"Mahtituet huijaamalla
Epärehellinen tuenhakija "tienaa" ääritapauksissa tuhansien eurojen tulot kuussa antamalla väärät tiedot elämistilanteestaan viranomaisille.
- Enimmillään se voi olla nelinumeroinen määrä euroja, minkä voi saada pelkästään jo pelaamalla ansiosidonnaisen työttömyysturvan kanssa. Nostaa ansiosidonnaista ja käy samalla salaa töissä, siinä se, sanoo oikeustieteiden lisensiaatti Veikko Leskelä Kelan sisäisestä tarkastuksesta.
- Tosin pimeästä työnteosta voi jäädä helposti kiinnikin ja osa vilpeistä saattaa tulla tietoon ilmiantojen perusteella.
Työmarkkinatuen ja asumistuen yhdistelmällä pääsee Leskelän mukaan enimmillään selvästi alle tuhannen euron tuloihin.
Tarkkaa huijauksien yhteissummaa ei pysty kukaan sanomaan jo siitä syystä, että tukea voi saada niin monelta luukulta: Kelasta, kuntien sosiaalivirastosta, työeläkelaitoksista, työttömyyskassoilta.
Arviointia vaikeuttaa sekin, että tukiviidakossa kasvaa kymmeniä etuuslajeja, joihin voi olla oikeus. Jo yksin Kelan etuuspaletti tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia. Esimerkiksi lapsilisään saa yksinhuoltajakorotuksen salaamalla avopuolison olemassaolon."
-----------------------------------
ILTASANOMAT PUHUU VIHDOINKIN SUORAAN JA SUOMEKSI SOSSUISTA ELI -SOSSUHUIJAREITA-...,
että tämän päivänkin näin, että aina niin sosiaalidemokraatti myönteinen lehti menee ja painaa lehteensä jossa niin tarkoin varjellaan sossujen(sdp:n) mainetta
sanan
"sossuhuijari"
.....(menen lukemaan sanan yhä uudelleen, kiitos)...
2sossuhuijari voi kahmia tuhansia kuukaudessa"
sossuhuijari
1
79
Vastaukset
- kyllästynyt
on fortumin optiohuijaus, jossa 350 henkilöä ryöstää ministeri Pekkarisen katsellessa 500 miljoonaa euroa.
Turha enää puhua sossuhuijauksista, kun herrat tyhjentää koko pajatson.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1761989Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361705Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81332Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241155Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591153Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60933
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57922