USA sovjetisoituminen etenee ainakin, jos YLE:n uutisiin on uskomista. Nyt kirkkoja muutetaan elokuvateattereiksi USA:ssa aivan kun Neuvostoliitossa aikoinaan myös tehtiin. Uskomatonta, että näin tapahtuu.
USA sovjetisoituminen etenee
Vesku
1116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olethan nähnyt jo, miten nyky Stalin on lähtenyt ryöstöretkilleen ja tappaa surutta kaikki, jotka uskaltaa vastustaa. Samoin muiden omaisuus on sosialisoitu niiden rosvojen käyttöön ja tuloerot maassa kasvaneet tähtitieteellisiksi. Tasan tarkalleen, kuten aiemmassakin neukkulassa. eli kyllä olet ihan oikeassa. USA=United Soviet Asshole. Nyky Stalin on vain vaarallisempi ydinaseineen ja äänineen päänsisällä. Eikö muuten pelota yhtään???