Tämä nimimerkki Hanna Karttunen ins. tai Hanna Karttunen, tai hanna tai mikä milloinkin tölväisee tänne kymmeniä ja taas kymmeniä moitteita, syytteitä, arvosteluja milloin bussikuskeista, joukkoliikenteestä, taksikuskeista, heidän autoistaan ja ajotavoistaan osallistumatta yleensä koskaan itse näihin keskusteluihin, jättää kommentoimatta mitenkään hänelle tehtyihin vastineisiin. Ei, samaan aikaan hän on jo aloittanut useita muita ketjuja.
Jotenkin tuntuu, että kyseinen henkilö haluaa vain provosoida juokkoliikennepalstaa ja hänen aloituksensa on tehty vain kiusanteoksi!!
SUOSITTELENKIN, ETTEI KUKAAN, SIIS EI KUKAAN,VASTAISI YHTEENKÄÄN HÄNEN TEKEMÄÄNSÄ VIESTIIN!!
Ainakaan ennen kuin hän itse suostuu keskusteluun aloittamissaan ketjuissa.
HANNA KARTTUNEN!
9
1097
Vastaukset
- Pete ihmetelee
Mielestäni Hannan mielipiteissä on totta toinenpuoli.
Tämähän palsta on tarkoitettu mielipiteiden ilmaisuun ja vaihtoon. Jos joku ei kestä kritiikkiä se varmaan johtuu omista tavoistaan.
Se koira älähtää mihin kapula kolahtaa. - Hanna Karttunen ins.
Olen aivan imarreltu saamastani suosiosta.
Täällähän voidaan vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Samalla tavalla tämä purkaa kirjottajan paineita ja helpottaa oloa kun saa huojentaa mieltään täällä.
Kiitokset kaikille palstan asiallisille kommentoijille.- kalamies69
Hanna puhuu joskus asiaakin vaan silloin kun hän kritisoi, hän jyrkästi ja joskus loukkaavalla tavalla ja liioittelemalla yleistää kaikki ammattikunnan edustajat.
Totta on se, ettei Hanna ikinä vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin asiallisesti vaan jos vastaa niin taas haukkumalla provosoivasti.
Olen useasti kysynyt Hannalta, mikse hän ikinä kritisoi tavallisia henkilöautonkuljettajia, hehän ovat se suurin ryhmä joka kaahaa, jättää vilkun näyttämättä jne jne.Olisi mukava kuulla tuohonkin vastaus.
Hanna kieltämättä voisi joskus miettiä mitä kirjoittaa ja montako kertaa.Samasta aiheesta olen laskenut 20 eri kirjoitusta viikon joka päivälle. - Hanna
kalamies69 kirjoitti:
Hanna puhuu joskus asiaakin vaan silloin kun hän kritisoi, hän jyrkästi ja joskus loukkaavalla tavalla ja liioittelemalla yleistää kaikki ammattikunnan edustajat.
Totta on se, ettei Hanna ikinä vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin asiallisesti vaan jos vastaa niin taas haukkumalla provosoivasti.
Olen useasti kysynyt Hannalta, mikse hän ikinä kritisoi tavallisia henkilöautonkuljettajia, hehän ovat se suurin ryhmä joka kaahaa, jättää vilkun näyttämättä jne jne.Olisi mukava kuulla tuohonkin vastaus.
Hanna kieltämättä voisi joskus miettiä mitä kirjoittaa ja montako kertaa.Samasta aiheesta olen laskenut 20 eri kirjoitusta viikon joka päivälle.Siis mihin en vastaa , siihenkö miksi en kritisoi yksityisautoilijoiden vilkun käytöstä.
Siksi kun tämä palsta on ammattikuskien palsta, ei yksityisautoilijoiden palsta niitäkin täältä löyyy. Siksikin koska ns. normaali autoilija kuten minä en ole amattikuljettaja enkä väitäkkään olevani nin pätevä kuin täällä muutamat jotka ovat kehuneet kuinka taitoa vaativaa työtä bussin ajaminen on. - koskaan mihinkään
Hanna kirjoitti:
Siis mihin en vastaa , siihenkö miksi en kritisoi yksityisautoilijoiden vilkun käytöstä.
Siksi kun tämä palsta on ammattikuskien palsta, ei yksityisautoilijoiden palsta niitäkin täältä löyyy. Siksikin koska ns. normaali autoilija kuten minä en ole amattikuljettaja enkä väitäkkään olevani nin pätevä kuin täällä muutamat jotka ovat kehuneet kuinka taitoa vaativaa työtä bussin ajaminen on.Asialliseen keskusteluun. Heität perättömän väitteen, se oikaistaan asiallisesti etkä koskaan vastaa niihin. Et ala heittämistäsi aiheista ikinä asialliseen keskusteluun.
Mutta sehän onkin tyylisi.
Olet todella säälittävä ihminen hanna. TODELLA säälittävä!!!!
- ihimettelevä immeinen
Hanna on perusnegatiivinen ihminen. Törmään sellaisiin henkilöihin päivittäin ja eivät ole millään tavalla järjellisen tuntuisia tyyppejä. Elämä on heillä aika yksitoikkoista ja ikävää koska koskaan he eivät löydä mistään asiasta tai henkilöstä hyviä puolia vaan aina ne huonot puolet.
