MISSÄ KEHUVAT

VIESTIT?

Muutama vinkuintiaani itkee sitä, että tällä palstalla ainoastaan arvostellaan ja moititaan presidentti Halosta.

Kappas vaan, jopas oli terävä huomio.
Mistähän se mahtaa muuten johtua?

Minun logiikkani sanoo, että jos prsidentti Halonen olisi kyvykäs presidentti, hänen toiminnastaan ei löytyisi konkreettisia kömmähdyksiä ja puutteita näin valtavaa määrää, vaikka hän ei ole varsinaisesti edes hoitanut tehtäväänsä.

MISSÄ OVAT NE KONKREETTISET NÄYTTÖIHIN PERUSTUVAT KEHUVAT VIESTIT?

Onko niin vaikea aloittaa viestiketjuja, joiden tarkoitus on kehua Halosta.

Jos se on niin vaikeaa, niin minä voin antaa tässä malliksi muutaman aloitusesimerkin:
Halonen vaatii seikkaperäistä tutkimusta Suomen terveydenhoidosta!
Halonen korosti jälleen puheissaan veteraanien merkitystä ja haluaa valtion osuuden kasvattamista veteraanien kuntoutuksessa.
Presidentti Halonen toi voimakkaasti esille suomalaisen teollisuuden potentiaalin ja matkalla allekirjoitettiin useita merkittäviä sopimuksia.
Halonen korostaa kuinka tärkeää lapsen kasvulle on tavallinen suomalaisiin perusarvoihin nojautuvan perheen luoma ympäristö.
Lapinmatkallaan Halonen totesi, että Suomea on kehitettävä tasapainoisesti pääkaupunkikeskeisyydestä luopuen.
YK:ssa Halonen esitti, että köyhien maiden auttamisessa siirryttäisiin ns. Suomen malliin, jossa auttaminen tapahtuu taloudellisten, teknisten ja kaupallisten etujen yhteensovittamisen avulla eikä yksisuuntaisella hajanaisella projektiluonteisella hätäavulla.
Lukuvuoden avajaissanoissa Halonen korosti lasten ja nuorten valtavaa merkitystä Suomen tulevaisuudelle luvaten, että ottaa esille pääministerin kanssa uuden strategian, jolla lapsille ja nuorille pyritään luomaan innostava, terveellinen ja yleisesti hyväksyttyihin perusarvoihin pohjautuva ympäristö kasvaa ja kehittyä. Halosen mielestä taloudellinen satsaus lapsiin ja nuoriin tulee valtiolle korkojen kera takaisin syrjäytymisen ja henkisten ongelmien vähenemisen kautta. Ranskan matkallaan Halonen totesi, että hän ei halua missään nimessä olla johtamassa Suomea Euroopan liittovaltioon, jossa Suomi menettäisi itsemääräämisoikeutensa ja toivoi , että Eurooppa ei koskaan ajautuisi entisen Neuvostoliiton kaltaiseen tilanteeseen, jonka toimivuuden historia on osoittanut kaikkialla täysin kestämättömäksi. Äitienpäivän puheessaan Halonen vaati voimakkain sanakääntein, että naisen asemaa halventava prostituutio on lopetettava keinolla millä hyvänsä Suomesta. Halonen ryhdistäytyi: Presidentti ei voi olla puolueen jäsen. En voi lähteä presidentinvaalikamppailuun sen enempää sosiaistien kuin kommunistienkaan ehdokkaana. Tämä on henkilövaali. Minä olen voinut kuusi vuotta näyttää, mihin kykenen. Muilla ehdokkailla sitä mahdollisuutta ei ole ollut. Kansa saa nyt päättää, olenko ansainnut toisen kauden.

Edellä olevia viestien aloituksia saa vapaasti lainata, voit jopa keksiä ihan omiakin. Toki olisi suotavaa, jos vielä perustelisit ne kehuvat sanasi, jotta kenellekään "rääväsuulle" tai muulle ei jäisi epäselväksi se, mitä presidentin aikaansannosta tarkoitat.

11

285

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kehuille

      Päinvastoin.

    • ei kaikkea pidä uskoa

      Älä ihmeessä usko kaikkea, mitä poliitikot sanovat. Olet helposti manipuloitavissa. Halonen on sen sortin politiikko kuten sossut muutkin että he osaavat tuon manipuloinnin taidon kyllä ja hyvin. LIPPONEN VETI RETKUUN ELINTARVIKEVIRASTOLLA JA VARMAAN USKOT SENKIN.
      LIPPONEN LUPASI TYÖTTÖMYYDEN POISTAA KAHTEEN ERI VAALIKERTAAN JA USKOIT SENKIN VARMAAN.

      ETTÄ KONTROLLI KOHDALLEEN.

    • Kata

      Poliitikkoja tulisi punnita heidän tekojensa, ei sanojensa, perusteella.

      Halosesta voidaan hyvällä syyllä sanoa, ettei hän ole saanut aikaiseksi yhtään mitään. Tämän osoittaan parhaiten se, ettei edes vasemmiston vaalikoneisto keksi, mitä nuo aikaansaannokset voisivat olla!

