24.10.2004 23:39 STT: ”Matti Vanhanen myönsi keskustan tappion
Parhaiten kunnallisvaaleissa menestyneen SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen uskoi puolueen kuntapalveluihin ottaman aatteellisen lähtökohdan vakuuttaneen äänestäjät. Selkeän linjaeron tekeminen kokoomukseen ja kunnallispolitiikan suuntakysymyksen korostaminen sai väen liikkeelle.
Pääministeri, keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen myönsi keskustan tappion jo ääntenlaskun varhaisessa vaiheessa. Hän sanoi halunneensa tehdä vaalikampanjasta puheenjohtajan näköisen eli pysyä asialinjalla. Se ei purrut toivotulla tavalla.
Keskusta pysytteli kampanjan loppuvaiheessa SDP:n ja kokoomuksen välisen palvelukiistan ulkopuolella.
Uutena puheenjohtajana kokoomuksen vaalivoittoon luotsannut puheenjohtaja Jyrki Katainen otti tuloksen osittain luottamuksen osoituksena puolueen työllisyyttä ja palveluja korostaneelle oppositiopolitiikalle.
Kataisen mielestä äänestäjät eivät suhtautuneet palvelujen tuotantotapaan yhtä mustavalkoisesti kuin kokoomuksen poliittiset kilpailijat olisivat halunneet. Kaikenlaisia palvelutuottajia tarvitaan.”
Uutinen tulevillekin vuosille :)
Otsikossa hymiö
0
58
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762005Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361706Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81345Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241164Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591161Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60940
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57926