Kokoomuksen vaikutusvalta kotimaassa on supistunut puolueen kutistumisen myötä huomattavasti.
Nyt on keksitty uusi strategia, tai oikeammin otettu käyttöön ns. "taistolaisten" käyttämä ikivanha metodi, jolla he pienestä lukumäärästään huolimatta pystyivät herättämään kauhua ja pelkoa suuremmissaan.
Kokoomus on vapaaehtoisesti ryhtynyt urkkimaan kansalaismielialoja Suomessa ja raportoimaan niistä Brysseliin.
Ensimmäinen suuri erävoitto on nyt saavutettu: Suomen ulkoministeri on käräytetty EU-vastaisista mielipiteistä! Ulkoministeri ja hänen puolueensa SDP on joutunut suuriin vaikeuksiin asian johdosta.
Seuraavaksi on Keskustan vuoro:
Varokaa keskustalaiset, isot korvat kuuntelevat jokaista äännähdystä suunnastanne.
Kokoomuksen projekti
2
103
Vastaukset
- taidat olla
harvoin kepulainenkaan noin paljoa pystyy noin vähillä sanoilla valehtelemaan.
taitaa ottaa pannuun enemmän kuin laki sallii, että johdonmukainen trendi jo toista vuotta on ollut kepun kannatuksen tasainen lasku ja kokoomuksen kannatuksen tasainen nousu, viimeksi Rovaniemellä.
On kepun eväät vähissä, kun Vanhasenkin on ruvettava värväämään likaisen työn osastonsa Stubbin kautta niinistön kimppuun, kun oma kannatus senkun painuu ja painuu yhä alemmaksi ja alemmaksi.
mutta ette te kepulit tästäkään valheella selviä, kun ette ole valheella selvinneet ennenkään. - Otsikossa hymiö
...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770