- Sim-son
Sanoin mitä mieltä olen Raamatun valossa sinun ja muiden avoliitosta, ei ole oikein.
Kerro missä olen tuominnut sinut?
Taas kerran; minä en tuomitse ketään vaan varoitan nyt taas, ja sinulla on valinnan paikka. - SleeplessNight
Sim-son kirjoitti:
Sanoin mitä mieltä olen Raamatun valossa sinun ja muiden avoliitosta, ei ole oikein.
Kerro missä olen tuominnut sinut?
Taas kerran; minä en tuomitse ketään vaan varoitan nyt taas, ja sinulla on valinnan paikka.Hyvä on, sinä varoitat. Mutta mikä on sitten oikea ratkaisu minun tapauksessani? Erota miehestäni?
- Näin se menee
Jumalan ajatukset ovat kauempana ihmisten ajatuksista, kuin taivas on maasta.
Mitä lähempänä on Jumalaa, sitä varmempaa on vainoaminen. Vastaavasti mitä lähempänäon ihmisiä, sitä varmempaa on kiitteleminen. - Kadun-nainen
Ei sen kummempaa. Olet hieman alemmuudentuntoinen saarnamies. Seurakunta saarnan kestää, kovankin. Jos totuuden sanaan ujutetaan itsensä korottamista, saarna käy laimeaksi ja mauttomaksi. Sellistinä tiedät että
kaltereista ei lähde harpun ääni, eikä sinua rakkaudesta tyrmään laitettu. Tuo kovuus on tarttunutkin kuin hyeena. Jos et ole rakkautta saanut, et voi sitä antaakaan.
Muista kuitenkin. Naisten seurassa pitää olla herrasmies. Mieluummin niinkuin sotilas, joka pitää kantapäänsä yhdessä ja selkänsä suorassa. Ottaa vastaan rajutkin syytökset.
Raamattu muuttuu riippakiveksi jos siitä ei osata pitää kiinni itseään korottamatta.
********************************************
>>Sinullekin on oma paikka minun arvoasteikossa, mutta sinua viisaampana en sano ääneen sitä.>>
( Lainaus: Sim-Son )- Sim-son
Et ole pelastuksessa sisällä niin et voikaan ymmärtää hengellisiä asioita.
Ei sinunkaan hapanluonne ole mikään se kaikista valoisin.
Sinä se jaksat takertua kaltereihin. Minä olen aikoja sitten päässyt niistä mutta sinä et.
Sinullekin on oma paikka minun arvoasteikossa, mutta sinua viisaampana en sano ääneen sitä.
TV; Sim-son 24.10.05 - Muistuttaja
Sim-son kirjoitti:
Et ole pelastuksessa sisällä niin et voikaan ymmärtää hengellisiä asioita.
Ei sinunkaan hapanluonne ole mikään se kaikista valoisin.
Sinä se jaksat takertua kaltereihin. Minä olen aikoja sitten päässyt niistä mutta sinä et.
Sinullekin on oma paikka minun arvoasteikossa, mutta sinua viisaampana en sano ääneen sitä.
TV; Sim-son 24.10.05Luin viestejä joita on päivänmittaan tullut tähän ketjuun, ja en voi muuta sanoa kuin että olet karvasi paljastanut täysin.
Jos antaisit jonkun tuttusi lukea nämä viestisi ja sanoisit että eikö oo kauheeta tekstiä ja et kertoisi että sinä se olet itse kirjoittanut.
Ja sitten tämä henkilö sanoisi että on kuule kauheeta tuomionhenkeä.
Kokeile!
Millä oikeudella menet sanomaan ettei Kadun-nainen ole uskossa?
Törkeetä!
Oli pakko tulla taas siskoja puolustamaan, nyt suututtaa ja rajusti! - Sim-son
Sim-son kirjoitti:
Et ole pelastuksessa sisällä niin et voikaan ymmärtää hengellisiä asioita.
Ei sinunkaan hapanluonne ole mikään se kaikista valoisin.
Sinä se jaksat takertua kaltereihin. Minä olen aikoja sitten päässyt niistä mutta sinä et.
Sinullekin on oma paikka minun arvoasteikossa, mutta sinua viisaampana en sano ääneen sitä.
