Mutta onko SI:n Harmagedon lähellä?

Minulle on jo useammastakin lähteestä kerrottu, että Kuisman perässäkierijä Partanen olisi ottanut yhteytä SI:n jo jätäneisiin jäseniin ja pyytänyt näitä tukemaan itseään ko. "puolueen" puheenjohtajaksi Kuisman paikalle!!
Siis mitä on tapahtumassa. Onko Partanen aidosti omin päin asialla vai onko kyse Kuismalle ominaisesta naivista vedätyksestä ko. "puolueen" julkikuvan kirkastamiseksi.( Toivotonta, ylen toivotonta...) Uhkaako Kuismaa todella jäsenkunnan rippeiden kustantaman Urho-olut-,kaurahiutale- ja vessapaperilähteen kuivuminen? Eli onko Kuisman poliittinen uskottavus lopussa, mitä ko. käsite nyt hänen tapauksessaan sitten on tarkoittanutkin.
SI:n tilan tietäen täytyy kyllä ihmitellä, että mikä on se mandaatti, josta Kuisma ja hänen perässäkierijänsä taistelevat sikäli kuin taistelevat?
161355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Onhan tälläkin palstalla käyty keskustelua useista henkilöistä. Minun mielestäni Olavi Mäenpää on menettänyt otteensa, Väinö Kuisma voi huonosti mutta miksi? Hän on ottanut Puolustusvoimissa palvelleen omaksi adjutantikseen ja huijaamalla vääristelee asioita.

Seppo Lehto Marssii voimalla kuin suomen hittiasema. Hänellä on energiaa ja päättäväisyyttä kohdata niin vastaan huutavat miehet mutta myös ottaa vastaan kauniit naiset.

Minä uskon että Seppo Lehto lasten musiikkiharrastuksineen luo isänmaallisen voiton maahamme.

Äänestä
  • Hölön, pölö Lehto. Itse näitä juttujas väsäilet. Et ole koskaan ainoissakaan vaaleissa menestynyt, etkä tule menestymään. Sinusta ei tule ikuna minkäänlaista poliitikkoa eikä kansanjohtajaa.

    Verratkaa nyt hyvät lukijat keskenään Mäenpäätä, Kuismaa ja Lehtoa. Näistä kolmesta Mäenpää on sentään jotain, mutta herrat Kuisma ja Lehto ei mitään. Anteeksi, on heistä sentään ollut koko ikänsä elämään yhteiskunnan loisina! Tosi taito sekin!

    Äänestä

  • Hervannan heilaus kirjoitti:

    Hölön, pölö Lehto. Itse näitä juttujas väsäilet. Et ole koskaan ainoissakaan vaaleissa menestynyt, etkä tule menestymään. Sinusta ei tule ikuna minkäänlaista poliitikkoa eikä kansanjohtajaa.

    Verratkaa nyt hyvät lukijat keskenään Mäenpäätä, Kuismaa ja Lehtoa. Näistä kolmesta Mäenpää on sentään jotain, mutta herrat Kuisma ja Lehto ei mitään. Anteeksi, on heistä sentään ollut koko ikänsä elämään yhteiskunnan loisina! Tosi taito sekin!

    "mustalaisruhtinas" ja epä-isänmaallinen riidanhaastaja.

    Äänestä

  • Kenraali_Neohumanisti kirjoitti:

    "mustalaisruhtinas" ja epä-isänmaallinen riidanhaastaja.

    Klooniveljesi persoonallisuus maneereineen tunkee tekosellaisesi jo muutenkin ruttaantuneista kulisseista läpi.

    Äänestä

  • Aurelianus kirjoitti:

    Klooniveljesi persoonallisuus maneereineen tunkee tekosellaisesi jo muutenkin ruttaantuneista kulisseista läpi.

    puhuvatko "äänet" sinulle?

    Äänestä

  • Kenraali_Neohumanisti kirjoitti:

    puhuvatko "äänet" sinulle?

    ... hyvin jännä tämä "kenraalin" tämänkertainen projektio. Jotenkin ihmeellisesti "kenraali" paljastaa oman tilanteensa silloinkin kun se ei ole hänen tarkoituksensa. Toisaalta, eipä tule miehemme aika pitkäksi ilmaisradion tuotamasta ohjelmasta nautiessa ja jos "silmättömätkin" kuuluvat edelleen kuvioihin, niin vauhti sen kun parenee..!

