kirjanpitäjäksi naapuri?

uskaltaisinko

Minun naapuri on kirjanpitäjä, varmaankin ihan hyvä sellainen. Hoitaa kyllä varmasti minun pienen yritykseni ihan hyvin, mutta kun on niin kova puhumaan, että pelkään pahasti, että kaikki raha-asiani kuuluvat ympäri kylää. Onko kokemuksia kirjanpitäjän vaitiolosta?

6

618

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • moneksi

      Eihän tuohon voi mielestäni kukaan vastata. Kirjanpitäjällä ei ole mitään lain määräämää vaitiolovelvollisuutta kuten esim. juristilla tai lääkärillä. Tottakai eettinen toiminta vaatii vaitioloa asiakkaan asioista. Meitä kun on niin moneksi, että sinun on riskisi (ja tietysti kirjanpitäjän maineensa osalta).

    • kyläläinen

      minä tein tuon virheen, otin kirjanpitäjän samasta kylästä. se oli virhe. nykyinen kirjanpitäjäni asuu 450 km päässä ja on hoitanut asiani moitteettomasti 12 vuotta, en ole koskaan tavannut edes häntä.

    • kirjanpitäjänä

      on sellainen periaate, että tuttuja enkä sukulaisia asiakkaikseni ota. Silloin joskus, kun näitä töitä aloittelin otin tietenkin kaikki asiakkaikseni, mutta nyt olen oppinut välttämään tuttuja. Ei niisä tule muuta, kun riitoja.....

      • periaate

        Jos nyt ei ihan riitoja tule, niin kohta huomaa olevansa koko perheen raha-asioiden hoitaja ja neuvoja joka lapun täytössä, vielä ilmaiseksi.
        Mitä tulee juoruiluun vaikka onkin kova puhumaan, niin nopeasti ne asiakkaat katoisivat, jos kylällä niiden asioita ruotii. Lisäksi, jos on muutamaa asiakasta enemmän, niin minä en suin surmin muistaisi, mitä kenenkin tilillä on tai paljonko liikevaihtoa. Ne ovat lukuja, jotka tarkastetaan, kun aihetta on.


    • palkanlaskija

      Soitinpa minäkin yhdelle kirjanpitäjälle, joka aivan ilman estoja kertoi eräästä tuntemastani yrityksestä suurin piirtein kaikki yrityksen sisäiset ongelmat. Ottakaa tilitoimisto naapuripaikkakunnalta, jos ette halua tietojanne julkisuuteen!

    • miekin

      Itse kirjanpitäjänä koen että kaikki tiedot ovat luottamuksellisia ja kenenkään asioita en lörpöttele. Suurimissa yrityksissä joutuu allekirjoittamaan vaitiolovelvolluus lappusen, joten kyllä se koskee mielestäni myös pienyrittäjiäkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      59
      5990
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3446
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2641
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2165
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2129
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1659
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1252
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1226
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1095
    Aihe