TV; Sim-son 24.10.05Minä muistankin sinut kun nyt muistelen. En ollut silloin uskossa ja olin maailmalla 'työparina' eräs romaninainen, joka oli pikkusen kylmällä paikalla. Olet minua vähän vanhempi ja puhuit ystävällisesti aina minulle. Olen muistellut sinua monesti.
No, nyt olen uskossa ja myös koko meidän perhe on uskossa.
Maailma on hyvin pieni. - tero-tapio_timonen
Muistuttaja kirjoitti:
Luin viestejä joita on päivänmittaan tullut tähän ketjuun, ja en voi muuta sanoa kuin että olet karvasi paljastanut täysin.
Jos antaisit jonkun tuttusi lukea nämä viestisi ja sanoisit että eikö oo kauheeta tekstiä ja et kertoisi että sinä se olet itse kirjoittanut.
Ja sitten tämä henkilö sanoisi että on kuule kauheeta tuomionhenkeä.
Kokeile!
Millä oikeudella menet sanomaan ettei Kadun-nainen ole uskossa?
Törkeetä!
Oli pakko tulla taas siskoja puolustamaan, nyt suututtaa ja rajusti!Senhän huomaa jumalatonkin, ettei kadun-nainen ole uskossa, vaan epäuskossa.
- Kadun nainen
Sim-son kirjoitti:
Minä muistankin sinut kun nyt muistelen. En ollut silloin uskossa ja olin maailmalla 'työparina' eräs romaninainen, joka oli pikkusen kylmällä paikalla. Olet minua vähän vanhempi ja puhuit ystävällisesti aina minulle. Olen muistellut sinua monesti.
No, nyt olen uskossa ja myös koko meidän perhe on uskossa.
Maailma on hyvin pieni.Omaa alkuperäänsä tai menneisyyttä ei ole syytä hävetä, sillä kaikki on totta.
Kaltereita ei myöskään mikään kaunista,
ei edes oma usko. Siitä et saa ylennystä kaulukseesi tai alennusta tuomiosta. Faktan, eli totuuden mukaisesti eläminen voi tuntua katkeralta ja sitähän se varmasti onkin. Usko ei kuitenkaan tee ihmistä yhtään sen paremmaksi. Ihminen on mitä on. Siinä ei ole sen suurempaa romantiikkaa.
Mitää romanivihaa tai muutakaan vihaa en tunne Sinua tai muitakaan ihmisiä kohtaan. On vain niin, että moni uskova olettaa muuttuneensa paremmaksi ihmiseksi ja olevansa oikeutetumpi käyttäytymään moukkamaisesti, uskonsa varjolla. Sitä ei maallinen oikeus tule koskaan hyväksymään. Puhumattakaan Jumalasta. - Sim-son
Kadun nainen kirjoitti:
Omaa alkuperäänsä tai menneisyyttä ei ole syytä hävetä, sillä kaikki on totta.
Kaltereita ei myöskään mikään kaunista,
ei edes oma usko. Siitä et saa ylennystä kaulukseesi tai alennusta tuomiosta. Faktan, eli totuuden mukaisesti eläminen voi tuntua katkeralta ja sitähän se varmasti onkin. Usko ei kuitenkaan tee ihmistä yhtään sen paremmaksi. Ihminen on mitä on. Siinä ei ole sen suurempaa romantiikkaa.
Mitää romanivihaa tai muutakaan vihaa en tunne Sinua tai muitakaan ihmisiä kohtaan. On vain niin, että moni uskova olettaa muuttuneensa paremmaksi ihmiseksi ja olevansa oikeutetumpi käyttäytymään moukkamaisesti, uskonsa varjolla. Sitä ei maallinen oikeus tule koskaan hyväksymään. Puhumattakaan Jumalasta.Taisi iskeä kateuden piru Kadun naiseen.
Ei usko tee kenestäkään parempaa. Jotkut uskottomat ovat niin tajuttoman hyviä ihmisiä, että joku saa siinä pölyssä astmakohtauksen.
Saatko sairaan tyydytyksen puhuessasi kaltereista? Sinä olet vielä synnin kaltereissa. Minä olen kaksinkertaisesti vapaa Kristuksessa Jeesuksessa.
Keksi lauluusi uusi sävel sillä raitapuku on jo kulunut puhki. Sitäpaitsi ei enää ole punaraitapukua, se on historiaa vankiloissakin.
Palaa tähän päivää ja laske kassan tuotto.
Muista kuitenkin aina, ei risti seiska eikä pata-akka kerro totuutta.
Koitahan sinäkin pärjäillä tässä maailman tyrskeessä. - Kadun-nainen
Sim-son kirjoitti:
Taisi iskeä kateuden piru Kadun naiseen.
Ei usko tee kenestäkään parempaa. Jotkut uskottomat ovat niin tajuttoman hyviä ihmisiä, että joku saa siinä pölyssä astmakohtauksen.
Saatko sairaan tyydytyksen puhuessasi kaltereista? Sinä olet vielä synnin kaltereissa. Minä olen kaksinkertaisesti vapaa Kristuksessa Jeesuksessa.
Keksi lauluusi uusi sävel sillä raitapuku on jo kulunut puhki. Sitäpaitsi ei enää ole punaraitapukua, se on historiaa vankiloissakin.
Palaa tähän päivää ja laske kassan tuotto.
Muista kuitenkin aina, ei risti seiska eikä pata-akka kerro totuutta.
Koitahan sinäkin pärjäillä tässä maailman tyrskeessä.Kuljet kuin tuuliviiri, sitä mukaa ylistetäänkö vai tuleeko kritiikkiä.
Normaalilla itsetunnolla varustettu ihminen voi myöntää tehneensä vääryyttä. Ehkä se johtuu siitä, että vääryydestä puhuminen ei ole elämän suola.
Kun kaikki vääryydet alkavat tuntua kateellisten panettelulta, muiden väärinkäytöksiltä, seriffin heikkoudelta. Loma on tarpeellinen.
Jos ei nähdä jouluna, niin sitte tammikuun käräjillä.
(romaneiden omaa huumoria) - Sim-son
Kadun-nainen kirjoitti:
Kuljet kuin tuuliviiri, sitä mukaa ylistetäänkö vai tuleeko kritiikkiä.
Normaalilla itsetunnolla varustettu ihminen voi myöntää tehneensä vääryyttä. Ehkä se johtuu siitä, että vääryydestä puhuminen ei ole elämän suola.
Kun kaikki vääryydet alkavat tuntua kateellisten panettelulta, muiden väärinkäytöksiltä, seriffin heikkoudelta. Loma on tarpeellinen.
Jos ei nähdä jouluna, niin sitte tammikuun käräjillä.
(romaneiden omaa huumoria)Olet näköjään vajaampi kuin uskoinkaan. Hetken jo luulin sinun menneen itseesi mutta tervan tuoksussa se on kai mahdotonta.
Ei taivaspaikka ole itsetuntokysymys vaan itseensä menokysymys. Pyytää Jeesukselta synnit anteeksi ja tekee parannuksen.
Kadun-nainen, olet liian hyvä ihmiseksi! - Sim-son
Sim-son kirjoitti:
Olet näköjään vajaampi kuin uskoinkaan. Hetken jo luulin sinun menneen itseesi mutta tervan tuoksussa se on kai mahdotonta.
Ei taivaspaikka ole itsetuntokysymys vaan itseensä menokysymys. Pyytää Jeesukselta synnit anteeksi ja tekee parannuksen.
Kadun-nainen, olet liian hyvä ihmiseksi!Ei hyvä itsetunto liiku mielipiteiden vaihtuessa vaan se on vakaa.
Taidat olla niitä puhelintoivekonserttiin soittelijoita, jotka puhuvat kuin Katri-Helena kuinka ihanaa on aina ollut.
Toivelauluna esität; mistä tunnet sä ystävän. - Sim-son
tero-tapio_timonen kirjoitti:
Senhän huomaa jumalatonkin, ettei kadun-nainen ole uskossa, vaan epäuskossa.
Huomaa tietenkin ettei se ole uskossa jokainen joka haluaa. Pihalla kuin lumiukko uskonasioista.