    Äänestä

Tuosta olisi mukava saada lisää tietoa. En ihmettelisi, ei nimittäin ole ensimmäinen kerta kun Kuismaa alkaa omat koirat alkavat purra. :)

-Keimo

Äänestä
  • Suoli-anteeksi-SUOMI-isänmaa on olemassaolonsa hulvattomina vuosina usein näennäisesti luonut nahkansa välillä hurjasta SA-kloonista maltillisemmaksi "ihan oikeaksi" puolueeksi.

    Leegio entisiä jäseniä kuitenkin kertoo koruttomia tarinoita suruttomasta taloudellisesta
    hyväksikäytöstä.
    Kun totuus valkenee aikanaan, jokainen itseään arvostava jäsen korjaa luunsa ( kukaties ikiajoiksi kansalliseen aatteeseen uskonsa menettäneenä) ja takaisin liikkeen piiriin ulkoa palelemasta kirmaa pöpperöinen spurgulauma jotka järkevien ihmisten silmiltä usein piilotetaan.

    Niin kunnollisille kuin kunnottomillekin jäsenille ( mitä niitä nyt viisi-kuusi aina on)
    on yhteistä se, etteivät he ole koskaan ajaneet mitään muuta asiaa kuin puoluejohdon taloudellista hoivaamista. Eivät koskaan.

    Mitään konkreettista puolue ei aikaan ole saanut, koska vaaleihin osallistuminen leikilläänkin on vain puolueen normaalin toimintatavan hyödyntämistä.
    Aikoinaan Isänmaallinen oikeisto ei edes osallistunut poliittiseen toimintaan, esim. vaaleihin, vaan rahanker(j)uu oli suoraviivaisenpaa kuin nykyään, kun tiedostavammat jäsenet vähän älyävät kysellä.

    Entinen Väinöläinen

    Äänestä

  • varatuomari kirjoitti:

    Suoli-anteeksi-SUOMI-isänmaa on olemassaolonsa hulvattomina vuosina usein näennäisesti luonut nahkansa välillä hurjasta SA-kloonista maltillisemmaksi "ihan oikeaksi" puolueeksi.

    Leegio entisiä jäseniä kuitenkin kertoo koruttomia tarinoita suruttomasta taloudellisesta
    hyväksikäytöstä.
    Kun totuus valkenee aikanaan, jokainen itseään arvostava jäsen korjaa luunsa ( kukaties ikiajoiksi kansalliseen aatteeseen uskonsa menettäneenä) ja takaisin liikkeen piiriin ulkoa palelemasta kirmaa pöpperöinen spurgulauma jotka järkevien ihmisten silmiltä usein piilotetaan.

    Niin kunnollisille kuin kunnottomillekin jäsenille ( mitä niitä nyt viisi-kuusi aina on)
    on yhteistä se, etteivät he ole koskaan ajaneet mitään muuta asiaa kuin puoluejohdon taloudellista hoivaamista. Eivät koskaan.

    Mitään konkreettista puolue ei aikaan ole saanut, koska vaaleihin osallistuminen leikilläänkin on vain puolueen normaalin toimintatavan hyödyntämistä.
    Aikoinaan Isänmaallinen oikeisto ei edes osallistunut poliittiseen toimintaan, esim. vaaleihin, vaan rahanker(j)uu oli suoraviivaisenpaa kuin nykyään, kun tiedostavammat jäsenet vähän älyävät kysellä.

    Entinen Väinöläinen

    Ostaisitko tältä mieheltä puolueen? No ehkä libelaarit ostaisivat.

    http://files.photojerk.com/olavimaenpaa/olasalilla.jpg

    Äänestä

  • Tarkkailija Turusta kirjoitti:

    Ostaisitko tältä mieheltä puolueen? No ehkä libelaarit ostaisivat.

    http://files.photojerk.com/olavimaenpaa/olasalilla.jpg

    Taas paljasti kirjotusvihre sinut Väbä-boy.
    Puhut kieltämme maahanmuuttajien tapaan.

    Äänestä

Enpä ole asiaa juuri tarkemmin seurannut, joten valistakapaa nyt minua, joka en asiasta oikein tiedä. Mistä nuo olut- ja kaurahiutalejutut ovat saaneet ALUNPERIN alkunsa?

Olisi hauska tietää..

