-
Yle Teksti-TV Sivu 166/1
TALOUS YLE24 TIISTAI
Finluxin konkurssi vahvistumassa
Maan ainoa televisiotehdas Finlux
päätynee konkurssiin.
Turun käräjäoikeus ei ole tänään
keskeyttänyt konkurssimenettelyä, kuten
Finlux oli toivonut.
Yhtiölle annettiin viime viikolla lisä-
aikaa esittää näyttöä rahoituksen
järjestymisestä konkurssin
välttämiseksi. Myös Finluxin odotettu
suuri vientikauppa on peruuntunut.
Konkurssihakemus jätettiin syyskuussa,
kiun maksajaa yhtiön lähes 50 Me:n
veloille ei yrityksistä huolimatta
löytynyt. Suurimmat velkojat ovat
Finnvera ja Teollisuussijoitus.
Eikö tämän alan teknologia pitäisi pelastaa Suomelle (muttei uudella Valcolla)
Ääneenajattelija
1
59
Vastaukset
- Gutta-Perkka
Enpä tunne tilannetta mutta jotenkin sairasta tuo nyt näyttää olevan tuo tekohengitys.
Kyllä kai siinä nyt on ollut aikaa ihan tarpeeksi tehdä asian eteen se, mikä ehkä olisi ollut tehtävissä, jos halua olisi ollut - ehkä, enpä tiedä.
Miten voidaan sallia jotakin ton sortin käsittämätöntä pitkitystä.
Konkurssi, mikä konkurssi.
Onko se nyt niin vaikeata.
Raivostuttavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762040Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361716Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi91375Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591180Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241173Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161026- 60950
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58942