Suomalaiset rehellisiä?

Itsellä on ollut sellainen kuva, että me suomalaiset olemme rehtiä kansaa. Kuitenkin varastamme kaupoista toiseksi eniten euroopassa. Miten tämä on mahdollista?

Sijoitumme kyllä hyvin, kun puhutaan korruption vähäisyydestä. Toinen sija siinäkin...;)

Sitten kaikki tiedotusvälineet ja lehtien pakinoitsijat hiljenevät tuosta varastamisesta. Ainakaan minä en nähnyt missään kummempia kirjoituksia. Onko nyt niin, että varastamista yritykseltä ei nähdä pahana? Ulkomaisiakaan ei voi syyttää, koska suurin osa varkauksista on suomalaisten tekemiä, niin vanhat kuin nuoret.

Ja työntekijäthän ne eniten kääntävät.
15434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Samaa menoa se on muillakin työpaikoilla. Konttoritarvikkeet sun muut jutut kulkeutuu kotiin ja miten paljon varastetaankaan työaikaa omien asioiden hoitoon. Ja kaikkea tuota pidetään luontaisetuna eikä varkautena.

Äänestä
  • ja on tänäänkin etuutena (ainakin mulla), että pankissa, paskalla ja parturissa saa käydä työaikana. Nämä kaikki kertyy myös työaikana. Jos näin ei firmassanne ole, niin sitten luottamusmieheen heti yhteyttä. Heh,hee!

    Äänestä

Mutta savolaiset on ainakin kieroja kuin korkkiruuvit.

Äänestä

Minä käännän nyt kylkee...

Äänestä

Uutta materiaalia. Vaikeasti kompostoitava tuotos. Toivottavasti et keksi lisää tuoreita keskustelun aiheita.

Äänestä
  • Kuka sitä nyt uusia aiheita keksisi, kun on tälläinen piikki on meidän suomalaisten lihassa.

    Onkohan kukaan tehnyt aiheesta mitään tutkimusta? Itseä ainakin kiinnoistaisi lukea.

    Mikä ajaa ihmiset moiseen? Onko täällä liian turvallista, ettei muuta enää keksi jotta saisi kiksejä?

    Ja niin kuin tuolla ylhäällä kirjoitettiin tuo konttoritarvike juttu on ihan totta. Koetaankohan ne niin halvoiksi, ettei siitä tappiota tule kun niitä hieman kääntää?

    Äänestä

  • Kunnon kansalainen kirjoitti:

    Kuka sitä nyt uusia aiheita keksisi, kun on tälläinen piikki on meidän suomalaisten lihassa.

    Onkohan kukaan tehnyt aiheesta mitään tutkimusta? Itseä ainakin kiinnoistaisi lukea.

    Mikä ajaa ihmiset moiseen? Onko täällä liian turvallista, ettei muuta enää keksi jotta saisi kiksejä?

    Ja niin kuin tuolla ylhäällä kirjoitettiin tuo konttoritarvike juttu on ihan totta. Koetaankohan ne niin halvoiksi, ettei siitä tappiota tule kun niitä hieman kääntää?

    et ainakin raksalta lähtee työntekijöitten mukaan kaikki mikä mahtuu timpurin avolavapakuun. Työkaluista rakennustarvikkeisiin. Väitti yksi tuttu insinööri mulle näin. En kyllä voi tietää koska en ole rakennusalan ihmisiä.

    Äänestä

  • puhuri kirjoitti:

    Noilla työpaikoilta varasteluilla on taipumus tarttua, jos yksi vie yhden tavaran, toinen vie jo kaksi jne. Tulee mieleen luonnonkatastrofien jälkeiset ryöstöaallot.
    Ja kuka kaiken maksaa? Viime kädessä me "rehelliset" kansalaiset. Sama tietysti myymälävarkauksissakin.

    Äänestä

  • Kunnon isä kirjoitti:

    että se on vielä työntekijöiden kesken niin julkistakin. Vähän ku murrosikäiset myymälävarkaat: "Kato, ku mä vein hei tämmöstä, kundit..."

