Mitä tapahtuu 2012???

Milloin maailmanloppu?

Minä olen kuullut että puhutaan vuodesta 2012 eli silloin voisi jotain tapahtua. Mitä silloin voisi tapahtua ja millä perusteella?

Jotenkin tuntuu että lopun ajat ovat lähellä mutta toisaalta mietityttää että tuleeko se jokin varmasti hakemaan omansa pois vai kuolemmeko kaikki omaan tyhmyyteen kivuliaasti esim. otsonin hajotessa palamme elävältä.

Haluaisin todella uskoa että Jeesus hakee pois kaikki jotka sen ansaitsevat välittämättä siitä mihin uskontokuntaan kuuluu ja haluan uskoa että pääsen myös perheeni sekä läheistemme kanssa sinne ihanaan paratiisiin? Mutta mikä on totuus, onko edes paratiisia vaiko vain tyhjä tietoisuus ja ikuinen pimeys kuoleman jälkeen.

Kukaan uskovainen ei ole pystynyt selittämään mitä uskonnollinen maailmanloppu tarkoittaa käytännössä ja se harmittaa. Ei ole kiva elää tiedottomana tulevasta. Jotenkin pelottavaa.

Minua ihmetyttää eniten se että jos ja kun kerta taivas on olemassa niin minkälaisina jo kuolleet siellä ovat ja millaisina me sinne menemme esim. abortoidut sikiöt, paloittelusurman uhrit yms. Saako äiti lapsensa takaisin mahaansa taivaassa vai onko sikiö siellä jo kasvanut isoksi. Entäs oma mummoni, jos hänet siellä näen niin missä hän on ollut tämän ajan ja minkäikäinen ja minkälainen hän siellä on?

Asiat ärsyttävät kun ei niiien tahdo löytyä edes Raamatusta selitystä???? Toivon vaan todella että kuoleman jälkeinen paratiisi olisi totta ja jokaisella olisi oma paratiisinsa eli elämä jatkuisi jokaisen oman mielen mukaan. Se olisi upeaa.

12

2937

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Faarao

      -usko huvikses tämä: jokaiselle tulee oma "maailmanloppu" omassa kuolemassa,ja senjälkeen ei ole mitään muuta,vaikka kaikenkarvaset hihhulit muuta väittää.Elä NYT,huomenna voi olla jo myöhäistä..hyvää jatkoa!.. :)

    • matka itseen

      "in hell you fall to the level of your lack of love, and in heaven you rise into the level of your fullnes of love"

      Tiättekö, taivas ja helvetti on maan päällä. Kuolemassa sielu vapautuu, mutta ei sielu sinänsä muutu. Se mitä ansaitset, on tavallaan nyt jo olemassa - olet sielusi kapteeni.

      Jepjep, henkistä kehitystä :)

      LETS GO TO THE HEAVEN!!!

    • Pohdiskellut

      Suhtauduin kirjoitukseesi syvällä myötätunnolla! Pohdiskelet asioita, joihin minulta ei riitä mielenkiintoa eikä edes energiaa! Et luultavasti koskaan tule saamaan kysymyksiisi tyhjentäviä vastauksia, koska niitä ei mielestäni edes ole olemassa!

      Mikäli alat keskustella ja kysellä ns. uskovilta asioita, saat lahkon, uskontokunnan tai eri uskontojen edustajilta erilaiset vastaukset. Ne saattavat poiketa toisistaan suuresti. Lisäksi maailmassa on niin monia uskontoja ja "tyylisuuntia", että päiväsi eivät riitä perehtymään niihin kaikkiin edes päällisin puolin.

      Olen itse tullut siihen tulokseen uskonasioissa, että kuolemamme jälkeen ei ole mitään! Tällainen ajattelutapa vaatii suurta nöyryyttä ja sen asian hyväksymistä, että minussa, siis persoonassani, ulkomuodossani tms. ei ole sellaisia ominaisuuksia, joista pitäisi jäädä jotakin jäljelle. Uskovien tekojen vaikuttimina on mielestäni aina pisteiden kerääminen taivaspaikkaa varten. En usko, että he olevat onnellisia.

      En tahdo järkyttää sinua, vaan sanoa ainoastaan, että maailmassa ja ihmisillä saattaa olla täysin erilaisia katsantokantoja ja siitä huolimatta ja ehkä siitä nimenomaisesta syystä he ovat tasapainossa itsensä ja luonnon ja ympäristönsä kanssa.

      En tahdo antaa sinulle elämänohjeita, mutta itse elän täysipainoista elämää ja yritän auttaa muita ilman toivoa "palkinnosta tuonpuoleisessa"! Maailma on täynnä kärsiviä ja kaltoin kohdeltuja ihmisiä ja myös eläimiä, ja toivonkin sinun kohdistavan energiasi johonkin konkreettisempaan kuin miettimiseen, kuinka taivaassa eletään ja ovatko kenties sikiönsä abortoineet äidit saaneet rauhan jne.

      Toivotan sinulle lämpimiä ja aurinkoisia syyspäiviä ja iloa siitä, että leveysasteillamme on neljä vuodenaikaa!

      • K.O.

        vaikka olet luonutkin itsellesi oman katsantokannan, ei se silti sitä merkitse, että itse totuus ja todellisuus olisi miksikään toiseksi muuttunut. Jos totuus onkin juuri sitä mitä raamatussa mainitaan, sinä olet vain omalla katsantokannallasi pettänyt itsesi ja mahdollisesti ne jotka sinuun uskovat.

        Järkevään logiikkaan mennäksemme kannattaa ajatella tiettyjä riskejä mitä kuoleman jäkeiseen olotilaamme liittyy. Siinä ei paljoa ihminen menetä, jos varautuu mahdollista tietoista olotilaa varten tuonpuoleisessa ottamalla vaarin evankeliumista (Raamatun totuudesta) kuin, että pitää oman katsantokannan ja ottaa samalla riskin joutua tietoiseen vaivanpaikkaan.

        Eikö riski ole hirmuinen, jos vielä uskallamme ajatella loppumatonta iäisyyttä!

      • Toisin ajattelija
        K.O. kirjoitti:

        Hei sinullekin!

        Nyt olet mielestäni sekoittanut käsitteet loogisuus ja uskonnollisuus! Uskomuksethan eivät mielestäni perustu logiikkaan vaan aivan toisenlaisiin ajatusmalleihin.

        Yritin kirjoituksessani lohduttaa viestin kirjoittajaa, ja toisaalta toivon, että hän ei lue sinun kirjoitustasi. Se vain taitaisi lisätä hänen ahdistustaan!

        Itse en varaudu, vaan elän! Ihmisillä täytyy olla mahdollisuus ja oikeus elämiseen, eikä elämisen mielestäni tule olla varautumista.

        Ehkäpä minulta puuttuvat ns. uskonnollisuusgeenit, ja hyvä niin! En voi ymmärtää, kuinka joku voi ajatella, että tämän elämä-nimisen olotilan jälkeen useimmat tulevat harjoittamaan kuviokelluntaa tulisessa järvessä!!! On mielestäsi tässä logiikkaa? En voi myöskään uskoa johonkin Danten Infernoon, joka on vain omasta ajastaan kumpuava pelotuseepos eräältä uskonnosta seonneelta henkilöltä! Minulla ei ole ollut mahdollisuutta käydä mielisairaaloissa, mutta kuullut olen, että siellä hoidetaan mm. uskonasioittensa kanssa kamppailevia henkilöitä.

        Olen ymmärtänyt, että uskovaiset henkilöt ovat rakastavia ja inhimillisiä, mutta Maailmanloppu-keskustelun juttuja lukiessa on aivan ymmällään! Tämäkö on sitten sitä rakkauden sanomaa, jota raamatun ja siihen uskovien tulisi elämässään viedä eteenpäin!?

        Kaikesta huolimatta: Aurinkoisia ja lempeitä syksyn päiviä ja pienenä vinkkinä: Elä täysillä ja rakastaen lähimmäisiäsi ilman palkkion toivoa! Älä kuluta elämääsi varautumalla johonkin, josta ei liene varmaa tietoa! Absoluuttista totuutta ei ole olemassa muualla, kuin kunkin henkilön ihka omassa ajatusmaailmassa!

      • K.O.
        Toisin ajattelija kirjoitti:

        "vaikka olet luonutkin itsellesi oman katsantokannan, ei se silti sitä merkitse, että itse totuus ja todellisuus olisi miksikään toiseksi muuttunut. Jos totuus onkin juuri sitä mitä raamatussa mainitaan, sinä olet vain omalla katsantokannallasi pettänyt itsesi ja mahdollisesti ne jotka sinuun uskovat."

        Tämän palstan aihe nyt vaan on nimeltään maailmanloppu, siksi täällä käsitellään tällaista raskampaa aihetta. Ei se silti sitä merkitse, että minäkin koko ajan niin tekisin, eikä mainitsemani "varautuminen" merkitse elämän estymistä. Pikemminkin sitä voisi verrata vaikkapa henki- tai sairausvakuutukseen. Joka on vakuuttanut ei itsensä ei juuri huomaa vakuutuksen olemassaoloa normaalissa elämässänsä, mutta jos jotain sattuukin niin kyllä kiittelee jos vakuutus on kunnossa silloin.

        Hyvää syksyä sullekin!

        Olet siis varautunut peräti vakuutuksin taivaisiin pääsyyn! Mitähän, jos tälle autuaalliselle ikuisuusvakuutukselle käy samoin kuin maallisille vakuutuksiile, eli vakuuden antaja yrittää luistella kaikin mahdollisin keinoin pälkähästä ja etsii ja myös löytää syitä estääkseen esim. sinulta ikiaikaisen harpunsoiton kuuntelun?

        Kerroit tekstissäsi, että et huomaa vakuutuksen olemassaoloa! Silloin mielestäni eivät ko. vakuudet ole vertailukelpoisia, koska minun vakuutuksenantaja kay harva se kuukausi tililläni ja rohmuaa aikamoisen summan itselleen maallista valuuttaa!

        Tuo maailamanloppuasia sitten! Koko sana on mielestäni kärsinyt inflaation, koska joka päivä on jonkinlainen maailmanloppu tulossa jonkun lahkon saarnaajan mielestä (ei onneksi toimesta)! Uskoako Nostradamuksen ennustuksiin, vanhojen itämaisten filosofioiden harvoihin ennusteisiin, intiaanikulttien shamaanien laskelmiin vai yhdysvaltalaisten pippien ja pappien ja maallikkosaarnaajien vaahto suussa esittämiin kauhuskenaarioihin juuri alkavasta hirvittävästä ja lopullisesta tuhosta? Itse ajattelisin mieluiten niin, että loppu tulee paljon vähemmän dramaattisesti eli maailma ( Tellus ) hukkuu saasteisiin, ilmastonmuutokset vaikuttavat, metsien hakkuut mm. Amazonasilla ja muualla maailmassa vähentävät hapen määrää jne. Miksi uskoa johonkin yliluonnolliseen oletettuun voimaan, joka kätensä heilautuksella nitistää maan ja poimii täältä parhaimmat rupusakin jäädessä katumaan syntejään!

        Maailmanloppuun ilmeisesti uskovana kysyisinkin sinulta, milloin tulee alkaa valmistua tai valmentautua kyseiseen tapahtumaan? Milloin se tapahtuu, milla tavalla, miten säästyä siltä ja ennen kaikkea, miten välttää koko homma? Alan tässä painua peiton alle hyvä omatunto tyynynalusena ja kauniita ja rakkaudentäyteisiä unia näkemään! Ikävä kyllä, minulla ei ole muita vakuuksia pahojen päivien varalle, kuin hyvä omatunto, synnitön elämä ja rakkaudellisuus kaikkea elävää kohtaan tässä maailmassa!

        Sinisiä unia sinullekin!

    • tuhat75
    • saisseM

      Kuule sitä maailmanloppua saat odotella... no maailmanloppuun asti. Joka tapauksessa voit kohtuullisen hyvällä mielellä jatkaa elämääsi, tuo 2012 vuosiluku kun tulee Mayakalenterista. Siitä liikkuu niin villejä huhuja, että oikein pahaa tekee kuinka hyväuskoisia ihmiset jaksavat olla. Tuo vuosi 2012 on yksinkertaisesti vuosiluku, johon heidän kalenterinsa laskutoimitukset päättyvät. Googlettamalla saat asiaan lisää selvyyttä, mutta älä nyt hyvä ihminen kaikkea New Age hömpötystä sitten lähde uskomaan!

      • millasen

        haloon saava 3400 luvulla elävät, kun valittujen palojen kalenterin paino jumiutuu 3434 vuoden kohtaa... aah ei ole tätä vuotta 3434...maailmanloppu!!

    • skereettu

      Sanon mitä mieltä itse olen ja miten ite uskon. Olkaatten mitä mieltä sit haluatte ja tehkää se rauhassa :)

      kirjoitit:
      "Haluaisin todella uskoa että Jeesus hakee pois kaikki jotka sen ansaitsevat välittämättä siitä mihin uskontokuntaan kuuluu ja haluan uskoa että pääsen myös perheeni sekä läheistemme kanssa sinne ihanaan paratiisiin? Mutta mikä on totuus, onko edes paratiisia vaiko vain tyhjä tietoisuus ja ikuinen pimeys kuoleman jälkeen. "

      Jeesus on luvannut hakea täältä hyvään talteen jokaisen, joka haluaa taivaaseen, eli pyytää ja saa anteeksi syntinsä. :)

      Sanoit "jokaisen, joka sen ansaitsee". Jumalan täydellisen oikeudenmukaisuuden rinnalla meidän ihmisten hyvät "ansiot" on jotain koirankakan luokkaa. Eli kenenkään ei ole omilla teoillaan mahdollista ansaita taivaslippua jeesusjumbojettiin ;)

      Onneksi Jumala ei kuitenkaan jättänyt meitä tänne rypemään itsesääliin, vaan lähetti ainoan poikansa Jeesuksen sovittamaan jokaisen ihmisen pahat teot ristillä! :O Eli nyt jokainen halukas, joka uskoo Jeesukseen, pääsee taivaaseen, jjee! Jipii! :))

      Valitettavasti Jumala, joka on rakkaus, ei halua pakottaa ketään taivaaseen luokseen. Samoin kuin Jumala ei tän elämän aikana pakota ketään uskomaan itseensä. Näin ollen toisin uskovat eivät pääse taivaaseen, koska eivät tunnusta Jeesusta pelastajakseen :'(

      On siis tärkeää osata erottaa usko ja Jeesus. Monet uskovat, mutta ei usko ketään pelasta vaan Jeesus :) ja erityisesti se, että uskoo syntinsä anteeksi Jeesuksen "sovitusuhrin" takia.

      Mitä Raamatussa sitten sanotaan lopunajoista? Paljonkin. Sanon vaan pari juttua mitä tuli ekana mieleen :)

      1)kysyit vuosiluvusta 2012

      Raamatussa sanotaan, että maailmanloppu ja viimeinen tuomio tulee kuin varas yöllä! Kun ihmiset sitä vähiten odottavat, Hän kutsuu tuomiolle tämän maailman. Aika pelottavaa.

      Jeesukselta kysyttiin jotain viimeisistä ajoista ja hetkistä. Hän vastasi, ettei kukaan muu kuin Taivaan Isä tiedä sitä hetkeä, kun tämän pallo tulee päätökseensä. Eivät siis edes Mayat ;)

      2)maailmanloppuun liittyy monia julmia kohtauksia, ainakin jos ilmestyskirjaan on uskominen.

      Jeesus kuitenkin kehottaa omiaan, että "kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä" :) eli kaiken kauhun keskellä on turvallista pitää mielessä, että tämän maailman täytyy ensin loppua ennen kuin uusi voi tulla tilalle! Kun päästään taivaaseen

    • Nimetön

      moroo ;)

      niinkuin tos jo muutama kirjoittaja aikasemmin sulle on vastannut niin samoilla linjoilla oon. Eli älä jaksa stressata tollasilla asioilla, ok ;)

      nauti tästä elämästä, mutta älä nauti muiden kustannuksella :)

      ite en oo hirveen uskonnollinen henkilö, joskus ripari ikäisenä enemmän uskoinkin muistaakseni, mutta nykyään lähinnä koen olevani ainakin jonkin sortin ateisti..tosta maailmanlopun miettimisestä tuli vaan sellanen mieleen, että eikös (en oo kyllä varma) siel pyhässä kirjasessa sanottu että vain jumala ite tietää milloin se the end tulee ja että sitä ei kukaan muu tiedä -> eli sitä ei siis kande mietiskellä :) kylä sä sen sit varmaan huomaat kun se tulee ja sille ei sit vaan voi mitään.

      ja tästä ateistiudessa on mun mielestä ainakin se hyvä puoli, että pystyy tavallaan ulkopuolisena näkemään enemmän. Niinkuin esim. jos kaks ihmistä riitelee/kinastelee, niin ulkopuolinen yleensä näkee asiat paremmin: näkee ehkä että molemmissa on vikaa ja mitä tyyppien kandeis tehdä...en tiiä oliks kui valaiseva esimerkki mut eipä sillä periaattees väliä ;)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2149
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1762
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1500
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      1265
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      61
      1250
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1079
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      61
      1002
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      983
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      684
    Aihe