Sillä aikaa kun Natoehdokkaat sorvaavat vastauksia eilen esittämiini kysymyksiin, lainaan tähän muutamia pätkiä Olli Tammilehdon sivuilta.
Häntä Nightwish näyttää kiinnostavan enämpi vähempi, mutta en laske sitä kovin suureksi miinukseksi.
Jos tässä jutussa juutalaisuus vaihdetaan sanaan pakolaisuus, niin hyvä on.
”
Juutalaisvastaisuus oli myös tässä suhteessa käyttökelpoinen. Yleinen näkemys Saksassa oli 1800-luvun loppupuolelta alkaen ollut, että antisemitismi oli yksinkertaisen kansan antikapitalismia. Natsien edistäessä epätasa-arvoisuudesta ja työpaikoilla tapahtuvasta alistamisesta johtuvan vihan ja katkeruuden projisointia juutalaisiin Hitleriä tukeva talouselämä saattoi hengittää rauhassa.
”
jos juttu josta tämä pätkä on lainattu pääsisi vahingossa hesarin sivuille, niin seuraavat kaksi viikkoa TV:ssä esiintyisivät lukuisat geenimanipulaattorit yötä päivää julistamassa geeni- ym. manipuloinnin siunauksellisuutta.
”
Smith lainaa esimerkiksi Länsi-Ontarion yliopiston genetiikan professoria Joseph Cumminsia. Hänen mukaansa on valtavasti todistusaineistoa, joka osoittaa yhden lisätyn geenin voivat tuottaa kasviin yhden halutun proteiinin ja sitä vastaavan ominaisuuden lisäksi lukuisia muita proteiineja ja niitä vastaavia ominaisuuksia. Geenimanipuloijat eivät kuitenkaan halua tietää tästä tosiasiasta, koska jos se myönnettäisiin, manipulointi olisi aivan liian vaarallista.
Kirjassa kerrotaan useista tapauksista ja tutkimuksista, jotka osoittavat geeniruoan todellakin voivan aiheuttaa monia sairauksia: myrkytyksiä, immuunijärjestelmän heikentymistä, vakavia allergioita, elinten kasvuhäiriöitä ja syöpää. Huolimatta vahvoista teoreettisista ja kokemusperäisistä syistä odottaa minkä tahansa geenimanipuloidun lajikkeen aiheuttavat terveysriskejä, tutkimusta geeniruoan vaikutuksista ihmisiin tai koe-eläimiin tehdään hyvin vähän. Geenilajike toisensa jälkeen on hyväksytty ensin USA:n ja sitten Euroopan markkinoille ilman, että olisi riippumattomia tutkimustuloksia, jotka osoittaisivat ne vaarattomiksi.
”
Vihreätä talouskasvua.
”
Kansantalouden saatikka maailman talouden kasvu on kapitalismissa suunnattoman vaikeaa. Vaikka jokainen yhtiö pyrkii kasvuun, se ei suinkaan pyri siihen, että muutkin yritykset kasvaisivat tai ihmisten tulot lisääntyisivät. Lukemattomien yhtiöiden talouselämän salaisuus on toisten yhtiöiden ja miljoonien kotien talouskuolema.
”
”
Taloudellisen kasvun muuttaminen vihreäksi on siis mahdottomuus
”
Vapaa tiedonvälitys.
”
Suomessa ja muualla “vapaassa maailmassa” on hyvin yleistä, että suuret lehdet “estävät ennakolta” tärkeiden tietojen ja mielipiteiden julkistamisen: ne eivät suostu julkaisemaan niitä itse ja koska ne ovat mainostuloja haaliessaan syöneet tai ostaneet alueen muut lehdet, vaihtoehtoisia julkaisukanavia ei juuri ole. ”
Sitä saa mitä tilaa.
”
Sillä myös tyrannit ovat riippuvaisia alamaisistaan. Tämän tajusi esimerkiksi huipulta huipulle pomppivan filosofian historian unohtama Étienne de La Boétie jo 1550-luvulla. Teoksessaan “Vapaaehtoisesta orjuudesta” (De la servitude voluntaire) hän kirjoittaa: "En pyydä, että käytte käsiksi tyranniin ja kaadatte hänet, vaan yksinkertaisesti, että ette enää tue häntä. Silloin voitte katsoa, kun hän kaatuu omasta painostaan ja murskautuu kappaleiksi kuin kolossi, jonka jalusta on vedetty pois."
”
Vastauksia odotellessa.
KARVINISTI
0
71
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762051Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361718Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101389Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591187Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2251180Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161030- 60955
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58951