Trendi jatkuu vahvana: KEPU kärsi rökäletappion myös Rovaniemen kunnallisvaaleissa. Puolueen kannatus on koko valtakunnassakin ollut kovassa laskusuhdanteessa.
Ei ihme, että puoluetoimisto on ollut paniikissa ja KEPU miettii jopa presidenttiehdokkaan vaihtamista.
Kun KEPU saa kunnolla köniinsä presidentinvaaleissa, se joutuu häntä koipien välissä jättämään hallituksen.
KEPU sai turpaansa Rovaniemelläkin
15
458
Vastaukset
- AINA
Kun sossuministeri mokaa, keskustan Iso-Masa ottaa pari puhelua ja kaikki on taas OKEI.
- MiracleMike
sen kepun kannatus oli Rovaniemellä näissä vaaleissa, entä kuinka paljon muut saivat?
- kokoomukseen
Kansalaiset ovat huomanneet, miten kepu ryömii kontallaan demareiden edessä toteuttamassa demareiden tahtoa, joten kepun kannatus laskee ja kokoomuksen kannatus kasvaa.
Kunnallispolitiikassakin kepu yrittää viedä kunnilta päätösvallan ja verotulot maakunnille, ja siirtää uudistukset yli vaalien, että se pääsisi politikoimaan pienkuntien pelastajana. Tämäkin on Rovaniemen kokoisessa kaupungissa huomattu, joten turpaanhan siitä tulee kepulle ja railakkaasti.- Tosi on.
tupakkia.
- MiracleMike
tai ainakin se kuulostaa vähän kummallisenpuoleiselta "tappiolta" että saa HUOMATTAVAN SUUREN ENEMMISTÖN muiden jäädessä kauaksi, kauaksi taakse Rovaniemellä. Ja eikös nämä olleet ensimmäiset vaalit laatuaan. Kunhan tulee seuraavat vaalit, voidaan todeta nousiko vai laskiko kannatus täällä uudella Rovaniemellä.
Kokoomus ja SDP saivat (HUOMATTAVASTI) vähemmän ääniä ja valtuustopaikkoja kuin Keskusta, joten minusta SE voitti nämä vaalit. Vai olisiko Keskusta voittanut siinä tapauksessa, että se olisi jäänyt jälkeen mainittujen muiden puolueiden? Eipä minun mielestäni.
Siis ihan tosi! Sekö on nykyajan vaalitavan mukaan häviäjä, joka tulee ensimmäiseksi - menestyy parhaiten ja saavuttaa eniten? Yes, sir.. Täytyy sitten seuraavissa urheilukilpailuissakin tuomita ensimmäisenä maaliin tullut tai kultamitalin saanut kamalan tappion kärsineeksi.
Kyllä minun puolestani saa presidentinvaalissakin tämä Keskustan "tappio" jatkua, eli että SDP:n ja kokoomuksen ehdokkaat saavat - huomattavasti - vähemmän ääniä kuin Matti Vanhanen.
LISÄÄ TÄMÄNKALTAISIA TAPPIOITA. - Otsikossa hymiö
MiracleMike kirjoitti:

LISÄÄ TÄMÄNKALTAISIA TAPPIOITA.20.3.-95 Suomenmaan etusivu:
“Keskustalle hyvä torjuntavoitto” (EDUSKUNTAVAALEISSA -11 PAIKKAA!)
*21.10.-96 Ilkka:
“Eurovaalit olivat Keskustalle kiistaton voitto” (-1 PAIKKA!) - on totuus
MiracleMike kirjoitti:
tai ainakin se kuulostaa vähän kummallisenpuoleiselta "tappiolta" että saa HUOMATTAVAN SUUREN ENEMMISTÖN muiden jäädessä kauaksi, kauaksi taakse Rovaniemellä. Ja eikös nämä olleet ensimmäiset vaalit laatuaan. Kunhan tulee seuraavat vaalit, voidaan todeta nousiko vai laskiko kannatus täällä uudella Rovaniemellä.
Kokoomus ja SDP saivat (HUOMATTAVASTI) vähemmän ääniä ja valtuustopaikkoja kuin Keskusta, joten minusta SE voitti nämä vaalit. Vai olisiko Keskusta voittanut siinä tapauksessa, että se olisi jäänyt jälkeen mainittujen muiden puolueiden? Eipä minun mielestäni.
Siis ihan tosi! Sekö on nykyajan vaalitavan mukaan häviäjä, joka tulee ensimmäiseksi - menestyy parhaiten ja saavuttaa eniten? Yes, sir.. Täytyy sitten seuraavissa urheilukilpailuissakin tuomita ensimmäisenä maaliin tullut tai kultamitalin saanut kamalan tappion kärsineeksi.
Kyllä minun puolestani saa presidentinvaalissakin tämä Keskustan "tappio" jatkua, eli että SDP:n ja kokoomuksen ehdokkaat saavat - huomattavasti - vähemmän ääniä kuin Matti Vanhanen.
LISÄÄ TÄMÄNKALTAISIA TAPPIOITA.Silloin, kun yksi menettää paikkoja ja toinen voittaa, niin menettäjä on häviäjä ja voittaja on voittaja.
Kepun kannatus laskee, eli kepu häviää ja kokoomuksen kannatus kasvaa, eli kokoomus voittaa.
Totuus ei pala tulessa eikä ainakaan kepuleiden vääristely-yrityksissä. - MiracleMike
on totuus kirjoitti:
Silloin, kun yksi menettää paikkoja ja toinen voittaa, niin menettäjä on häviäjä ja voittaja on voittaja.
