Kadotus eli helvetti

SleeplessNight

Huom, tämä on vain omaa tulkintaani, joten saatte vapaasti kritisoida ja korjata kirjoitustani. Olen kuitenkin yrittänyt pysyä Raamatun mukaisessa opissa, mutta virheitä saattaa silti olla.

Itselläni menivät aikoinaan käsitteet helvetti ja tuonela sekaisin, ja niin menevät varmasti monella muullakin. Kuitenkin, hepreankielinen sana seol (ei ole varmaankaan kirjoitettu oikein) tarkoittaa tuonelaa ja ge-hinnom (Hinnomin laakso, murhalaakso, Jerusalemin kaatopaikka, kreikaksi gehenna) tarkoittaa helvettiä eli kadotusta.
Kun ihminen kuolee, hän ei mene suoraan taivaaseen tai helvettiin, vaan tuonelaan. Tuonelaan menee jokainen kuollut, olipa hän uskossa tai ei.
Vasta viimeisellä tuomiolla Jumala päättää, kuka menee taivaaseen, ja kuka helvettiin.

Kuka sitten joutuu helvettiin? Sellainen ihminen, joka ei ottanut maanpäällisen elämänsä aikana Jeesusta vastaan, vaan valitsi elämän ilman Jumalaa. Koska hän ei halunnut antaa elämäänsä Jeesukselle, hän joutuu helvettiin, sillä hän ITSE kieltäytyi ottamasta pelastusta vastaan.

Millainen helvetti sitten on? Iankaikkinen kuolema ja ero Jumalasta. Raamatussa puhutaan tulisesta järvestä, jossa mato ei kuole, eikä tuli sammu. Minä käsitän, että tuli on vertauskuva; eli eivät ihmiset pala helvetin tulessa kirjaimellisesti, mutta ehkä palaminen kuvaa heidän tuskaansa hyvin. Heillä ei enää ole minkäänlaista yhteyttä Jumalaan, he eivät voi enää pelastua, eikä heillä ole helvetissä mitään hyvää, eikä nautittavaa, vaikka jotkut niin saattavat kuvitellakin.
Koska taivas on iankaikkinen elämä, niin helvetti on iankaikkinen kuolema. Ihminen ei lakkaa olemasta, vaan hän kuolee ikuisesti, koska aikaa ei enää ole.
Myös saatana ja hänen enkelinsä kärsivät helvetissä ikuisesti. Saatana ei siis ole helvetin ruhtinas, niinkuin virheellisesti usein ajatellaan.
Jumala on valmistanut helvetin saatanalle ja hänen enkeleilleen, eikä hän tahdo yhdenkään ihmisen sinne joutuvan; jokaisella on kuitenkin vapaus valita. Jos valitsee elämän ilman Jeesusta, valitsee myöskin iankaikkisen kuoleman. Jos taas valitsee elämän Jeesuksessa Kristuksessa, valitsee samalla iankaikkisen elämän, ikuisen yhteyden Jumalan kanssa.

Älkää siis enää miettikö, vaan antakaa elämänne Jeesukselle nyt heti, sillä koskaan ei voi tietää, koska itse kukin kuolee. Jos kuolette ilman Jeesusta, tiedätte, missä tulette olemaan IKUISESTI, AINA: Kadotuksessa. Haluaako joku vapaaehtoisesti mennä iankaikkiseen kadotukseen?

19

1833

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JSS

      "Älkää siis enää miettikö, vaan antakaa elämänne Jeesukselle nyt heti"

      Uskossa ei ole kyse tahdosta.

      Mieti vaikka voisitko itse uskoa, että aurinko nousee huomenna lännestä.

      Samalla tavalla ei voi vain valita uskovansa Jumalaan kuin se olisi jonkinlainen valokatkaisin, jonka voi koska tahansa vaihtaa ON-asennosta OFF-asentoon.