Vertaa Raamattuakin syntyneeksi osittain paimentolaistaruista. - Rakkauspommi
Sim-son kirjoitti:
Ei hyvä itsetunto liiku mielipiteiden vaihtuessa vaan se on vakaa.
Taidat olla niitä puhelintoivekonserttiin soittelijoita, jotka puhuvat kuin Katri-Helena kuinka ihanaa on aina ollut.
Toivelauluna esität; mistä tunnet sä ystävän.Olipa nappiin sanottu!
- Kadun-nainen
Sim-son kirjoitti:
Olet näköjään vajaampi kuin uskoinkaan. Hetken jo luulin sinun menneen itseesi mutta tervan tuoksussa se on kai mahdotonta.
Ei taivaspaikka ole itsetuntokysymys vaan itseensä menokysymys. Pyytää Jeesukselta synnit anteeksi ja tekee parannuksen.
Kadun-nainen, olet liian hyvä ihmiseksi!Olen tehnyt parannuksen elämässäni 13 vuotta sitten. En ole silti valmis. Tuskin sinäkään.
- Sim-son
Sinä siis hyväksyt avoliiton?
Onnea valitsemallasi tiellä. - Melancton
Kyllä Simsonin käsitykset todistamisesta, rististä ovat aivan oikeita ja viha valhekristityiden taholta osoittaa vain valittujen merkeistä ja en usko että..lahkohenkikään hukkuu koska risti ajaa Kristuksen luokse ja Kristus pysyy, muiden pilkatessa ja riehuessa väärässä ilossa.
Harvinaista että löytyy raittiita helluntailaisia.
Olen hieman yllättynyt. - jaina
Kitisee häntä, että:
"Minua on sanottu täällä pilipali-tyyppien toimesta tekopyhäksi. Syytös ei voi pitää paikkaansa koska sanojat eivät tunne minun arkielämää."
Ole mies, ja seiso sanojesi takana!
"Ei varsinkaan kotona perheeni parissa. Elämän ja sanoman täytyy olla sopusoinnussa."
Nih! Toistaposkea käytännössä kääntäen sitten vaan. - tode'
ei tulikivenkatkuinen tuomion pasuunalla soittaminen tee saarnasta suolaista.
tunnen älyttömän monta väkevää raamatusta juilistajaa, miestä ja naista, jotka osaavat kohdata kuulijan lempeydellä ja joiden suola ei ole mauton. se suola ei kirvele hakatun haavoissa.
jos tällä palstalla kehdattaisiin puhella asioista, homoudesta ynnä muusta, asiallisesti puolin ja toisin, et tuntisi itseäsi vainotuksi.
oikeastaan asia on niin, että tämänkin palstan uskovien lausumat törkeydet jäävät itämään ja ovat apuna synnyttämään joskus sen oikean vainon, jossa uskovat saavat tosiaan kyytiä.- Sim-son
Sinä jota olen pitänyt pelkkänä mitättömyytenä ja tyhjäntoimittajana olet minun kimpussa kuin herhiläinen. Antaako vaatimaton persoonani siihen jotenkin oikeuden?
Käytöksesi ei ole Jumalasta.
Jopa kuntourheilussa kyselet minun motiiveja.
Kerron sinulle motiivin heti kun kerrot kysymyksi motiivin.
Huomaan sinut ja sinussa ei ole Jumalan rakkautta.
Ps. Raamattu sanoo: Viisas menee oikealle tyhmä vasemmalle. - lumpsis
Sim-son kirjoitti:
Sinä jota olen pitänyt pelkkänä mitättömyytenä ja tyhjäntoimittajana olet minun kimpussa kuin herhiläinen. Antaako vaatimaton persoonani siihen jotenkin oikeuden?
Käytöksesi ei ole Jumalasta.
Jopa kuntourheilussa kyselet minun motiiveja.
Kerron sinulle motiivin heti kun kerrot kysymyksi motiivin.
Huomaan sinut ja sinussa ei ole Jumalan rakkautta.
Ps. Raamattu sanoo: Viisas menee oikealle tyhmä vasemmalle.Kirjoitit tode'lle:
"Sinä jota olen pitänyt pelkkänä mitättömyytenä ja tyhjäntoimittajana" jne.
Moitit häntä myös rakkaudettomuudesta ja käytöstapojen puutteesta.
Mihin sinun kuuluisa Raamatun tuntemisesi on joutunut, kun et muista Jeesuksen sanoja:
"joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion"
Matt.5:22
Hivenen kunnioitusta sisarta kohtaan sentään.
Oma käytöksesi on mielestäni ylimielistä ja halveksuvaa. Et ole kirjoitustesi perusteella lainkaan vaatimaton, vaikka sanot olevasi.
tode'n kirjoitus oli asiallinen.
Älä nyt KATKEROIDU tästä ja ala vastata mitä sylki sattuu suuhun tuomaan. Omien sanojesi mukaan se on syntiä.
En ole sinua vastaan kuten en muitakaan. Kehoitan vain ajattelemaan.
Raamattu ilmoittaa, että "kulkukoiraa korviin tarttuu se, joka syrjäisten riidasta suuttuu".
En ole suuttunut. Olen vain puuttunut. - tode'
Sim-son kirjoitti:
Sinä jota olen pitänyt pelkkänä mitättömyytenä ja tyhjäntoimittajana olet minun kimpussa kuin herhiläinen. Antaako vaatimaton persoonani siihen jotenkin oikeuden?
Käytöksesi ei ole Jumalasta.
Jopa kuntourheilussa kyselet minun motiiveja.
Kerron sinulle motiivin heti kun kerrot kysymyksi motiivin.
Huomaan sinut ja sinussa ei ole Jumalan rakkautta.
Ps. Raamattu sanoo: Viisas menee oikealle tyhmä vasemmalle.minun pitää kertoa ("kysymyksi motiivin")?
"viisas menee oikealle, tyhmä vasemalle".
daavid olikin porvarismiehiä, eikä tiennyt mitään työväenliikkeestä. jos olisi tiennyt, olisi ollut mahdollisesti toista mieltä oikealle menemisestä (huumoria). - Sim-son
lumpsis kirjoitti:
Kirjoitit tode'lle:
"Sinä jota olen pitänyt pelkkänä mitättömyytenä ja tyhjäntoimittajana" jne.
Moitit häntä myös rakkaudettomuudesta ja käytöstapojen puutteesta.
Mihin sinun kuuluisa Raamatun tuntemisesi on joutunut, kun et muista Jeesuksen sanoja:
"joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion"
Matt.5:22
Hivenen kunnioitusta sisarta kohtaan sentään.
Oma käytöksesi on mielestäni ylimielistä ja halveksuvaa. Et ole kirjoitustesi perusteella lainkaan vaatimaton, vaikka sanot olevasi.
tode'n kirjoitus oli asiallinen.
Älä nyt KATKEROIDU tästä ja ala vastata mitä sylki sattuu suuhun tuomaan. Omien sanojesi mukaan se on syntiä.
En ole sinua vastaan kuten en muitakaan. Kehoitan vain ajattelemaan.
Raamattu ilmoittaa, että "kulkukoiraa korviin tarttuu se, joka syrjäisten riidasta suuttuu".
En ole suuttunut. Olen vain puuttunut.Olen kanssasi eri mieltä.
En katkeroidu sinulle enkä kenellekään muillekaan täällä.
Oletko miettinyt miksi tode' aina kyseenalaistaa mitä teen tai sanon? Kuten sanoin yhdelle sisarelle käyväni kuntosalilla niin tode' kyseli motiivia. Tuo on typerää riidan haastamista.
Koitahan pärjätä. - Sim-son
tode' kirjoitti:
minun pitää kertoa ("kysymyksi motiivin")?
"viisas menee oikealle, tyhmä vasemalle".
daavid olikin porvarismiehiä, eikä tiennyt mitään työväenliikkeestä. jos olisi tiennyt, olisi ollut mahdollisesti toista mieltä oikealle menemisestä (huumoria).Vastasin yhdelle sisarelle kysymykseen aerobicistä ja mainitsin itsekin nostavani rautaa. Sinä kysyit siihen motiivia. Sano kysymyksesi motiivi niin sanon heti motiivin jos oikeaksi näen.
Viisas menee 2005 edelleen Raamatussa oikealle. - tode'
Sim-son kirjoitti:
Vastasin yhdelle sisarelle kysymykseen aerobicistä ja mainitsin itsekin nostavani rautaa. Sinä kysyit siihen motiivia. Sano kysymyksesi motiivi niin sanon heti motiivin jos oikeaksi näen.
Viisas menee 2005 edelleen Raamatussa oikealle.no voi hyvänen aika sentään! ei minulla ole erityisen syvällistä motiivia. olen vain utelias tietämään, miksi ihmeessä harrastat bodaamista. eikä tuo nyt maailmaa kaada, jos et vaivaudu vastaamaan.
mitä sinulla on oikealla? - Sim-son
tode' kirjoitti:
no voi hyvänen aika sentään! ei minulla ole erityisen syvällistä motiivia. olen vain utelias tietämään, miksi ihmeessä harrastat bodaamista. eikä tuo nyt maailmaa kaada, jos et vaivaudu vastaamaan.
mitä sinulla on oikealla?Käyn salilla ihan kuntobodarina, en ole hormoonisonni. Ulkona saan liikuntaa kun käytän saksanpaminen koiraa ulkona jota mysö koulutan.
En ole puoluekannalta sitoutunut mihinkään.
Kuule tode', ihan oikeasti minä haluaisin, että me kaksi oltaisiin sovussa. Jos olen tietämättäni tai taitamattani sinua loukannut niin pyydän anteeksi. - tode'
Sim-son kirjoitti:
Käyn salilla ihan kuntobodarina, en ole hormoonisonni. Ulkona saan liikuntaa kun käytän saksanpaminen koiraa ulkona jota mysö koulutan.
En ole puoluekannalta sitoutunut mihinkään.
Kuule tode', ihan oikeasti minä haluaisin, että me kaksi oltaisiin sovussa. Jos olen tietämättäni tai taitamattani sinua loukannut niin pyydän anteeksi.ollaan vaan sovussa. minä tosin saatan olla joskus kerkeäkielinen ihan sopuisasti.
niin mitä siellä oikealla on? tarkoitan nyt sitä raamatunpaikkaa, enkä maailmankatsomustasi. - Sim-son
tode' kirjoitti:
ollaan vaan sovussa. minä tosin saatan olla joskus kerkeäkielinen ihan sopuisasti.
niin mitä siellä oikealla on? tarkoitan nyt sitä raamatunpaikkaa, enkä maailmankatsomustasi.En nyt väsyneenä jaksa etsiä.
Kyllä se Vanhassa Testamentissä on muistaakseni Snl. tai Saarnaajassa.
Moi moi! - tode'
Sim-son kirjoitti:
En nyt väsyneenä jaksa etsiä.
Kyllä se Vanhassa Testamentissä on muistaakseni Snl. tai Saarnaajassa.
Moi moi!tottahan minä nyt tiedän, missä tuo saarnaaja 10:12 sijaitsee, mutta kysymyshän oli siitä,
mitä sinulla on siellä oikealla, jota minulla ei ole? - Sim-son
tode' kirjoitti:
tottahan minä nyt tiedän, missä tuo saarnaaja 10:12 sijaitsee, mutta kysymyshän oli siitä,
mitä sinulla on siellä oikealla, jota minulla ei ole?Olet kertonut olevasi vasemmistolainen mutta ei se sovi uskovalle. Syy; kommunismi on uskonto.
Minä kannatan työllistävää yksityisyrittelijäisyyttä. Olen kaupiassukua.
Moi moi!
- ParannusSaarnaaja
Monet käsittää väärin että nuhteen ja kehoituksen sanoja olisi jotenkin itse täydellisempi kuin ne jotka puheen kuulevat. Nuhteet tulevat Henkeen Herrasta. Sitten ne kanavoituvat profetoidessa sanoiksi ja tulevat ulos ihmisen suusta. Herra ei katso henkilöön vaan nuhtelee sen ihmisen kautta jonka Hän on havainnut siihen otolliseksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762115Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361744Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101461Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2331240Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu601223Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161067Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59980- 60973
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja102670