pakolaisille oikeutta

Jos haluttaisiin vähentää haittoja, sekä tarjota todellisille tarvitsioille turvapaikkoja. Niin ja vähentää veikkauksia saako & tarvitseeko hakija turvapaikan. Eikä tässä vielä kaikki, lisäetuna ehkä tärkein, rasismin kasvulta häviäisi kasvualusta.

Alkuun, on todettava että tässä on käytettävä ” jos ” sanaa, joka kohdistuu viranomaistoimintaan . Voisi myös vertailla kamelia ja neulansilmää , mutta tuo lentävä lehmä on kotoisampi muoto, viranomaisten ajatuksen muutoksesta . Todellisuudessahan virkakoneisto haluaa, korostaa omaa tärkeyttään, valtaansa ja työnsä määrää.

Ensimmäinen asia olisi , että turvapaikan hakija luopuisi kaikista ”oikeuksistaan” yksinkertaisella sopimuspaperilla. Siksi , että ulkomaalainen ei tuo oikeuksiaan mukanaan, vaan pyrkii saamaan (ansaitsemaan) samat kuin kantaväestökin. Lisäksi pitäisi sitoutua sopeutumaan, niin että paikallinen kulttuuri ja tavat ovat ensisijaisesti noudatettavia ja omat mukanatuodut, paikallisille alisteisia.

Yksinkertaista, vain kaksi sääntöä ja niiden noudattamatta jättämisestä yksinkertainen seuraamus, palautus tulomaahan koko suvulle. Kuulostaako kovalta ? , ei kuitenkaan ole sellaiselle jolla ei ole mitään pelättävää alkuperämaassaan. (elintasopakolaiset ) . Laittaisi kuitenkin rehellisen suvun vartioimaan jäseniään, ettei kukaan syyllisty rikkeisiin . Esim. Väkivalta- , omaisuus- , huume- , maksuväline- ja muut lain rikkeet (myös lasten tekemät) laukaisisivat automaattisesti karkotuksen.

Jos kotimaassa uhkaa todellinen vaara, niin sääntöön sopeutuminen ei olisikaan kohtuutonta . (rikollinen tausta?)

Mitä kuuluisi sopeutumis aikaan ( 3-4 vuotta) ? Keskimääräiset , tai heikommat olosuhteet kuin samassa tilanteessa olevilla kantaväestön jäsenillä ( työttömät ja opiskelijat) . Asuttaminen muualle, kuin suuriin kaupunkeihin tai muuten parempiin ( kalliimpiin ) asuntoihin. Valtio kustantaisi asumisen ja normimääräisen elintarviketilin sekä vaatetilin. Siis tavallinen luotto/ostokortti , jolle valtio maksaa vakiosumman kuukaudessa. Korot ja luottoraja normaaliluottokortin ehdoilla. Kortilla ei voisi nostaa rahaa ja rikkomuksista tai ylivelkaantumisesta laukeaisi se automaattinen karkotus.

Käyttörahaa saisi työnteolla, samoilla ehdoilla kuin opiskelijatkin. Siis ensin verotta ja sitten joutuisi rajan täytyttyä maksamaan asumisesta sekä veroa. Oppimis tuloksista pitäisi myös antaa näyttöä, muuten edut heikkevät. Ensimmäiset opintoaiheet olisivat Suomen kieli, tavat , lait ja kulttuuri. Sopeutumisvaiheesta pääsisi vapaaksi , kun on 3v. kuluttua suorittanut kokeet kantaväestön keskitason mukaisesti. Muuten sopeutumisvaihe jatkuisi, eikä voisi itse määrätä asuinpaikkaansa.

Sopeutumisvaiheen jälkeen, saisi kaikki samat mahdollisuudet kuin kantaväestökin . Muuttoavustukset, työnhaku ja sosiaalituet sekä yrityksen perustamisen samoilla ehdoilla kuin muut.

Jos haluttaisiin parantaa maahanmuuttajien olosuhteita, niin ensin pitäisi parantaa oman maan vertailuryhmän oloja ( eläkeläiset , opiskelijat ja työttömät).

Lehmä oppii helpommin lentämään, kuin saadaan nollatoleranssi näpistyksen ja luvattoman käyttöön oton suhteen, tuohon välittömän karkotuksen laukeamiseen.

Leikitään, että jos pakolaisella uhkaa kidutus tai kuolema kotimaassaan, niin karkottaja olisi vastuussa ja syyllinen siihen . EI , tästä on leikki kaukana ja vastuullinen on se joka ei jousta oman turvallisuutensa vuoksi.

Koska ei toimita edellämainitun mukaisesti, siitä seuraa rasismin lisääntyminen, syyttömien kärsimys, parempia osaajia ei saada maahan, turvallisuus kaduilla ja konttoreissa riistäytyy käsistä.

0

252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        64
        1750
      2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

        Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
        Ikävä
        366
        1189
      3. Kirjoita jotain

        Kivaa, hellää ja piristävää
        Ikävä
        138
        963
      4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

        Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
        Suomussalmi
        15
        841
      5. Voisit nainen joskus vastata minulle

        Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
        Ikävä
        63
        632
      6. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        41
        628
      7. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        81
        626
      8. Päälle hautaus?

        Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
        Lieksa
        92
        585
      9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

        Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
        Ikävä
        45
        518
      10. Mies Naiselle pyydän...

        älä satuta minua.
        Ikävä
        47
        505
      Aihe