      • harrat

        Uskon ratkaisu on juuri tahdon päätös.Ihminen sanoo vain NYT RIITTÄÄ MINÄ HALUAN MUUTOKSEN.Kun tuhlaajapoika palasi Jeesuksen vertauksessa isän kotiin hän sanoi mielessään:MINÄ PALAJAN ISÄN KOTIIN ja sitten hän myös toimi.Ihmiselle on annettu vapaa tahto ja JOKAINEN OSAA KÄYTTÄÄ SITÄ joko hyvään tai pahaan.TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ MINÄ VOIN PÄÄTTÄÄ ELÄÄ KRISTUKSELLE JA KÄÄNTÄÄ SELKÄNI PAHALLE:MINÄ PÄÄTÄN TUNNUSTAA ETTÄ JEESUS ON HERRANI JA MINÄ OLEN PÄÄTTÄNYT USKOA EVANKELIUMIIN JA PELASTUA SEN KAUTTA.MINÄ OLEN PÄÄTTÄNYT OLLA VETÄYTYMÄTTÄ POIS USKOSTA JA OLEN PÄÄTTÄNYT SEURATA HERRAA LOPUN IKÄNI.TÄLLÄ TAVALLA VOIN TUNNUSTAA JOKA PÄIVÄ JA PÄÄTTÄÄ MIELESSÄNI MILLÄ PUOLELLA SEISON JA ELÄN SEKÄ MITÄ VALINTOJA TEEN.HELPPOA VAI KUINKA.

      • JSS
        harrat kirjoitti:

        Se ei ole asia, josta voisi tehdä päätöksen, se kun perustuu tunteisiin.

        tehdä päätöksen, että uskto auringon nousevan lännestä? Helppoa vai kuinka?

    • tuhat75

      Mut miten on laita sitten minun. Tiedän Jumalan olevan olemassa enkeleineen ja poikineen. Mutta en voi tunnustaa raamattua koska tiedän kokemukseni kautta asioiden olevan hiukan eri tavalla. Myös se vääristää raamattua koska sitä on muokattu vuosisatojen aikana eri suuntiin.

    • just

      No kerroppa hei sitten miten tapahtuu niille miljardeille ihmisille jotka ei kuulu kristinukson piiriin. Joutuuko automaattisesti helvettiin vai?

      Taitaa kirkko pelotella meitä ihmisiä pitääkseen meidät aisoissa. Helvetillä pelottelu tepsii tosi hyvin.

      Karman laki sen sijaan pätee ja on totta.

      • SleeplessNight

        Jumala on TÄYSIN oikeaudenmukainen tuomari. Ne, jotka eivät koskaan ole kuulleet Jeesuksesta, eivät varmasti automaattisesti joudu helvettiin. En tiedä, kuinka Jumala heidät tuomitsee, mutta aivan varmasti oikeudenmukaisesti.

        Sitten ne, jotka ovat kuulleet, mutteivät usko, eivätkä ota Jeesusta vastaan henkilökohtaisena vapahtajanaan, joutuvat helvettiin. Kyllä Raamattu sen selvästi sanoo.

        Ainoa pelastus ihmiselle on Jeesus Kristus.

      • JSS
        SleeplessNight kirjoitti:

        Kyllähän se on aina tiedetty, että Raamatun Jumala on julma ja epäoikeudenmukainen tyrantti.

        Ja jokaikinen ihminen, joka pitää ikuista kidutusta oikeudenmukaisena rangaistuksena mistään, varsinkaan pelkästä uskon puuttesta tiettyyn Jumalaan, on moraaliton ja paha. Tai vaihtoehtoisesti hullu.

      • SleeplessNight
        JSS kirjoitti:

        Ei Jumala ole julma eikä epäoikeudenmukainen. Hän on antanut jokaiselle mahdollisuuden pelastua, myös sinulle. Jos sinä et halua seurata Jeesusta, niin se on sinun oma päätöksesi.

      • JSS
        SleeplessNight kirjoitti:

        Ei Jumala ole julma eikä epäoikeudenmukainen. Hän on antanut jokaiselle mahdollisuuden pelastua, myös sinulle. Jos sinä et halua seurata Jeesusta, niin se on sinun oma päätöksesi.

        niin sinun mielestäsi minä ansaitsen ikuisen tulella kiduttamisen helvetissä! Onko kristinusko todellakin tappanut sinusta kaiken empatian?

        Minä en ole kaltaisesi, enkä siis ajattele, että ansaitsisit tulla kidutetuksi siksi, ettet ajattele kuin minä. En haluaisi, että ketään kidutetaan, toisin kuin kristityt.