Kepun kannatus laskee, eli kepu häviää ja kokoomuksen kannatus kasvaa, eli kokoomus voittaa.
Totuus ei pala tulessa eikä ainakaan kepuleiden vääristely-yrityksissä.Keskusta sai 37,9 % äänistä, kokoomus 18,6 ja Sd puolue 18,4 prosenttia. Mitä tahansa jälkimmäiset saavuttivatkin, teki kepu sen TASAN TUPLASTI paremmin :)
En mä olisi uskonut, enkä välttämättä tahtonutkaan näin musertavia lukuja kepun hyväksi. Enemmänkin olisin suonut paikkoja kokoomukselle ja demareille, jotta olisi tasaisempaa. Mutta jos he tähänkin tyytyvät, niin hyvä on.. - MiracleMike
Otsikossa hymiö kirjoitti:
20.3.-95 Suomenmaan etusivu:
“Keskustalle hyvä torjuntavoitto” (EDUSKUNTAVAALEISSA -11 PAIKKAA!)
*21.10.-96 Ilkka:
“Eurovaalit olivat Keskustalle kiistaton voitto” (-1 PAIKKA!)mitä kirjoitetaan.
- tarkemmin
MiracleMike kirjoitti:
Keskusta sai 37,9 % äänistä, kokoomus 18,6 ja Sd puolue 18,4 prosenttia. Mitä tahansa jälkimmäiset saavuttivatkin, teki kepu sen TASAN TUPLASTI paremmin :)
En mä olisi uskonut, enkä välttämättä tahtonutkaan näin musertavia lukuja kepun hyväksi. Enemmänkin olisin suonut paikkoja kokoomukselle ja demareille, jotta olisi tasaisempaa. Mutta jos he tähänkin tyytyvät, niin hyvä on..Luepa itsekin, mitä kirjoitetaan, niin sinulla ei enää ole mitään selitettävää.
- MiracleMike
tarkemmin kirjoitti:
Luepa itsekin, mitä kirjoitetaan, niin sinulla ei enää ole mitään selitettävää.
kyllä sitä on kuulkaa tälläkin puolella :)
- oikealle
Kepu niittää mitä on kylvänyt demareita kosiskellessaan: kokoomuksen kannatus vihertää, kepun kuihtuu ja se on kansakunnalle oikea suunta.
- MiracleMike
on kokoomuksen veljespuolue. Aika kauan aikaa on niille ollut kok mieluisampi hallituskumppani kuin kepu. Johtopäätös: kokoomus ei ole vaihtoehto sd puolueelle ja päinvastoin.
- osastolta
MiracleMike kirjoitti:
on kokoomuksen veljespuolue. Aika kauan aikaa on niille ollut kok mieluisampi hallituskumppani kuin kepu. Johtopäätös: kokoomus ei ole vaihtoehto sd puolueelle ja päinvastoin.
Selität kepujen vakiokamaa, koska kepu ei pääse koskaan demareiden kanssa kimppaan haukkumatta kokoomusta koko ajan.
Vanhanen on nyt samalla surkealla tiellä Väyrysen, Ahon ja Jäätteenmäöen kanssa ja sen tien päässä on oman poliittisen uran tuho.
Sääli Vanhasta, rehellisen ja asiallisen oloista miestä, joka ei tajua näköjään mitään, vaan kulkee sokeana demareiden piiskan edellä minne käsketään.
Rovaniemen kehitysterendi on saman suuntainen jo puolitoista vuotta jatkuneen kehityksen kanssa: kepu menettää asemiaan ja kokoomus kasvattaa suosiotaan.
Hyvä juttu, että näin tapahtuu. Se osoittaa, että kansa sittenkin seuraa politiikkaa ja tekee kepun kaksinaamaisuudesta johtopäätöksiä. - MiracleMike
osastolta kirjoitti:
Selität kepujen vakiokamaa, koska kepu ei pääse koskaan demareiden kanssa kimppaan haukkumatta kokoomusta koko ajan.
Vanhanen on nyt samalla surkealla tiellä Väyrysen, Ahon ja Jäätteenmäöen kanssa ja sen tien päässä on oman poliittisen uran tuho.
Sääli Vanhasta, rehellisen ja asiallisen oloista miestä, joka ei tajua näköjään mitään, vaan kulkee sokeana demareiden piiskan edellä minne käsketään.
Rovaniemen kehitysterendi on saman suuntainen jo puolitoista vuotta jatkuneen kehityksen kanssa: kepu menettää asemiaan ja kokoomus kasvattaa suosiotaan.
Hyvä juttu, että näin tapahtuu. Se osoittaa, että kansa sittenkin seuraa politiikkaa ja tekee kepun kaksinaamaisuudesta johtopäätöksiä.se on ihan tosiasioiden vakiokamaa että sd puolue ja kokoomus ovat toisilleen mieluisempia kumppaneita kuin keskusta. Syitä siihen en tunne. Odottaisin ja toivoisin kokoomuksen ja keskustan yhteistyötä, muttemme voi mainitusta syystä sellaista tapahtuvaksi nähdä.
SDP:n pitäisi olla työväen ja torppareiden asialla, mutta se onkin raa'an globaalikapitalismin kärjessä siellä "kovassa ytimessä" ja federalismissa sekä optioissa. Tietysti aina vaalien aikoihin luvataan tismalleen päinvastaista. Kokoomuskin lupaa kaikenlaista.
Todellinen helpotus köyhänkin asioihin nähtiin Lipposen tuhoisan sinipunan vaihduttua keskustan valoisampaan vaihtoehtoon. Pakko se on uskoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762087Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361737Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101426Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291219Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591209Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161055- 60966
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58965