visio

Jumalan valtakunta tulee… vai tuleeko?

Maailmamme on rikki, poikki ja pirstaleinen. Uskontojen kannattajat ajautuvat fundamentalistisiin ääriliikkeisiin tai sekularisoituvat pois perinteistään, rahalla ei ole enää kotimaita, ei kontrollia, eikä moraalia. Ilmastomme ja luonto muuttuvat arvaamattomin askelin, mutta yhteisiin sopimuksiin sitoutuminen on nihkeää.

Tarvitsemme reformeja, mutta kuka/mikä on tarvittavien muutosten takuumies tai taustanormi? – Emme ole enää modernin positiivisia/hyväuskoisia, vaan postmodernin inhorealisteja. Tiede ei enää esittäydy elämää suurempana ihanteena, vaan pirstaloituu erillisiksi sektoreiksi, joita kukaan ei enää hallitse. Jos jossakin on totuus, se on kuin antiikin filosofien jumalakuva, suuri tuntematon.

Olemme Auschwitzissä nähneet Hegelin ihannehistorianfilosofian savuavat rauniot. Ihmisyys piirtyy eteemme lohduttoman synkkänä itsekkyytenä ja vallanhimona. - Kuitenkin ihmisyyden pelkistäminen vain sosiaalidarwinismiin, vahvemman oikeuteen, vie viimeisetkin tuhkat pesästä. On taas aika etsiä valoa pimeään.

Immanuel Kant hahmotteli kategorisen imperatiivinsa, jonka mukaan on jäljiteltävissä sellainen yleinen laki, joka on pätevä uskonnosta ja maailmankatsomuksesta huolimatta. Kant onnistui löytämään kaikkien suurten uskontojen moraalisen pääperiaatteen; ajatuksen lähimmäisen rakastamisesta niin kuin itseään. Etsiessään absoluuttista sitovuutta Kant joutui kuitenkin lisäämään, että käytännöllinen järki edellytti rakkauden taakse Jumalan. Kantin Jumalasta ei kuitenkaan voinut tietää mitään muuta kuin tuon moraalisuuden. Hän oli tuntematon Jumala.

Kristittyjen kunnioittama juutalainen mies, apostoli Paavali, uskoi voivansa kertoa kuka oli tuo tuntematon Jumala (Ks. Apostolien teot). Olisiko Paavalista valon näyttäjäksi?

R. Bultmann hahmotteli Paavalin gnostilaisen/kreikkalaisen mytologian esiintuojaksi ja uuden sekauskonnon arkkitehdiksi.
Rabbiininen juutalaisuus omaksui Paavalista käsityksen Pyhän Lain kumoajana ja juutalaisen uskonnon vääristäjänä. Paavalin katsottiin nostavan ihminen-Jeesus Jumalan rinnalle. – Kuinka Paavali kelpaisi valon näyttäjäksi?

R. Bultmannin gnostilais-teorialta on tippunut pohja pois. Paavalin tulkinta on kristillistä gnostilaisuutta varhaisempi ja perustuu nykytutkimuksen mukaan juutalaiseen Raamatun tulkintaan. Paavali nähdään varhaisen juutalaisen hurskausperinteen edustajana. Paavalia ei enää tulkita lain kumoajana, vaan ihmisen syntisyyden nöyränä korostajana (1.Mooseksen kirjan syntiinlankeemuksen ja psalmien kuvan pohjalta). Paavali ei avaudu enää pelkkänä saksalaisen teologian juristina, joka julistaa oikeudellisia päätöksiä, vaan dynaamisen jumalauskon löytöretkeilijänä. Jumala-suhde on Paavalille kuin Martin Buberin kuvaama persoonallinen suhde Kaikkivaltiaaseen. Tuon suhteen kautta Jumala ei ole enää ainoastaan salattu ja tuntematon, vaan myös kommunikoiva ja läsnä olevan rakastava. Ihmisinä me olemme Jumalan työtovereita ja kutsuttuja vastuuseen toisistamme ja luomakunnasta. Emme myöskään elä keskellä tarkoituksetonta ja päättymätöntä aikaa, vaan osana suurta suunnitelmaa. Tuossa suuressa suunnitelmassa on pieni kansa, jonka kautta Kaikkivaltiaan uskollisuus ihmiskuntaa kohtaan havainnollistuu. Näyttää siltä, että Jumala ei valmistanut tuota pientä kansaa korokkeella olevaksi esimerkiksi, joka loistaisi valoa omalla erinomaisuudellaan. Tuon pienen kansan kautta koko maailma näkee itsensä peilissä. Se näkee sosiaalisen piittaamattomuutensa, uskonnollisen sisäänpäinkääntyneisyytensä ja sekularisoituneisuutensa… Kuitenkin tuon pienen kansan kautta nousseiden valopilkkujen lyhyissä ja kirkkaissa välähdyksissä näkyy kuitenkin se dynaamisen uskon voima, joka muuttaa maailmanhistoriaa.

Uskon, että kristinuskon herääminen vanhojen israelilaisten profeettojen ja hurskaiden vaalimalle oikeudenmukaisuuden perinteelle antaa uuden mahdollisuuden dynaamiselle muutokselle. Oikeudenmukaisempi ja vastuullisempi ihmisyys avautuu vain ankaran itsekritiikin kautta. Tällä tiellä apostoli Paavali on oppaamme.

Ehkä Jumalan valtakunta murtautuu esiin nöyrän vastuullisuuden uutena esiinmarssina.