        "Jos sinä et halua seurata Jeesusta, niin se on sinun oma päätöksesi."

        Muslimi sanoo samalla tavalla: "Jos et halua seurata Allahia, se on oma päätöksesi (ja joudut helvettiin sen seurauksena)". Kuinka eroatte?

        "Ei Jumala ole julma eikä epäoikeudenmukainen."

        Oletko koskaan katsonut VT:n puolelle? Sama Jumalahan siellä on.

      • skereettu

        Sanot siis, että "Ansaitsenko minä ikuisen tulella kiduttamisen helvetissä!" ja ilmeisesti ajattelet, että on epäoikeudenmukaista, että ihmiset pakotetaan uskomaan Jeesukseen, jotta pääsisi taivaaseen.

        Minäpä kerron mikä on epäoikeudenmukaista!

        Se, että Jumala uhraa ainoan poikansa pelastaakseen edes joitain rakkaita, mutta synnin pilaamia luomuksiaan helvetin tulelta, mutta me paatuneet ylpeät emme edes tunnusta tarvitsemamme mitään pelastusta :O

        Ei Jumalalla ole eikä ollut mitään velvoitetta lähettää Jeesusta tänne kärsimään meille kuuluva rangaistus. Jumala olisi voinut ihan hyvin katsella pilveltä meidän pahojen ihmisten touhuja ja jättää meidät vaan mätänemään omaan saastaisuuteemme tän elämän ajaks ja sit vielä ikuiseks ajaks helvettiin.

        Jos ihminen saa ite päättää, se menee helvettiin nii, että verkko heilahtaa. On silkkaa armoa ja Jumalan laupeutta, että edes ite oon saanu uskon Jeesukseen lahjaksi. Jos sekään olis ihmisestä itestään kii, niin eipä olisi taivaspaikasta tietoakaan.

        Jos oikeudenmukaisuus tässä taivasasiassa toteutuisi, se tarkoittaisi käytännössä, että joka iikka menis sukkana helvettiin.

        On Jumalan osoittaman armon ja rakkauden ja uhrauksen halveksumista, jos ei ota vastaan sitä lahjaa, jota Jumala tarjoaa.

        Jumala on epäoikeudenmukainen vain itseään kohtaan, kun salli ihmisten rääkkäävän oman rakkaan poikansa kuoliaaksi ihan vain sen takia että miä ja siä päästäs parempaan paikkaan kuoleman jälkeen.

        Miks Jumala sit lähetti Jeesuksen maan päälle kärsimään? Miks Jumala ylipäätänsä viitti laatia ja toteuttaa pelastussuunnitelmansa?

        - Koska Jumala rakastaa jokaista ihmistä ylipaljon. Ja Jumala rakastaa siuaki, halusit tai et. Jumalan rakkaus ei oo riippuvainen meiän uskovaisuudesta tai hyvien tekojen määrästä. Jumala rakastaa jokaista maailman ihmistä, koska se on luonu meistä jokaisen. Ja Jumalalle ei oo todellakaa yhdentekevää missä vietät sen ikuisuutes, olit sit ite mitä mieltä tahansa.

        Kaikkein kamalinta tässä helvettidilemmassa on ehkä se, että jokainen helvettiin joutuva tyyppi menee sinne synnit anteeksi annettuina ja sovitettuina. Eli Jeesus on maksanu niittenki taivaslippujen hinnat pari tuhatta vuotta sitten Golgatan keskimmäisellä ristillä. Mutta. Jumala on rakkaus, ja rakkaus ei pakota valitsemaan oikein.

      • mija26
        SleeplessNight kirjoitti:

        Ei Jumala ole julma eikä epäoikeudenmukainen. Hän on antanut jokaiselle mahdollisuuden pelastua, myös sinulle. Jos sinä et halua seurata Jeesusta, niin se on sinun oma päätöksesi.

