Stubb sivuillaan: "En nyt tässä lähde kommentoimaan Tuomiojan väitteitä kokoomuksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta linjasta. Olen jo kartoittanut Tuomiojan toilailuja tarkemmin useassa artikkelissa ja kolumnissa. Kenellekään ei liene epäselvää miten paljon hallaa Tuomioja on aiheuttanut Suomen asemalle Euroopan unionissa."
Tähän ei tarvitse muuta lisätä kuin, että Stubb on aiheuttanut toiminnallaan kokoomukselle valtavasti hallaa. Stubb sitoi Euroopan parlamentin kotimaahan suuntautuvaan hyökkäykseen ja yritti epätoivoisesti vaikuttaa käynnissä olevaan Nato-keskusteluun iskemällä raukkamaisesti ulkoministeri Tuomiojaan. Tuomioja käytti sananvapauttaan kritisoidakseen europarlamenttia, mutta Stubb ei käyttänyt sananvapauttaan vastatakseen Tuomiojalle vaan kanteli hänen lausunnoistaan EPP:n johtoon. Miksi siis Stubb ei vastannut vastakirjoituksella Tuomiojalle Turun Sanomiin?
Stubb aiheutti kokoomukselle suuren vahingon, sillä SDP:ssä asiaa tuskin koskaan unohdetaan. Stubb näytti nyt, että millaisiin keinoihin hän on valmis tarttumaan ajaakseen asioitaan. Stubb on ennalta arvaamaton, ennustamaton ja tämän vuoksi Stubbin käsiin Suomen tai kokoomuksen asioita ei voi antaa. Stubbin toiminta ei perustu kauaskantoiseen ja stabiiliin toimintatapaan vaan se näyttää perustuvan yllätysiskuihin. Stubbin kanssa työskenteleminen näyttää olevan uhkapeliä. Tämä on nyt nähty.
Stubbin lausunnot pelkkää ilmaa
Politologi
2
110
Vastaukset
- No siis..
Suomihan kuuluu Euroopan Unioniin.. Nyt ajatellaan EU:n etua ei pelkästään Suomen :)
- Oikeus & kohtuus
Stubbin ura on lopussa kokoomuksessa. No, eihän se ehtinyt edes alkaa kun mies liittyi puolueeseen vasta vuosi sitten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770