      Halonen on epäonnistunut täydellisesti. Häntä voi hyvällä syyllä pitää maamme historian epäonnistuneimpana presidenttinä.

      • takaisin.

        Erehdyin eilen kiittäessäni sinua asiallisesta Niinistön kannattamisesta. Tänään minun on peruttava kehuni. Paljastuit samanlaiseksi tyhjän parjaajaksi, kuin nämä muutikin rääväsuut. Alhaisimmat halveksuntani.
        tv Kale

      • Kata
        takaisin. kirjoitti:

        Erehdyin eilen kiittäessäni sinua asiallisesta Niinistön kannattamisesta. Tänään minun on peruttava kehuni. Paljastuit samanlaiseksi tyhjän parjaajaksi, kuin nämä muutikin rääväsuut. Alhaisimmat halveksuntani.
        tv Kale

        On vaikea nostaa esiin Tarja Halosen myönteisiä puolia tai edes yksittäisiä onnistumisia, vaikka mielelläni näkisin kenen tahansa ihmisen onnistuvan ja suhtaudun hyviin yrityksiinkin myönteisesti.

        Halosesta on kuitenkin helppo löytää heikkouksia, jotka tekevät hänestä huonon vaihtoehdon presidenttiä valittaessa. Jo pelkästään Tarja Halosen henkilöhistoria aktiivisena kommunismin tukijana on niin vakava asia, ettö se riittää pudottamaan hänet pois presidentiksi sopivien ehdokkaiden listalta.

        Tilanne olisi toinen, jos Halonen olisi julkisesti myöntänyt tehneensä pahoja virhearvioita ja toimisi nyt olennaisesti toisin. Näin ei kuitenkaan ole, vaan Halonen näyttäisi edelleen tuntevan vetoa voimakkaasti ihmisiä kontrolloivia, totalitäärisiä valtarakenteita kohtaan. (Esim. Halosen Kiinan ihmisoikeuksia kehuvat kommentit vain muutama vuosi sitten.)

    • juttusi,

      enkä jaksanut lukea kuin alun, sinne "kömmähdyksiin" saakka. Onko ne Halosen "kömmähdykset" hänen ikänsä, hänen ulkomuotonsa, hänen puolueensa, hänen toimintansa historiassa, jossa presidentti Kekkonenkin toimi samalla tavalla, siinä, että hän ymmärtää huono-osaisia ja jopa sukupuolisesti eri tavalla suuntautuneita?

      Löydätkö sinä viheettömän ihmisen tähän tehtävään tai ihmisitä yleensäkkään??

      • vaan loppuun...

        Olet Halosen tukijoita: helppo ymmärtää. Myönsit rehellisesti, että et jaksanut lukea loppuun. Halonen on juuri sinunlaistesi presidentti: äänestämisen perusteeksi riittää se, mitä Halosen tukiryhmät sinulle syöttää, asioiden varmentamiseksi riittää galluppitulokset. Jos joku kysyy tekojen perään, halosen kannattaja toteaa, että eihän se voi mitään tehdä, kun sillä ei ole valtaa.

        Suomalainen ei usko ennen kuin näkee. Halosen kannattaja ei katso eikä kuuntele eikä lue, mutta uskoo silti, että Tarja on paras.

      • numero yksi

        Yrität saada minut moittimaan Halosta epäoleellisuuksista, miksi ihmeessä?

        Halosen kömmähdyksistä pahin on se, että hän on järjestelmällisesti laiminlyönyt tehtävänsä toimia oman valtionsa päämiehenä kotimaassa ja etenkin ulkomailla. Vastuuta pakoilevan luikertelun hän on täydentänyt populistisella oman edun tavoittelulla, joka on ollut hyvin laskelmoitua. Tilastotieteilijät voisivat helposti todistaa sen, että Halonen pelaa peliään varmoilla vaihtoehdoilla omiaan nuoleskellen. Hän karttaa kaikin mahdollisin keinoin asioihin puuttumista muuten kuin ympäripyöreiden mitäänsanomattomien missilausuntojen avulla.

        Halosen suurimmat puutteet liittyvät johtamistaitoon, talouspolitiikkaan ja käsitykseen reaalimaailmasta. Halosen maailma on kuin joku Disneyn Halosland: siellä iloinen juurettomuus ja perusarvottomuus saa aikaiseksi hetken hurmoksen, jonka seurauksena on koko paikan tuhoutuminen. Halosen maailmassa on joku tuntematon taho, joka yrittää, keksi ja tekee työt hankkien rikkaudet, jotka voidaan jakaa köyhille. Ajatus on täysin kestämätön. Ei maailma vaurastu rikkautta vaan tietoa ja taitoa jakamalla suunnitellusti.

