Ehtoollinen on sakramentti, joka toimitetaan osana jumalanpalvelusta ja jonka valmistelee aina pappi. Ehtoollisen jaossa voi avustaa lehtori tai piispan luvalla myös muut seurakunnan työntekijät ja maallikot. Perinteisesti jumalanpalvelusta johtava pappi eli liturgi, joka on valmistellut ehtoollisen, jakaa leivän ja avustaja viinin.
Ehtoolliselle osallistumisen edellytys on ripittäytyminen, joka tarkoittaa synnintunnustusta ja -päästöä. Ehtoollisjumalanpalveluksen alkuosaa kutsutaankin yleiseksi ripiksi. Ehtoollisen vietto voidaan yhdistää lähes kaikkiin kirkollisiin toimituksiin (esim. avioliittoon vihkimiseen).
Ehtoollisen jakotapoja on useita. Ehtoollisleipä voidaan antaa joko suoraan suuhun tai ehtoollisvieraan käteen. Ehtoollisviini voidaan jakaa joko yhteismaljasta tai pikareista. Yhteismaljaa käytettäessä ehtoollisvieras voi tukea kädellään maljaa (esim. pohjasta) kaadon yhteydessä. Harvinainen tapa jakaa ehtoollista on käyttää ns. yhdistelmämaljaa, jossa leipä kastetaan viiniin.
Yli 5-vuotiaat lapset voivat saada ehtoollista aikuisen mukana. Lapset voidaan myös vain siunata kättenpäällepanemisella ja sanoilla: "Siunatkoon sinua kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki."
Ehtoollisen vietossa voidaan noudattaa joko jatkuvan pöydän tai pöytäkunnittain tapahtuvan jaon käytäntöä.
Jatkuvassa pöydässä ehtoollisvieras jättää paikkansa seuraavalle saatuaan leivän ja viinin sekä rukoiltuaan hetken hiljaa. Päätössanat sanotaan kaikille yhteisesti kun ehtoollisen jakaminen on kokonaan loppunut.
Pöydittäin jaettaessa ehtoollisvieraat polvistuvat ja nousevat yhtä aikaa. Päätössanat lausutaan aina jokaiselle ehtoollispöytäkunnalle erikseen.
Konsekroituja eli jumalanpalveluksessa valmisteltuja ja käytössä olleita ehtoollisaineita ei pitäisi jäädä yli. Jos ehtoollisleipiä on jäämässä yli vain muutamia, pappi jakaa viimeisille ehtoollisvieraille (usein avustajalle) useamman leivän kerrallaan niin että leivät loppuvat viimeisen vieraan (tai papin itsensä) kohdalla. Viini jota ehtoolliselta jää jäljelle poistetaan käytöstä sen arvon mukaisesti (paikallisia perinteitä noudattaen).
Yhteismaljassa ollutta viiniä ei koskaan kaadeta takaisin pulloon! Viinin hävittämistapoja ovat:
Viini kaadetaan kirkon kivijalkaan,
papit (ja muut jumalanpalveluksen toteutukseen osallistuneet henkilöt) juovat viinin jumalanpalveluksen jälkeen sakastissa tai
viini poltetaan. (Näistä kaksi viimeistä ovat harvinaisia tapoja.)
Ehtoollisviini voi olla (viinirypäleistä tehtyä) puna- tai valkoviiniä. Alkoholittoman viinin käyttö on harvinaista. Viinin laadusta ja merkistä päätetään seurakunnassa.
Ehtoolinen on ehkä arvokkain seurakunnan keskuudessa vietetty tilaisuus jossa Itsensä Jeesuksen uskotaan olevan läsnä.
Turust
Ehtoolinen
15
829
Vastaukset
- tode'
on läsnä, kun 2 tai 3 häneen uskovaa kokoontuu yhteen.
niin, ja...anteeksi nyt vain, dear, mutta kyllä tuo viinipullon kivetykseen nakkaaminen vaikuttaa ennemmänkin taikauskoiselta rituaalilta, kuin raamatun opetukselta.
mistähän tuo rypäleviinipakko lie saanut alkunsa? jos itämailla tehtäisiin viiniä punaherukasta, ei kukaan vaatisi erikoisesti rypleviiniä ehtoollliselle.- Turust
palasiksi kirkon sokkeliin, vaan ehtoolliskalkkiin jäänyt ylijäänyt viini voidaan kaataa kirkon perustuksille.
Raamatussa taas puhutaan viinitarhoista ja viinin polkemisesta eli viini kuuluu perinteisesti tuohon traditioon siten, että se auttaa meitä muistamaan Jeesuksen ehtoollisen asetuksen ja siihen liittyvän tilanteen. Ehtoollinen on myös tärkeä jatkuvuuden osoitus joka kuvastaa ja kertoo meille jo alkuseurakunnassa alkaneesta tapahtumasta.
Tosin välillä katolisessa kirkossa tapahtui tässä suhteessa vuosisatoja jatkunut luopumus jossa ehtoollis- rahvaalle tarjottiin ainoastaan leipä, pappien juodessa keskenään viinin.
Tuosta rypäleviinistä suomessakin on poikkeuksia. Sotien jälkeen kun ulkomaan tuonti oli rajoitettua, rypäle viini korvattiin kotimaisilla ns. aperitiiviviineillä. Aikanaan kun suomalaisten marjaviinien tuotanto yleistyi jotkut tahot vaativat viinin korvaamista marjaviineillä.
Kirkolliskokouksen päätöksellä päätettiin kuitenkin jatkaa traditioita joka on jatkunut aina Jeesuksen ajoista lähtien. Mielestäni päätös on Raamatun mukaankin ainoa mahdollinen ja oikea, viiniä voidaan valmistaa yksin ja ainoastaan viinistä, eli rypäleistä.
Turust - tode'
Turust kirjoitti:

Turustviinirypäleestä pitää olla?
en ymmärrä tuollaista vaatimusta. entä jos rypäleviiniä ei kertakaikkiaan ole saatavilla vuosiin? meneekö koko ehtoollinen harakoille? - Turust
tode' kirjoitti:
viinirypäleestä pitää olla?
en ymmärrä tuollaista vaatimusta. entä jos rypäleviiniä ei kertakaikkiaan ole saatavilla vuosiin? meneekö koko ehtoollinen harakoille?Uskon kyllä noiden sotaikojenkin ehtooliset tulleen hyväksytyksi vaikka kirkkoviini korvattiinkin poikkeusolosuhteissa Aperiitalla.
Minun kohdallani tuo korvikeaine ei kylläkään toiminut päästessäni ripille 50 luvulla. En kokenut silloin saneeni mitään tekojani anteeksi enkä liioin ollut 15 vuotiaana ollenkaan kypsä koko toimitukseen. Epäilyttää kyllä ettei viinikään olisi tilannetta minun osallani korjannut.
Kovasti kuitenkin arvostan että varsinkin alkuseurakunnasta lähteneitä traditioita yhä ylläpidetään mahdollisuuksien mukaan. Aivan kaikesta meidän ei pidä luopua, vaan tulee arvostaa kristillista perintöämme.
Turust - tode'
Turust kirjoitti:
Uskon kyllä noiden sotaikojenkin ehtooliset tulleen hyväksytyksi vaikka kirkkoviini korvattiinkin poikkeusolosuhteissa Aperiitalla.
Minun kohdallani tuo korvikeaine ei kylläkään toiminut päästessäni ripille 50 luvulla. En kokenut silloin saneeni mitään tekojani anteeksi enkä liioin ollut 15 vuotiaana ollenkaan kypsä koko toimitukseen. Epäilyttää kyllä ettei viinikään olisi tilannetta minun osallani korjannut.
Kovasti kuitenkin arvostan että varsinkin alkuseurakunnasta lähteneitä traditioita yhä ylläpidetään mahdollisuuksien mukaan. Aivan kaikesta meidän ei pidä luopua, vaan tulee arvostaa kristillista perintöämme.
Turusteihän kyseessä ole kristillinen perintö, vaan maantieteellinen ilmiö nimeltään viinirypäle.
---->tosin tässä yhteydessä on syytä mainita, että minun pihassani kasvava viiniköynnös teki menneenä kesänä ensimmäiset terttunsa, 8 kpl. hedelmät olivat oikein maukkaita. koristelin niillä synttärikakkuni..
ei pelastus voi olla esineellinen, vaikka ristinpuulla järjesteltiinkin. pelastus ei ole kiinni, viinirypäleestä, kuten ei teoistakaan, vaan yksin armosta. - Turust
tode' kirjoitti:
eihän kyseessä ole kristillinen perintö, vaan maantieteellinen ilmiö nimeltään viinirypäle.
---->tosin tässä yhteydessä on syytä mainita, että minun pihassani kasvava viiniköynnös teki menneenä kesänä ensimmäiset terttunsa, 8 kpl. hedelmät olivat oikein maukkaita. koristelin niillä synttärikakkuni..
ei pelastus voi olla esineellinen, vaikka ristinpuulla järjesteltiinkin. pelastus ei ole kiinni, viinirypäleestä, kuten ei teoistakaan, vaan yksin armosta.Armon saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi meidän tulee kuitenkin noudattaa alkuseurakunnasta periytyneitä tapoja. Ehtoollisen osalta tämä on armon saavuttamiseksi erityisen tärkeää koska meidän Herramme Jeesus Kristus on ehtoollisen asettanut ja josta seurannutta kristillistä traditiota meidän on hyvä noudattaa jotta voisimme saavuutta tuon ansaitsemattomamme hyvän, - armon.
UT on ehtoollisaineet määritelty siksi tarkasti, ettei meidän ole syytä niistä luopua.
Et ehkä huomannut että avauksessani puhuin erityisesti yhteisestä ehtoollismaljasta josta viiniä ei voida palauttaa takaisin pulloon.
Yhteinen ehtoollismalja lienee nykyisin varsin harvinainen, käytössä ovat yleensä tavallisimmin hopeasta valmistetut pikarit, jolloin viiniä voi jäädä ainoastaan kalkkiin josta se toki voidaan palauttaa takaisin alkuperäiseen pulloon.
Luonnollista ja hyvän tavan mukaista on että ehtoollisvälineitä ja aineita käsitellään kaikkiaan mahdollisimman arvokkaasti, kuten kaikkia ravintoomme liittyviä asioita.
Mikäli saat omasta viinipuustasi rypäleitä, niin pitäisin erityisen arvokkaana jos voisit niistä tehdyn viinin viedä seurankuntaasi, nautittavaksi yhteisellä ehtoollisella. Minusta tuo on kaunis ajatus, joka erityisen hyvin sopii kristinuskon ehtoollisperinteeseen ja alkuseurakunnan tapoihin.
Minä todella toivoisin tuon olevan mahdollista. Viiniä myös voidaan jatkaa vedellä, niin tärkeä kuin tuo viinin elementti ehtoollisella onkin.
Minä toivon vilpittömin sydämin, että saisit hyvän sadon viinipuustasi.
Oletko kuullut Farfarista? Ei olisi ollenkaan pahitteeksi vaikka hänkin evakelioitsisi tälle usein uskomattomalle Suomen kansalle.
Turust - tode'
Turust kirjoitti:
Armon saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi meidän tulee kuitenkin noudattaa alkuseurakunnasta periytyneitä tapoja. Ehtoollisen osalta tämä on armon saavuttamiseksi erityisen tärkeää koska meidän Herramme Jeesus Kristus on ehtoollisen asettanut ja josta seurannutta kristillistä traditiota meidän on hyvä noudattaa jotta voisimme saavuutta tuon ansaitsemattomamme hyvän, - armon.
UT on ehtoollisaineet määritelty siksi tarkasti, ettei meidän ole syytä niistä luopua.
Et ehkä huomannut että avauksessani puhuin erityisesti yhteisestä ehtoollismaljasta josta viiniä ei voida palauttaa takaisin pulloon.
Yhteinen ehtoollismalja lienee nykyisin varsin harvinainen, käytössä ovat yleensä tavallisimmin hopeasta valmistetut pikarit, jolloin viiniä voi jäädä ainoastaan kalkkiin josta se toki voidaan palauttaa takaisin alkuperäiseen pulloon.
Luonnollista ja hyvän tavan mukaista on että ehtoollisvälineitä ja aineita käsitellään kaikkiaan mahdollisimman arvokkaasti, kuten kaikkia ravintoomme liittyviä asioita.
Mikäli saat omasta viinipuustasi rypäleitä, niin pitäisin erityisen arvokkaana jos voisit niistä tehdyn viinin viedä seurankuntaasi, nautittavaksi yhteisellä ehtoollisella. Minusta tuo on kaunis ajatus, joka erityisen hyvin sopii kristinuskon ehtoollisperinteeseen ja alkuseurakunnan tapoihin.
Minä todella toivoisin tuon olevan mahdollista. Viiniä myös voidaan jatkaa vedellä, niin tärkeä kuin tuo viinin elementti ehtoollisella onkin.
Minä toivon vilpittömin sydämin, että saisit hyvän sadon viinipuustasi.
Oletko kuullut Farfarista? Ei olisi ollenkaan pahitteeksi vaikka hänkin evakelioitsisi tälle usein uskomattomalle Suomen kansalle.
Turustniin, olemattomat pöytähopeat! leipä murrettiin käsin, kun leipäveistä ei ollut vielä muotoiltu ja viini juotiin saviastiasta.
mikä siinä on siis sitä perinnettä, mikä pitää säilyttää? minun ymmärtääkseni vain se, että "aina kun juotte (ehtoollisviiniä) tehkää se minun muistokseni".
tästä pikkukinastamme huolimatta koin tänään taas erityistä uskonyhteyttä luterilasiin veljiin ja siskoihin, kun pohdimme yhdessä erästä juuri alkanutta kehitysyhteistyö- keräystä. siinä ei kinasteltu viinilajikkeista, vaan uskottiin yhteisestä sydämmestä siihen Jeesukseen, jota RISTIN MIEHEKSI myös sanotaan!
farfarista en ole kuullut inahdustakaan aikoihin. hän lienee väsähtänyt foorumin ala-arvoisuuteen, tai jotain muuta. toivottavasti hänellä on kaikki hyvibn elämässään? - Turust
tode' kirjoitti:
niin, olemattomat pöytähopeat! leipä murrettiin käsin, kun leipäveistä ei ollut vielä muotoiltu ja viini juotiin saviastiasta.
mikä siinä on siis sitä perinnettä, mikä pitää säilyttää? minun ymmärtääkseni vain se, että "aina kun juotte (ehtoollisviiniä) tehkää se minun muistokseni".
tästä pikkukinastamme huolimatta koin tänään taas erityistä uskonyhteyttä luterilasiin veljiin ja siskoihin, kun pohdimme yhdessä erästä juuri alkanutta kehitysyhteistyö- keräystä. siinä ei kinasteltu viinilajikkeista, vaan uskottiin yhteisestä sydämmestä siihen Jeesukseen, jota RISTIN MIEHEKSI myös sanotaan!
farfarista en ole kuullut inahdustakaan aikoihin. hän lienee väsähtänyt foorumin ala-arvoisuuteen, tai jotain muuta. toivottavasti hänellä on kaikki hyvibn elämässään?tärkeä osatekijä joka yhdistää kristityt Kristukseen. Ensimmäiseen ehtoolliseen jossa Jeesus ehtoollisen asetti, Hän itse oli lihaa ja luuta olevana persoonana osallisena, joka yksin teki tilaisuuden arvokkaaksi. Juuri tämän johdosta meidän on Herraamme kunnioittaaksemme nautittava ehtoollinen niin arvokkaasti kuin se kulloinkin on mahdollista.
On myös poikkeusoloja joissa on perusteltua nauttia ehtoollinen vaatimattomammin, ehkä joissakin äärimmäisissä oloissa viinikin voidaan korvata muulla juomalla. Yleisesti ottaen viini on kuitenkin maailman tunnetuin juoma ja juuri sitä joka on säilynyt vuosituhannet käytännössä muuttumattomana.
Mitä tulee Farfariin, mielestäni hän on hyvä ihminen täyttäen pitkälti sen, jota Raamattu opettaa, niin ateistiksi kuin hän itseään väittääkin. Tarkoitan nyt tuota rakkauden käskyä joka mielestäni on tärkein ja jonka täyttämisessä ainakin minulla on puutteita.
Turust - tode'
Turust kirjoitti:
tärkeä osatekijä joka yhdistää kristityt Kristukseen. Ensimmäiseen ehtoolliseen jossa Jeesus ehtoollisen asetti, Hän itse oli lihaa ja luuta olevana persoonana osallisena, joka yksin teki tilaisuuden arvokkaaksi. Juuri tämän johdosta meidän on Herraamme kunnioittaaksemme nautittava ehtoollinen niin arvokkaasti kuin se kulloinkin on mahdollista.
On myös poikkeusoloja joissa on perusteltua nauttia ehtoollinen vaatimattomammin, ehkä joissakin äärimmäisissä oloissa viinikin voidaan korvata muulla juomalla. Yleisesti ottaen viini on kuitenkin maailman tunnetuin juoma ja juuri sitä joka on säilynyt vuosituhannet käytännössä muuttumattomana.
Mitä tulee Farfariin, mielestäni hän on hyvä ihminen täyttäen pitkälti sen, jota Raamattu opettaa, niin ateistiksi kuin hän itseään väittääkin. Tarkoitan nyt tuota rakkauden käskyä joka mielestäni on tärkein ja jonka täyttämisessä ainakin minulla on puutteita.
Turustkovasti olen samaa mieltä farfarin hyvyydestä. hän on kyllä ihan oikea ateisti, mutta on paljon mahdollista, ettei kuole ateistina. sen verran hän on tutustunut Sanan salaisuuksiin näissä meidän temmellyksissä.
en tiedä, voiko tosissaan ja täydessä ymmärryksessä ja uskonvarmuudessa ja Herran nimessä vietetty ehtoollinen olla muuta kuin arvokas? yksinkertainenkin ehtoollisen vietto on pyhä hetki mukan oleville.
- Trubaduuri
Kun Kristuksen ja Simon Pietarin perustamassa seurakunnassa ei ollut pappeja eikä sakramentteja
, niin mistä sinä olet löytänyt ne? Ehtoollliselle oli myös asetettu oikea ajankohta
ja se on joka ainoa juut. pääsiäinen, mistä olet löytänyt nuo muut kaikki ajankohdat sekä muodot sille? Ehtoollisleipä ja juoma voi olla mitä vettä vain, joko värjättyä tai värjäämätöntä joko käynyttä tai käymätöntä, mistä sinä olet löytänyt "nuo", vain yhden hyvän vaihtoehdon?
Ei raamatussa ainskaan ole missään sanottu sitä jota sinä selität! Eikä elävässä sanassakaan tule esille tuollaista opetusta ehtoolisesta.
Joten, sinä ilmeisesti lainaat jonkun tunnetun uskontokunnan oppeja ja tapoja ja siten myös luulet olevasi oikeassa.- Turust
Jeesus käytti ehtoolisen asettaessaan. Raamattu kertoo meille Jeesuksen viimeisestä ateriasta Matt. 26:26-29, Mark. 14:22-25 ja Luuk. 22:14-23, josta on saanut alkunsa perinne viettää ehtoollista. Ehtoollinen on siten Jeesuksen kärsimyksen ja kuoleman muistoateria. Se on samalla myös yhteysateria sekä kaikkien kristittyjen että Kristuksen välillä.
Miksi meidän pitäisi luopua tuosta vuosituntisesta sakramentista? Eikö ole hienoa, että tuo alkuseurakunnasta alkanut perinne on jatkunut meidän päiviimme asti ja yhä voimme arvokkalla tavalla vaalia tuon arvokkaan Jeesuksesta Itsestään alkanutta jatkuvuutta?
Turust - Trubaduuri

TurustMutta mutta, että joka päivä ehtoollista? Ei
näytä olevan ihmisen Pojasta lähtöisin tuo tapa!
Ja tuo ehtoollisleipä, jota ihmiset kiskovat napaansa muistuttaa enemmän taffel shipsiä kuin hurskaan ihmisen tekemää leipää, ja sitten se kädenlämmin "viini" onkin ihan oma asia erikseen
, eli jottain tarttis sii´is tehrä oikkeest melkosen piakkoin.
Vaikka.
Siirtää se ensin oikeaan ajankohtaan ja sitten antaa sellainen ehtoollinen joka sopii kaikille, niin täysraittiille kuin vähemmän raittiille ja niin nälkäiselle kuin ravitulle. Eli, heille
jotka oikeasti janoavat "juomaa" ja heille jotka aidosti hamuavat "ruokaa", eikä vain juodakseen ja syödäkseen, vaan isotakseen sanassa ja Luojansa,
taivaallisen Isän tuntemuksessa.
Perinne on kyllä hyvä ja oikea. - Turust
Trubaduuri kirjoitti:
Mutta mutta, että joka päivä ehtoollista? Ei
näytä olevan ihmisen Pojasta lähtöisin tuo tapa!
Ja tuo ehtoollisleipä, jota ihmiset kiskovat napaansa muistuttaa enemmän taffel shipsiä kuin hurskaan ihmisen tekemää leipää, ja sitten se kädenlämmin "viini" onkin ihan oma asia erikseen
, eli jottain tarttis sii´is tehrä oikkeest melkosen piakkoin.
Vaikka.
Siirtää se ensin oikeaan ajankohtaan ja sitten antaa sellainen ehtoollinen joka sopii kaikille, niin täysraittiille kuin vähemmän raittiille ja niin nälkäiselle kuin ravitulle. Eli, heille
jotka oikeasti janoavat "juomaa" ja heille jotka aidosti hamuavat "ruokaa", eikä vain juodakseen ja syödäkseen, vaan isotakseen sanassa ja Luojansa,
taivaallisen Isän tuntemuksessa.
Perinne on kyllä hyvä ja oikea.ei pidä alentua. Onneksi olemme siitä etääntymässä. Yhä enemmän ollaan palaamassa siihen, että leipä valmistetaan seurakunnissa, joka tekee "leivän murtamisen" mahdolliseksi.
Viininä voidaan aivan hyvin käyttää viiniä josta alkoholi on poistettu. Meidän on helpompi sisäistää ehtoollisen merkitys, mikäli se nautitaan kaikin tavoin mahdollisimman arvokkaasti perinteitä kunnioittaen.
Apokryfi kirjat ovat myös hyvä lukea ne auttavat meitä paremmin ymmärtämään alkuserakuntaan liittyviä asioita.
Tietysti jotain on aina pielessä, ihmisestä kun on kysymys. Ehtoolliselle ei meidän pidä menemään, ellemme ole siihen huolellisesti valmistautuneet tiedostamalla ja katumalla syntejämme, sekä olemalla omassa elämässämme valmiita ja parantamaan vääriä tekojamme.
Ehtoollispöytään voimme asettua ainostaan itsemme tähden. Hurskautemme näytteleminen seurakunnan edessä, tavanvuoksi ei ole maille hyväksi.
Turust - tode'
Turust kirjoitti:
ei pidä alentua. Onneksi olemme siitä etääntymässä. Yhä enemmän ollaan palaamassa siihen, että leipä valmistetaan seurakunnissa, joka tekee "leivän murtamisen" mahdolliseksi.
Viininä voidaan aivan hyvin käyttää viiniä josta alkoholi on poistettu. Meidän on helpompi sisäistää ehtoollisen merkitys, mikäli se nautitaan kaikin tavoin mahdollisimman arvokkaasti perinteitä kunnioittaen.
Apokryfi kirjat ovat myös hyvä lukea ne auttavat meitä paremmin ymmärtämään alkuserakuntaan liittyviä asioita.
Tietysti jotain on aina pielessä, ihmisestä kun on kysymys. Ehtoolliselle ei meidän pidä menemään, ellemme ole siihen huolellisesti valmistautuneet tiedostamalla ja katumalla syntejämme, sekä olemalla omassa elämässämme valmiita ja parantamaan vääriä tekojamme.
Ehtoollispöytään voimme asettua ainostaan itsemme tähden. Hurskautemme näytteleminen seurakunnan edessä, tavanvuoksi ei ole maille hyväksi.
Turustnyt on taas suuni ammollaan:
"että leipä valmistetaan seurakunnissa, joka tekee leivän murtamisen mahdolliseksi".
mittee tuo nyt sitten on? taas haiskahtaa taikauskolta.. - Turust
tode' kirjoitti:
nyt on taas suuni ammollaan:
"että leipä valmistetaan seurakunnissa, joka tekee leivän murtamisen mahdolliseksi".
mittee tuo nyt sitten on? taas haiskahtaa taikauskolta..opetuslapsilleen." Nämä ovat niitä yksinkertaisimpia mittareita joissa punnitaan kykymme ja todellinen halumme noudattaa Raamatun sanaa, siitä luopumatta. Näillä yksinkertaisilla asioilla rakennamme perustan uskollemme.
Perustusten pettäessä koko rakennelma murenee päällemme ja meitä uhkaa luopumus.
Turust
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h352875Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062671Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv302385Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.491904Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141513- 321473
- 271389
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1021203- 1771183
En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.711025