        Mikäli olen mitään ainakin helluntailaisten raamatuntulkinnasta ymmärtänyt, ihmisen pitää saada pyhän hengen kutsu voidakseen uskoa.Jumala siis tavallaan kutsuu uskomaan pyhän hengen kautta. Minulle ei tuollaista kutsua ole ilmeisesti tullut, kun en kykene kuittaamaan pelkällä uskolla kaikkia kristinuskoon liittyviä epäjohdonmukaisuuksia.Tyytyväinen olen silti siihen,että olen näitä asioita omakohtaisesti pohtinut, toisin kuin niin monet muut uskovien perheiden vesat, jotka jatkavat vanhempiensa elämäntyyliä vain,koska niin on helpompaa.Kyseenalaistaminen on vapauttavaa mutta joskus kovin vaikeaa.

      • Vapaa mies
        SleeplessNight kirjoitti:

        Jumala on TÄYSIN oikeaudenmukainen tuomari. Ne, jotka eivät koskaan ole kuulleet Jeesuksesta, eivät varmasti automaattisesti joudu helvettiin. En tiedä, kuinka Jumala heidät tuomitsee, mutta aivan varmasti oikeudenmukaisesti.

        Sitten ne, jotka ovat kuulleet, mutteivät usko, eivätkä ota Jeesusta vastaan henkilökohtaisena vapahtajanaan, joutuvat helvettiin. Kyllä Raamattu sen selvästi sanoo.

        Ainoa pelastus ihmiselle on Jeesus Kristus.

        "Ainoa pelastus ihmiselle on Jeesus Kristus."

        Maailman monet muut uskonnot ovat erimieltä. Voitko todistaa, että väitteesi pitää paikkansa? Mistä tiedät, että kristinusko olisi se oikea uskonto? Mistä tiedät onko mikään uskonto totta?

        Vastaa jos osaat, mutta ei sitten "koska Raamattu sanoo niin". Raamattu sanoo kaikenlaista, mutta se ei todista mitään 100% varmasti.

    • sydämen kristitty

      Kauniisti toit esille vakavan ja tärkeän asian joka meiltä uskoviltakin usein jää taustalle arjen touhuissa- nimittäin pitäisi muistuttaa epäuskon tiellä vielä olevia elämän tarkoituksesta ja päättymisestä.
      Kiitos kun pidät huolta sisarista ja veljistä tällä yhteisellä matkallamme!
      Siunausta elämääsi. Ehkä joku heräsi miettimään polkunsa suuntaa.

    • I give my life for Jesus

      Toi on ihan totta sä puhut asiaa kaikki mitä Raamatussa lukee on totta ainakin itse uskon siihen olen ollut koko ikäni uskossa koska vanhempanikin ovat ja olen varma etten ainakaan joudu Helvettiin:)

    • mee pois

      lesta:T

    • bascha

      Kadotus,eli helvetti-ei ole luotu ihmistä/ihmisiä varten,vaan saatanaa varten,joka on langennut enkeli. Oli aikaisemmin enkeli,mutta
      halusi tulla Jumalan vertaiseksi-ja olla suurempi
      kuin itse Jumala. Jumalan oli pakko syöstä tämä enkeli pois Taivaasta-josta tuli langennut enkeli. Koskei yksikään enkeli koskaan pysty tulemaan Jumalan vertaiseksi,kuten ei myöskään yksikään ihminen. Synti-7 kuoleman synneistä-ylpeys-langetti enkelin.
      Sen takia on niin paljon pahaa maailmassa,koska on olemassa myös pahan voimat,joita jotkut ihmiset eivät tunnusta olevan lainkaan.Se ei kuitenkaan estä pahaa olemasta- tunnustitpa tai et niiden olemassa oloa.Pahan voimat ovat yhtä todellisia,kuin saatana ja saatanan olemassa olo,kuten hyvät voimat-Jeesus,hyvät enkelit-hyvyyden voimat. Saatana tietää kerran joutuvansa
      kadotukseen,siksi pahan voimat riehuvat maapallolla.

    • sinne vain

      Siellä ei ainakaan ole hihhuleita. Koko elämähän on kuoleman tekemistä, koska kuolema lähenee joka sekunti. Olen siis tehnyt kuolemaan 23½ vuotta, eikä tämä sen kummempaa ole.

    • omas pääs

      herää jo ruusunen.t:T

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      93
      5984
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4772
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      96
      3025
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      26
      2810
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2085
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1496
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1057
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      960
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      764
    Aihe