      • mutta..
        vaan loppuun... kirjoitti:

        juttusi oli niin pitkäveteinen ja jäsentelemätön. Oikein kirjoitettu juttu voi olla pitkäkin, kun se vain on sillä tavalla kirjoitettu, että ei koko ajan tarvitse miettiä, millä rivillä ollaan.

        Muuten, minulle ei tarvitse Halosen tukiryhmien mitään syöttää. Olen itse tukiryhmässä.
        Gallupeista sen verran, että viimeisestä suuresta gallupista on aikaa pian kuusi vuotta. Halonen on vahvistanut asemiaan tänä aikana ja voittomarginaali on tällä kertaa paljon suurempi kuin viime pressavaaleissa. Niin, ja tämä on muuten totta.

      • tyyliä,
        numero yksi kirjoitti:

        Yrität saada minut moittimaan Halosta epäoleellisuuksista, miksi ihmeessä?

        Halosen kömmähdyksistä pahin on se, että hän on järjestelmällisesti laiminlyönyt tehtävänsä toimia oman valtionsa päämiehenä kotimaassa ja etenkin ulkomailla. Vastuuta pakoilevan luikertelun hän on täydentänyt populistisella oman edun tavoittelulla, joka on ollut hyvin laskelmoitua. Tilastotieteilijät voisivat helposti todistaa sen, että Halonen pelaa peliään varmoilla vaihtoehdoilla omiaan nuoleskellen. Hän karttaa kaikin mahdollisin keinoin asioihin puuttumista muuten kuin ympäripyöreiden mitäänsanomattomien missilausuntojen avulla.

        Halosen suurimmat puutteet liittyvät johtamistaitoon, talouspolitiikkaan ja käsitykseen reaalimaailmasta. Halosen maailma on kuin joku Disneyn Halosland: siellä iloinen juurettomuus ja perusarvottomuus saa aikaiseksi hetken hurmoksen, jonka seurauksena on koko paikan tuhoutuminen. Halosen maailmassa on joku tuntematon taho, joka yrittää, keksi ja tekee työt hankkien rikkaudet, jotka voidaan jakaa köyhille. Ajatus on täysin kestämätön. Ei maailma vaurastu rikkautta vaan tietoa ja taitoa jakamalla suunnitellusti.

        muuten täyttä tietämättömän potaskaa. Tilastotieteilijät ovat kertoneet, että Suomen kansasta Haloseen on tyytyväisiä yli 80 %. Revi siitä!

      • Sitruunasooda
        numero yksi kirjoitti:

        Yrität saada minut moittimaan Halosta epäoleellisuuksista, miksi ihmeessä?

        Halosen kömmähdyksistä pahin on se, että hän on järjestelmällisesti laiminlyönyt tehtävänsä toimia oman valtionsa päämiehenä kotimaassa ja etenkin ulkomailla. Vastuuta pakoilevan luikertelun hän on täydentänyt populistisella oman edun tavoittelulla, joka on ollut hyvin laskelmoitua. Tilastotieteilijät voisivat helposti todistaa sen, että Halonen pelaa peliään varmoilla vaihtoehdoilla omiaan nuoleskellen. Hän karttaa kaikin mahdollisin keinoin asioihin puuttumista muuten kuin ympäripyöreiden mitäänsanomattomien missilausuntojen avulla.

        Halosen suurimmat puutteet liittyvät johtamistaitoon, talouspolitiikkaan ja käsitykseen reaalimaailmasta. Halosen maailma on kuin joku Disneyn Halosland: siellä iloinen juurettomuus ja perusarvottomuus saa aikaiseksi hetken hurmoksen, jonka seurauksena on koko paikan tuhoutuminen. Halosen maailmassa on joku tuntematon taho, joka yrittää, keksi ja tekee työt hankkien rikkaudet, jotka voidaan jakaa köyhille. Ajatus on täysin kestämätön. Ei maailma vaurastu rikkautta vaan tietoa ja taitoa jakamalla suunnitellusti.

        Suomi on liikaa perinteisesti sellainen yhden totuuden maa. Nytkin täällä kiistellään siitä onko Halonen tehnyt "virheitä" kun on sitä sun tätä mieltä asioista.

        Niissä ei ole kyse virheistä vaan erilaisista käsityksistä siitä mikä on oikein ja mikä on väärin. Kaikki ei ole insinööritaidon mukaisia virheitä tai toimivia ratkaisua vaan presidentin tehtävää voi hoitaa muodollisesti aivan virheettä ja oikein kovin monella eri tavalla.

        Onhan se poliittinen virka.

        Presidentin velvollisuudet määritellään laissa samalla kuin hänen oikeutensa: johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä hallituksen kanssa, nimittää Suomen pankin johtajat yms. monia muita, toimii puolustusvoimien ylipäällikkönä jne jne. Suomessa ei ikinä ole ollut presidenttiä joka ei olisi muodollisesti näitä velvollisuuksia täyttänyt.

        Puhukaa siis rehellisesti arvoista, siitä mikä on oikein ja väärin, siitä MITEN Suomen etua pitäisi ajaa. Ei supisteta politiikkaa insinööritieteeksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe