Islamilaisissa maissa kristityt kokevat vakavaa vainoamista. Islam on vainonnut kristittyjä koko 1400-vuotisen historiansa ajan. Ne muslimit, jotka kääntyvät ääri-islamilaisissa maissa Kristuksen puoleen, maksavat siitä usein kuolemalla tai vankeudelle. Fanaattinen islam on lisännyt suosiotaan 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa ja samalla kristittyjen vainoaminen islamilaisilla alueilla on voimistunut. Islamin "pyhä" sota (jihad) kohdistuu paikallisiin kristittyihin.
Esimerkkejä:
Koko muslimi maailmassa, Pohjois-Afrikka, Lähi-itä, Arabian niemimaa, Keski-Aasia, Kaakkois-Aasia, Etelä-Aasia, erityisesti naiset ja tytöt ovat puolustuskyvyttömiä. Tilanne on vaikea alueilla, joissa Sharia laki on voimassa ja alueilla, joilla käydään islamilaista "pyhää" sotaa, jihadia.
Saudi-Arabia kieltää kaiken julkisen kristillisen toiminnan maassaan. Hallinto ei salli yhtään kirkkorakennusta, ristiä eikä muutakaan uskonnollisuutta, joka ei liity islamiin. Valtio ei salli kristittyjen kokoontua edes kodeissaan.
Saudi-Arabiassa on lukuisia ulkomaisia kristittyjä työssä erityisesti Intiasta, Egyptistä, Koreasta ja Filippiineiltä. Hallitus hyökkää näiden kristittyjen koteihin, pidättää heitä ilman oikeudenkäyntiä, kiduttaa ja joskus teloittaa heitä. Vuodesta 1992 eteenpäin yli 360 tapausta on dokumentoitu, joissa kristittyjä on vangittu syynä osallistuminen kotijumalanpalveluksiin. Saudikansalaiset, jotka kääntyvät kristityiksi, tuomitaan automaattisesti kuolemaan.
Pakistanin kristityt elävät jatkuvasti pelon ja epäoikeudenmukaisuuden ilmapiirissä. He ovat "uskonnollisen apartheidin" kohteina.
Sudanissa 80-luvun lopussa Islamic Front -järjestö julisti jihadin eli "pyhän sodan" yhdessä Kharumin hallituksen kanssa etelän kristittyjä vastaa.
Indonesian Viranomaiset suhtautuvat välinpitämättömästi tai jopa kannustaen väkivaltaisten islamilaisten ryhmien toimintaan. Viime vuosina satoja kirkkoja on poltettu tai suljettu, kristittyjen kyliä on tuhottu, pakkokäännyttämisiä väkivallalla ja hengen menetyksellä uhaten tapahtuu syrjäisimmillä saarilla. Yksistään Malukun alueella noin 10 000 kristittyä on tapettu ja puoli miljoona on joutunut kodittomiksi kolmen viime vuoden aikana. Satoja kirkkoja on tuhottu tai suljettu.
Näiden 2001 ja 2002 tapahtuneiden hyökkäysten jälkeen pidätettiin pastori Renaldy Damanik. Hän oli Keski-Sulawesin kristillisen yhteisön johtaja ja hän piti yllä kristittyjen kriisikeskusta hyökkäysten aikana. Damanik tuomittiin väärien syytösten perusteella kolmeksi vuodeksi vankeuteen vuonna 2003. Sen sijaan väkivaltaisten hyökkäysten takana olleen Laskar Jihad järjestön johtaja Jaffar Umar Thalib saa olla vapaana.
kts. www.stefanus.fi
Vainotut...
6
196
Vastaukset
- tiktatuuriin
Olipa se diktatuuri uskonnollista taikka polittista, samaa se on. Saudi- Arabiassa islam on ainoa sallittu uskonto; Kiinassa taas kommunistipuolue ainoa laillinen. Ei kumpikaan anna armoa vääräoppisille. Mutta toisessa on öljyä ja toinen lienee USA:n suurin kauppakumppani, joten ne saavat tehdä mitä haluavat, koska vieraan maan sisäpolitiikkaa ei saa arvostella - paitsi "poikkeustapauksissa." Jotkut saavat myös tehdä kaikkea, mikä on muualla terrorismia, mm. ampua autoa ohjuksella teloitustarkoituksessa, välittämättä sivullisista, syyttömistä uhreista.
- olen ollut joskus
Kaikista uskonnoista tämä teidän ristinuskonne on kaikkein petollisin ja verisin. Jo nämä ristiritarit kävivät rauhallisten ihmisten kimppuun ryöstäen ja raiskaten. Inkvisition aikoihin ihmisiä polteltiin noin vaan pappien huviksi. Nykyään joku täysin uskoonsa hurahtanut saa suoraan "ylhäältä" sisäisiä viestejä päähänsä. Kyllä se teidän ristuksenne,jumalanne ja jeesuksenne on täyttä huu haata.
- ...............
No tuosta huuhaasta oon kyllä samaa mieltä. Mutta jos valita pitää, niin kirkko mielummin kuin moskeija!
- nääs
Kyllä sellaistakin on ollut, ei sitä kannata kieltää, mutta että vuonna 2005 muutamat jihad- soturit tappavat muka Allahin käskystä viattomia ja täysin sivullisia, on vaikeampi ymmärtää. Vielä vaikeampaa kuvitella ne kymmenet neitsyet, jotka odottavat marttyyriä paratiisissa.
- .........
nääs kirjoitti:
Kyllä sellaistakin on ollut, ei sitä kannata kieltää, mutta että vuonna 2005 muutamat jihad- soturit tappavat muka Allahin käskystä viattomia ja täysin sivullisia, on vaikeampi ymmärtää. Vielä vaikeampaa kuvitella ne kymmenet neitsyet, jotka odottavat marttyyriä paratiisissa.
No ne on kuule niitä jotka on Allahin käskystä tapettu ennen korkkaamista...
- alkaa
......... kirjoitti:
No ne on kuule niitä jotka on Allahin käskystä tapettu ennen korkkaamista...
Selvitä tämäkin mysteeri ! Ettäkö niitä ne sitten ovatkin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1761989Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361705Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81332Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241155Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591153Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60933
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57922