Laitoin tämän alempana boardilla olevaan threadiin, mutta sitten mieleeni tuli, että haluan todeta saman yleisemmin ja laajemmin Teille kaikille.
------------
Poikien kirjeestä voi päätellä ainakin sen, että bändin työilmapiiri on jo pidempään ollut päin vttua. Korkeintaan 12-vuotias voi huultaan murtistellen ja jalkaa polkien vaatia, että bändien olisi jatkettava yhdessä soittamista millaisessa ihmissuhdehelvetissä tahansa "fanien kunnioittamiseksi" tai "busineksen takia".
Taidetta tehdään luomisen tarpeesta ja oman henkilökohtaisen tyydytyksen tavoittelemiseksi. Elleivät nämä kaksi asiaa toteudu jotain hajoaa. Nyt hajosi bändi.
Rock-historiaan mahtuu lukemattomia bändejä, jotka ovat jatkaneet (ja jatkanneet ja jatkaneet ja jatkaneet...) musiikin tekemistä vuosia oman henkisen kuolemansa jälkeen pelkästään repiäkseen rahaa typerinä pitämiltään faneilta. Sitäkö te nyt haluatte, että Nightwishistä olisi tullut jonkinlainen musiikillinen muumio? Toivoisitteko, että Nightwish olisi julkaissut täsmälleen samanlaisen sisäisesti kuolleen albumin teidän joululahjatoivelistaanne komistamaan seuraavat 10-15 vuotta?
Jos teidän mielestänne bändit ovat ensisijaisesti tulosta tekeviä/tulosvatuullisia yksiköitä niin miksi vaivaudutte kuuntelemaan musiikkia? Äänittäkää MTV3:n talousuutisia CD:lle tai säveltäkää Optio-lehden artikkeli niin saatte täsmälleen haluamaanne tavaraa. Mikään inhimillinen toiminta (riidat, kaunat etc.) ei silloin häiritse "taidenautintoanne".
Tuntuu aivan uskomattomalta, että rock-bändin liideriä (teki hän millaisia päätöksiä tahansa) syytetään huonosta business-päätöksestä. Oletteko te jmlauta todella henkisesti noin kuolleita?
Varmaa on se, että katkera riitely ja syyttely julkisuudessa tulee jatkumaan jonkun aikaa. Ikävää ja tyhmää koska kaikki osapuolet ovat lahjakkaita ihmisiä ja voisivat käyttää senkin ajan luovaan toimintaan.

Vastaukset 9
Vanhimmat
mut jätkät ei ees yrittäny sopia ja neuvotella..
aika raukkamaista!
Sitä meistä kumpikaan ei voi tietää. Kuten ehkä huomasit en puutu bändin hajoamisen syihin koska lopullinen totuus on kuitenkin jossain puolessa välissä.
Tilanne oli kaikille varmasti tosi ahdistava, joten parempi näin. Mielestäni bändi ei tosin ole hajonnut, vaan siitä on vain lähtenyt yksi jäsen.
Parhaimmillaan saamme lopputulokseksi kaksi mielenkiintoista hieman uudelle soundaavaa ryhmää.
Aiempi Nightwish hajosi siinä mielessä etten uskoisi olevan mielekästä pyrkiä _täsmälleen_ samanlaisen musiikillisen työn jatkamiseen jonkinlaise Tarja-kloonin avulla.
enpä usko että ne ettii täsmällisiä tarja-klooneja. Niiden musiikki kuulostaa myöhemmin totta kai erilaiselta, mutta muuttuhan se sillonkin, kun Sami lähti. Mutta kaikki kesti sen muuteoksen. Kestäkää tääkin.
se ei ole hajonnut. Ei se hajonnu sillonkaan kun Sami lähti. Yhtä lailla ne oli NW:n jäseniä kun kaikki muutkin... yhtä kova menetys. Silti tarjasta tuli paljon pahempi kohu. Te ette kuollu sillon kun Sami lähti, älkää kuolko nytkään.
ja kuka halusi julkisuudessa tapella ei ainakaan tarja
Meilläpäin yleensä ajatellaan, ennenkuin ruvetaan aukomaan päätä. Kokeiles huviksesi ajatella vaihtoehtoa, jossa Tarja saa kenkää bändistä täysin kulissien takana, ja sitten vedotaan "musiikillisiin erimielisyyksiin". Tässä hommassa ei ole kyse v*ttuilusta tahi tarkoituksenmukaisesta ilkeydestä. Kyse on rehellisyydestä faneja, maksavaa yleisöä, sekä Tarjaa kohtaan. Toivon, että Tarja ei vedä tästä hernettä nenään, vaan tajuaisi katsoa peiliin. Ei ihmisiä heitetä yhtyeistä ulos huvin vuoksi. Itse olen joskus joutunut vastaavan tekemään - k*rpihän se pistää kaveri pellolle, mutta ku ei homma toiminu...
Täysi tukeni rok ja rollille. Positiivista, ettei tämäkään lauta ole vielä trolleista täyttyny.
Itse olin tilanteessa, jossa bändin perustaja lähetti tekstiviestin treeneihin, että bändi on nyt hajotettu.
Niin ja kerran potkut sai demon äänityksen jälkeen rumpali, joka ei suostunut heittämään kitaristia ja solistia juna-asemalle...