Joillekkin se on jo ihan pakkomielle ja sehän on jo sairaalloista.
Olettekos lukeneet hannan teksteistä koskaan mitään kehuja ketään kohtaan???
Aivam. En minäkään,- "Karttushannasta"
>" Kyselin eräältä psykologituttavaltani, joka on myös aivohermokirurgian spesialisti, josko hän selittäisi hieman syitä "Hanna Karttunen ins:n" käyttäytymiselle tällä palstalla. Sain äskettäin Karttusen sairauskuvauskertomuksen vastaukseksi. Kertomus on tehty ilman Karttusen läsnäoloa, mutta on silti hyvin luotettava. Tässä se copypastettuna sähköpostistani:
====TAPAUS: QWWGHX02736 --- lomake nro 3257175
Potilas: "Hanna Karttunen"
Ammatti tai arvo: Ingen(kan)gör(a), AMK
Sos.turvatunnus: Selvittämättä, koska on epäselvää, onko kyseessä aito henkilö vai ei
Harrastukset: Trollaus
Taudin oireiden kuvaus: Pakonomainen tarve lähetellä toistuvia linja-autoliikennettä ja linja-autonkuljettajia solvaavia, samansisältöisiä
viestejä Suomi24:n keskustelupalstalle. Kykenemättömyys rakentavaan keskusteluun, samojen argumenttien käyttö, vastauksien ymmärtämättä jättäminen. Herjaaminen suoritetaan jatkuvasti samalla sisällöllä, pysäkiltä lähtemiseen ja pysäkkijarrun käyttöön verhoten.
Johtopäätökset ja todetut sairaudet:
- Persoonallisuushäiriö, aste III. Jatkuva solvaaminen ja aggressiivisuus sekä pätemisen tarve viittaavat hyvin selvästi tähän. Kyseessä on
skitsofrenian lievä muoto.
- Vasemman aivopuoliskon verenkiertotoiminnan pysyvä heikentyminen. Kykenemättömyys keskusteluun
ja muiden vasta-argumenttien huomiotta jättäminen
viittaisivat tähän, samoin kuin sisällöllisen lukutaidon ja merkitysten (kontekstejen) ymmärtämisen vajavaisuus. Johtunee osittain mainitusta persoonallisuushäiriöstä.
- Mekaanisen kirjoitustaidon puuttuminen. Erillinen havainto, johtunee oikean aivopuoliskon osittaisesta pehmenemisestä. Välilyöntien jättäminen pilkun molemmille puolille ( , ) viittaisi aivojen hermoratoja ympäröiviin kudosvaurioihin.
Lääkitys:
-Rauhoittavia tabletteja 5 x päivässä.
-Äidinkielen oppimäärän kertausta alkaen peruskoulun 2. luokan tasosta (avustajan ja aapisen kanssa) 4-5 h päivässä. Oheislukemistoksi suositellaan kirjoja "Linja-autojen pysäkkijarrujen toimimattomuudesta aiheutuneet kuolemanonnettomuudet tieliikenteessä" ja "400 kuolemaa vuodessa - ketkä aiheuttivat?" - pyydetään hankkimaan ta-vu-vii-vo-in varustettuina.
-Poistuminen Suomi24:n keskustelupalstalta.
Lisätietoja:
Ilmoitettu AKE:lle ja poliisille ajokykyä merkittävästi heikentävästä, kompleksisesta bussien kanssa liikenteessä toimimisen osaamattomuudesta, ns. näkemättä jääneen pysäkiltälähtövilkun oireyhtymästä, joka on todettu jo aiemmin. Peruste ajo-oikeuden pysyvään poistamiseen (PotilastietoL §14:8).
---
Tällaisia lääkäriystäväni siis lähetteli. Lisäksi kuulin huhua, että jossakin päin Suomea olisi tehty Hanna Karttunen -nimisten henkilöiden toimesta rikosilmoituksia tästä "Hanna Karttunen ins.":stä, perusteena keksityn, väärän nimen käyttäminen. Sinälläänhän se ei ole rikollista, mutta eduskunnan oikeusasiamies pitää "Hanna Karttusen ins.":n käyttäytymistä tällä palstalla niin epäedustavana ja "tyhmänpuoleisena", että perusteet kunnianloukkausrikoksen nostamiseen kaikkien oikeiden Hanna Karttusten toimesta ovat olemassa - Pete tietää
Hanna on oikeen positiivinen ja valoisa ihminen.
Eikä mikään hassumpia pakkaus. - huomaa täällä
Pete tietää kirjoitti:
Hanna on oikeen positiivinen ja valoisa ihminen.
Eikä mikään hassumpia pakkaus.Josko sitten puhut samasta Hannasta. Tai sitten on juuri niin kuin ajattelinkin, ilkikurinen pilke silmäkulmassa hän tänne kirjoittelee...
Ja porukka korvat ja posket punaisina hälle vihoissaan vastaavat...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762074Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361733Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101412Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291213Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591203Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161048- 60962
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58961