Äänestä
  • johtohahmo on tapoihinsa ja rutiineihinsa kouristuksenomaisesti takertuva ihminen, ja pitkäaikaistyötön.
    Vähitellen ihan tavallinen pummaaminen on muodostunut "puoluekulujen" kattamiseksi eräillä henkilöillä, ja itsekin he vähitellen uskovat että sapuskan ja paskapaperin maksattaminen hyväuskoisilla jäsenillä on oikeutettua, tarkoitus pyhittää keinot jne.

    Äänestä

  • Poikkeuksetta Kuisman järjestämät ns. kokoukset "nuorille pojille" alkoi aina samalla rutiinilla. Ensin poikien täytyi käydä kaupassa ja ostaa omilla varoillaan arvon puheenjohtajalle kaurahiutaleita, jälkiuunileipää, olutta ym. muita elintarvikkeita.

    Sitten ohjelma jatkui Kuisma kerämällä kolehdilla, puolueen pakollisten menojen kattamiseen. Auta armias jollei jollain ollut antaa Väinölle rahaa, tuli arvostelu ja nöyryytys kaikkien edessä.

    Jotta sillai Väinö pönkitti asemaansa johtajana!

    Äänestä

  • aina kirjoitti:

    Poikkeuksetta Kuisman järjestämät ns. kokoukset "nuorille pojille" alkoi aina samalla rutiinilla. Ensin poikien täytyi käydä kaupassa ja ostaa omilla varoillaan arvon puheenjohtajalle kaurahiutaleita, jälkiuunileipää, olutta ym. muita elintarvikkeita.

    Sitten ohjelma jatkui Kuisma kerämällä kolehdilla, puolueen pakollisten menojen kattamiseen. Auta armias jollei jollain ollut antaa Väinölle rahaa, tuli arvostelu ja nöyryytys kaikkien edessä.

    Jotta sillai Väinö pönkitti asemaansa johtajana!

    Kaikesta päätellen tätä on tapahtunut lukuisia kertoja!
    Muuten, arvatkaapa, onko Kuisma tehnyt puolueensa ylläpitämisen vaatimat valanvannoneen tilintarkastajan tarkistamat puolueen tilinpidot? Sellaiset velvollisuudet kun kuuluvat rp:n toimenkuvaan.

    Äänestä

  • Aurelianus kirjoitti:

    Kaikesta päätellen tätä on tapahtunut lukuisia kertoja!
    Muuten, arvatkaapa, onko Kuisma tehnyt puolueensa ylläpitämisen vaatimat valanvannoneen tilintarkastajan tarkistamat puolueen tilinpidot? Sellaiset velvollisuudet kun kuuluvat rp:n toimenkuvaan.

    Jo I-O:n perustamisesta 1990 luvun alusta alkaen. Siis I:O:n nimi muuttui v.2002 SNKY:ksi ja edellisvuonna Suomi Isänmaaksi.

    Milloinkaan ei ole järjestetty lain vaatimia kokouksia, joissa olisi käsitelty esim. tilit sekä vastuuvapaudet tilivelvollisille.

    Uskon, että Oikeusministeriö tulee kyllä aikanaan kääntämään Kuisman toimet ympäri. Valitettavasti viranomaisten vauhti on joskus hidasta.

    Äänestä

rtyukiloöoikuytrwtyukiljihyur5te5yukiljjh

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aurelianus kirjoitti:

Minulle on jo useammastakin lähteestä kerrottu, että Kuisman perässäkierijä Partanen olisi ottanut yhteytä SI:n jo jätäneisiin jäseniin ja pyytänyt näitä tukemaan itseään ko. "puolueen" puheenjohtajaksi Kuisman paikalle!!
Siis mitä on tapahtumassa. Onko Partanen aidosti omin päin asialla vai onko kyse Kuismalle ominaisesta naivista vedätyksestä ko. "puolueen" julkikuvan kirkastamiseksi.( Toivotonta, ylen toivotonta...) Uhkaako Kuismaa todella jäsenkunnan rippeiden kustantaman Urho-olut-,kaurahiutale- ja vessapaperilähteen kuivuminen? Eli onko Kuisman poliittinen uskottavus lopussa, mitä ko. käsite nyt hänen tapauksessaan sitten on tarkoittanutkin.
SI:n tilan tietäen täytyy kyllä ihmitellä, että mikä on se mandaatti, josta Kuisma ja hänen perässäkierijänsä taistelevat sikäli kuin taistelevat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu