Kirje Tarjalle

Kaarlo.Tampio

Hyvä Tarja,

Olemme tulleet sen tien päähän, jossa meidät on pakotettu valitsemaan loppuuko presidenttiytesi tarina alkuvuoteen 2006 vai jatkuuko se vielä määräämättömän ajan. Minä en ole vielä valmis tätä luomusta kuoppaamaan, niin paljon olemme sen eteen tehneet töitä viimeisen 6 vuoden aikana. Presidentti-instituutio on elämäntapa, henkireikä, josta emme pysty luopumaan.

Yhtälailla varmaa on ettemme pysty jatkamaan sinun tai Arajärven kanssa. Viimeisen vajaan vuoden aikana tapahtui jotain surullista, jota olen pohtinut joka ikinen päivä, aamu ja yö. Sinun asenteesi ja käytöksesi ei enää sovi Suomen Kansan piiriin. Sinusta on tullut esiin sellaisia piirteitä, joita en olisi uskonut vanhassa rakkaassa demarissani näkeväni.

Ihmiset jotka eivät puhu toisilleen vuoteen, eivät kuulu samaan Kansaan.

Olemme mukana alalla jossa kans.väl. politiikka on välttämätön paha ja jatkuva huolenaihe. Olemme myös Kansa, joka on aina tehnyt politiikan sydämellä, politiikan itsensä ja ystävyyden takia. Henkisen korvauksen pitäisi aina olla maallista korvausta arvokkaampi! Suomi on Kansa, se on tunnetila.

Sinulle valta, mahd. YK-pesti ja epäolennaiset poliittiset tekijät merkitsevät valitettavasti nykyään niin paljon enemmän kuin nuo tunteet. Koet uhranneesi itseäsi ja omaa poliittista uraasi Suomen Kansan hyväksi, sen sijaan että katsoisit taaksepäin sekä nykyisyyteen, mitä se on sinulle antanut.

Tästä asenteesta on osoituksena kaksi lausetta jotka minulle sanoit lentokoneessa New Yorkista:

"Minä en tarvitse enää Suomea." sekä "Muista Kaarlo, että voin jättää tämän maan milloin vaan, päivän varoitusajalla."

Minä en pysty enää yksinkertaisesti tekemään presidentillisiä kannanottoja "laulettavaksesi".

Olet itsekin sanonut olevasi Suomen presidenttinä vain vierailija. Nyt tuo vierailu ensi talvena päättyy ja me jatkamme Suomessa uudella miespresidentillä. Tämä on varmasti yhtä suuri helpotus sinulle kuin meillekin. Olemme kaikki nielleet pahaa oloa ihan tarpeeksi.

Olet sanonut seuraavaan vaalikauden olevan joka tapauksessa viimeisesi. Me haluamme kuitenkin jatkaa niin kauan kuin paloa riittää.

On siis aivan turhaa enää kituuttaa sitä yhtäkään vaalikautta yhdessä.

Me viisi miljoonaa olemme pohtineet asiaa jatkuvasti ja ymmärtäneet, että muuta emme halua elämässä tällä hetkellä tehdä, emmekä muuta osaakaan. Joulukuun 2004 lopussa Saksassa sanoit lopettavasi meneillään olevaan vaalikauteen. Sanoit myös ettet koskaan lähtisi enää kauppamiesvaltuuskunnan kiertueelle, joka kestäisi pidempään kuin 2 viikkoa. Ilmoitit senkin, että USA:n ja Australian voimme tulevaisuudessa käytännössä unohtaa, koska suomalaisten firmojen markkinaosuudet ko. alueilla ovat liian pieniä.

Olen haastatteluissa sanonut että Tarjan lähtö olisi Suomen loppu. Tulen ymmärtämään ihmisten reaktion että asia olisi näin. Tämä on kuitenkin minun sielunkuvani enkä ole valmis päästämään siitä irti yhden ihmisen takia. Ihmisen, joka haluaa keskittää luovuutensa YKlle, jonka vasemmistolainen arvomaailma ei kohtaa omaani.

Meitä ei koskaan haitannut se, että et koskaan osallistunut ulkosuhteiden hoitoon, ettet koskaan ennen valtioneuvoston avajaisia käynyt "laulamassa" eduskunnassa kertaakaan. Ei se, että halusit matkustaa ulkomaan matkat lentokoneilla meistä erossa, Romantcukin ja Arajärven kanssa. Ei se, että olet Suomen ehdoton keulakuva.

Kaiken paitsi ahneuden, kansalaisten aliarvostamisen, ja poliittisten lupausten rikkomisen hyväksyimme hyvillä mielin. Sovimme että Suomen etu on kaikille prioriteetti vuoden 2005 loppuun asti. Silti moni asia meni sen edelle. Huippuesimerkkinä Mannerheimin syntymäpäivät, joka olisi pitänyt peruuttaa sen takia että sinun pitäisi matkustaa Etelä-Amerikkaan, tavata tovereita ja mennä elokuviin. Tähän sananmuotoon Arajärvi peruutuksen syyn sähköpostissa laittoi. Ja tämä vain yhtenä esimerkkinä monista. Itse en suurempaa itsekkyyttä ja kansalaisten laiminlyöntiä voi kuvitella.

Suomen presidenttiys on elämäntapa ja työpaikka, johon sisältyy myös paljon velvollisuuksia. Niin toisiamme kuin kansalaisiakin kohtaan. Kanssasi noiden velvollisuuksien täyttäminen ei enää onnistu.

Syvällä sisimmässämme emme edelleenkään tiedä kumpi teistä meidät tähän ajoi. Jotenkin Arajärvi on saanut sinut muutettua siitä herttaisesta hakaniemeläistytöstä diivaksi, joka ei ajattele eikä käyttäydy enää kuten ennen. Tuntuu että olet liian varma omasta korvaamattomuudestasi ja statuksestasi.

Syytät selvästi meitä viittä miljoonaa pahasta olostasi ja siitä että emme kunnioita tai kuuntele sinua. Usko, että olemme aina kunnioittaneet sinua, upeana presidenttinä ja toverina. Pitkälti sinun ehdoillasi tässä on viime vuodet menty. Sinä olit aina ainoa joka asetti valtiovierailuille lähtemisen ehdoksi suuremman poliittisen "liksan". Tämä "kaikesta korvaus ja pesti YKhon" - asenne on se mihin kaikkein eniten petyimme!

Toivomme että jatkossa ajattelet enemmän oman sydämesi ehdoilla etkä kuuntelisi Arajärveä. Kulttuurierot yhdistettynä ahneuteen, opportunismiin ja rakkauteen on vaarallinen yhdistelmä. Älä kuihduta itseäsi.

Tämä ei ole asia mistä olemme erityisen ylpeitä, mutta et antanut meille vaihtoehtoa. Poliittinen kuilu on liian leveä. Ja päätös yksimielisesti meidän viiden miljoonan. Olemme kulkeneet sen hetken ohi jossa asiat voidaan selvittää demaria äänestämällä.

Kaikkea hyvää urallesi ja elämääsi,

Kaarlo

Laitinen Duomo Oiva Sir ja Suomen Kansa

Ps. Tämä kirje on täysin avoin kaikille.

3

236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • demarien vihollinen no1

      ...demarien sisäpeliä: Halonen haluaa näyttää Ahtisaarelle, että teoilla, manestyksellä, ei ole suomessa tarvittaessa mitään virkaa....

      vain ja ainoastaan mielikuva politiikasta, jota yle on syöttänyt kohdusta hautaan. Sillä hallitaan suomalaista....

    • Utelias

      -

      se söör allun johtama tulenjohtojoukkue, joka kokoontui Tornin kabinetissa.

      Mitenkähän on, kelpuuttaakohan söör tuota joukkoa
      siihen tulenjohtokeskukseen, tosin tuskin kaikkia entisiä söör
      mukaan ottaakaan.

      P.s. Siinä olet oikeassa, ettei söör ole Halosta tähän maahan koskaan presidentiksi halunnut.

    • Otsikossa hymiö

      ...

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19687
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      76
      6690
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6336
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      99
      6105
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5969
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      101
      5851
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      63
      5275
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      45
      4990
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      60
      4320
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      50
      3930
    Aihe