    Äänestä

  • puhuri kirjoitti:

    et ainakin raksalta lähtee työntekijöitten mukaan kaikki mikä mahtuu timpurin avolavapakuun. Työkaluista rakennustarvikkeisiin. Väitti yksi tuttu insinööri mulle näin. En kyllä voi tietää koska en ole rakennusalan ihmisiä.

    ...tositarinan mukaan eräs kaveri vei työpaikaltaan salkussaan sekä ruokatunnille että kotiinmennessään aina kaksi tiiltä. Vuosikausia ahkeroituaan hänellä olikin sitten materiaali täystiiliomakotitaloon.

    Äänestä

  • norMix evk kirjoitti:

    ...tositarinan mukaan eräs kaveri vei työpaikaltaan salkussaan sekä ruokatunnille että kotiinmennessään aina kaksi tiiltä. Vuosikausia ahkeroituaan hänellä olikin sitten materiaali täystiiliomakotitaloon.

    Mä vaan vähän epäilen ton tarinan todenperäisyyttä. Toisaalta ei sillä herkkua ole siellä asua, jos talo onkin pelkkää tiiltä. ois kannattanu hamstrata vähän vuorivillaa ja jokunen cyproc-levy myös.

    Äänestä

sitä pienet perässä. Fortumin herrat varastavat parast'aikaa, Soneran herrat varastivat, pankkiherrat/kaikenmaailman sijoittajat 90 luvun alussa varastivat, talousrikolliset varastavat jne. Heidän varkautensa on vain verhottu "vastuuksi" ja "sitoutumiseksi", mitkä on miljoonasummilla heille korvattava. Kuitenkaan eivät osanneet firmojaan johtaa (Sonera) ja vastuista, sitoutumisista ei puhuttu mitään, kun kaikki meni persiilleen. Eikö tämä ole pahinta varastamista ja epärehellisyyttä?

Äänestä

Se riittää. Meitä "vanhanaikaisesti" kasvatettuja on, etenkin vanhemman väen
keskuudessa.

Mihinkään uskonnolliseen kuppikuntaan kuulumatonkin voi erottaa oikean ja väärän,
oman ja toisen kaman.

Varastelulla ei kovin pitkälle pötkitä!

Äänestä
  • kumeista puhumattakaan!

    Eipä tulis mieleen kuskata jo ylitäyteen kotiin työpaikan roinaa...huvinsa kullakin?

    Äänestä

Ja erityisesti kanta-asiakkaat!! Puhun nyt ihan tavallisesta lähimarketista.

On se niin julmetun kieroa kun olet ensin vuosikaudet ollut pitkäpinnainen, hallinnut "ompas kylmä ilma tänään" -keskustelut, kiittänyt ja toivottanut tervetulleeksi uudelleen, niin sitten yksi päivä paljastuukin että vakiasiakkaalla on kassin pohjalla kahden päivän ruoka-aineet ja pelkkä tikkari hihnalla!

Että mulla on ainkin hyvin pitkälle menny luottamus lähes jokaiseen, iästä, sukupuolesta ja ulkonäöstä riippumatta.

Ei nyt pidä ottaa tätä ihan ylettömänä yleistyksenä, mutta kun näin ei ole tapahtunut vain kerran tai kaksi...

Se siitä kuuluisasta rehellisyydestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kunnon kansalainen kirjoitti:

Itsellä on ollut sellainen kuva, että me suomalaiset olemme rehtiä kansaa. Kuitenkin varastamme kaupoista toiseksi eniten euroopassa. Miten tämä on mahdollista?

Sijoitumme kyllä hyvin, kun puhutaan korruption vähäisyydestä. Toinen sija siinäkin...;)

Sitten kaikki tiedotusvälineet ja lehtien pakinoitsijat hiljenevät tuosta varastamisesta. Ainakaan minä en nähnyt missään kummempia kirjoituksia. Onko nyt niin, että varastamista yritykseltä ei nähdä pahana? Ulkomaisiakaan ei voi syyttää, koska suurin osa varkauksista on suomalaisten tekemiä, niin vanhat kuin nuoret.

Ja työntekijäthän ne eniten kääntävät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu