Onko Eedenin paratiisi Irakissa?

juutas

1. Mooseksen kirjan mukaan Eedenin puutarha saattoi sijaita nykyisessä Irakissa, tai ainakin sen lähistöllä. Siellähän sijaitsevat Eufrat ja Tigris.

Herra Jumala istutti puutarhan itään, Eedeniin, ja sinne hän asetti ihmisen, jonka oli tehnyt. 9 Herra Jumala kasvatti maasta esiin kaikenlaisia puita, jotka olivat kauniita katsella ja joiden hedelmät olivat hyviä syödä, ja paratiisin keskelle hän kasvatti elämän puun sekä hyvän- ja pahantiedon puun.

10 Eedenistä sai alkunsa joki, joka kasteli puutarhan ja joka sieltä lähtiessään jakautui neljäksi haaraksi. 11 Ensimmäisen nimi on Pison. Se kiertää koko Havilan maan, missä on kultaa, 12 ja sen maan kulta on hyvää. Siellä on myös suitsutuspihkaa ja onykskiveä. 13 Toisen joen nimi on Gihon. Se kiertää koko Nubian maan. 14 Kolmannen joen nimi on Tigris, ja se virtaa Assurin editse. Ja neljäs joki on Eufrat

3

363

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taram

      Mutta meni muiden tulvavesien mukana noin 4000 vuotta sitten.
      Se oli noin 2000 vuotta kerubien suojaamana,mutta vedenpaisumuksen jälkeen siitä ei näkynyt jälkeäkään.
      Kerubejakaan ei enää tarvittu.
      Sijainti kylläkin sama.

    • Homer

      Italialaisen Felice Vincin mukaan oli Lapissa (ainakin sanomalehti Keskisuomalainen 27.5.2001 ja Seura-lehti 9.8.2002 esittelevät hänen tutkimuksiaan). Netistä löytyvät tarinat "Homer in the Baltic" ja "The Indoeuropean paradise and the Garden of Eden".

    • Pyhä Henki eli Gabriel

      Kyllä Jumala istutti paratiisin kaksoisvirran maahan nykyisen Irakin seutuville.Myöhemmin tuo
      tarkka sijainti on ehkä kadonnut vedenpaisumuksen ja Eufratin ´ja Tigrisin jokien muuttaessa uomi-
      aan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2099
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1741
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1441
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      231
      1228
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      60
      1212
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1060
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      972
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      969
    Aihe