"Voi tähän vastata kuka tahansa asiantuntija"
Asia on seuraavanlainen johon edellytän ensimmäiseksi kommentaattoriksi Pasifistin tulkintaa!:
" Tasavallan presidentin sanomana seuraavaa. Liittyen Fortumin optioihin:
" --että oikeusvaltion tulee tällaisetkin räikeydet kestää. Sopimuksia on nodatettava "
Pääministeri oli aivan samaa mieltä, joten uskomme että meidänkin rikottu sopimuksemme eläkkeistämme palautetaan lailliselle tasolle?
Sekä jälkeenjääneet eläkeosuutemme maksetaan takaisin korkoineen meille vielä elossaoleville"
Toivottavasti saamme aitoja ja rehellisiä kannanottoja , sekä myös neuvon ja ohjeen kuinka voimme myönteisessä tapauksessa kääntyä päättäjien puolee.
Tämä asia on esitetty senvuoksi vihreälle palstalle, koska aloite eläkkeiden leikauksiin alkoi juuri vihreältäpuolueelta ja sen varsinkin puheenjohtajan taholta.
Kiitos asiallisista vastauksista!
PASIFISTI, kysyn sinulta
15
423
Vastaukset
- Kysy vaikka neblosalta, se ...
Voisi tietysti Vanhanenkin siihen vastata? Tai Pressan avustajat? Mutta uskon ettei kukaan edes uskalla aukoa turpaansa ?
- Asiallista
Aiheellinen kysymys, johon ei saa vastausta asiallisesti. Miksi ? Kirpaiseeko kysymys vihreitä liikaa? Ilmeisesti!
Löytyisikö vastaukseksi edes kunnon pilleririviä jolla voitaisiin kumota presidentin ja pääministerin puheet?
Eli taidatte toiselle hyväksyä ja toiselle ei laillisesti tehdyt sitoutumiset! Toisia ne sitovat , toisia ei?
Vastatkaa jo ihmeessä?- telee
Kirjaston koneelle tunkua, sai ajan vasta ensiviikkoon
- uunopressaksi
näytä sille!
UUNO ON MESSIAS!
Patsashanke vireille! - Hyvä näinkin
telee kirjoitti:
Kirjaston koneelle tunkua, sai ajan vasta ensiviikkoon
Jaksan toki odotaa, sillä olen sitä samaa oikeutta odottanyt nyt jo kymmenen vúotta jollaine päätös vapautti sen nesteen opitiokeisarin! Meidän 1000 euron vuosittainen rosvous on vain pisara meressä sen rinnalla johon valtiovalta isoisille myöntyy ja myöntää!
Sillä tehtyjä sopimuksia on kunnioitettava ettei valtiolta mene uskottavuus! Onko näin ? - Käy se sinulta tuo nikin va...
uunopressaksi kirjoitti:
näytä sille!
UUNO ON MESSIAS!
Patsashanke vireille!Eikö se vanha "Pasifisti" enää kelpaakaan? Joko olet saanut siitä tarpeeksesi!?
- uunopressaksi
Käy se sinulta tuo nikin va... kirjoitti:
Eikö se vanha "Pasifisti" enää kelpaakaan? Joko olet saanut siitä tarpeeksesi!?
olen Uuno Ensimmäisen Suuren, totuuden tulenkantajan ja maailman pelastajan apostoli, profeetta ja opetuslapsi!
Yhdessä pudotamme lentokoneet taivaalta, lopun ajat ovat lähellä! - taituri
uunopressaksi kirjoitti:
olen Uuno Ensimmäisen Suuren, totuuden tulenkantajan ja maailman pelastajan apostoli, profeetta ja opetuslapsi!
Yhdessä pudotamme lentokoneet taivaalta, lopun ajat ovat lähellä!"Yhdessä pudotamme lentokoneet taivaalta"
"on minun kuvanikin:
http://www.uglypeople.com/uploaded/18609/fat1.jpg"
Hyvä taktiikka, kyllä toimii, sano minun sanoneeni, ihan porkkanalla ei onnistunut, täytyi varmaan käydä Wuotos mökilläkin makkaralla - Turhhaa aivan turhaa
taituri kirjoitti:
"Yhdessä pudotamme lentokoneet taivaalta"
"on minun kuvanikin:
http://www.uglypeople.com/uploaded/18609/fat1.jpg"
Hyvä taktiikka, kyllä toimii, sano minun sanoneeni, ihan porkkanalla ei onnistunut, täytyi varmaan käydä Wuotos mökilläkin makkarallaKuten kaikki vihreiden vouhotus muutenkin!
- uunopressaksi
Turhhaa aivan turhaa kirjoitti:
Kuten kaikki vihreiden vouhotus muutenkin!
(seurakunta nousee seisomaan)
Anna valosi paistaa meille raskautetuille!
Tulkoon sinun valtakuntasi ja tapahtukoon sinun tahtosi!
AAA...men.
(seurakunta poistuu) - Salaisuus jota hoet
uunopressaksi kirjoitti:
(seurakunta nousee seisomaan)
Anna valosi paistaa meille raskautetuille!
Tulkoon sinun valtakuntasi ja tapahtukoon sinun tahtosi!
AAA...men.
(seurakunta poistuu)Mielipuolen kiilto silmissäsi hoet tuota samaa vihreää fraasiasi, mitä se on suomeksI?
Vastaukset ovat kiven alla! Arvoisa P-Fasisti! - uunopressaksi
Salaisuus jota hoet kirjoitti:
Mielipuolen kiilto silmissäsi hoet tuota samaa vihreää fraasiasi, mitä se on suomeksI?
Vastaukset ovat kiven alla! Arvoisa P-Fasisti!pyhä henki laskeutuu päälleni, nyt alan puhumaan kielillä!
HIIHAA jukupottu kalstamakkeri sopukollu helutiputin kop! - uunottelija
uunopressaksi kirjoitti:
pyhä henki laskeutuu päälleni, nyt alan puhumaan kielillä!
HIIHAA jukupottu kalstamakkeri sopukollu helutiputin kop!HIIHAA jukupottu kalstamakkeri sopukollu helutiputin kop!
http://www.uglypeople.com/uploaded/18609/fat1.jpg - uunopressaksi
uunottelija kirjoitti:
HIIHAA jukupottu kalstamakkeri sopukollu helutiputin kop!
http://www.uglypeople.com/uploaded/18609/fat1.jpgminä ...
Jesss minun kuvani näkyy netissä JESS!
Uuno on minun salarakkaani!!! Paljastus 7-päivää-lehteen ja juhannushäät!!!
Ihanaaa uuno Ihanaaaaa!!! - siellä
uunopressaksi kirjoitti:
minä ...
Jesss minun kuvani näkyy netissä JESS!
Uuno on minun salarakkaani!!! Paljastus 7-päivää-lehteen ja juhannushäät!!!
Ihanaaa uuno Ihanaaaaa!!!Ja kun luulin että olet Uuno, joko vaihtanut sukupuolta, tai nimeä
Eli, mitä ankytät!, näin se vain aikanaan tämäkin ratkesi, kuka on Uuuno, mitäpä häpeämistä tuossa Uunohan hyvä nimi
Joo ja tässä
Kirjoittanut: uunopressaksi 29.10.2005 klo 20.57
on minun kuvanikin:
http://www.uglypeople.com/uploaded/18609/fat1.jpg
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475425Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612246Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181830Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451761- 171555
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301467Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5135881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171107Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771078Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se213963