Voi vain ihmetellä sitä sitä älykkyyden määrää kun Kirsi Piha on yhtäkkiä keksinyt, että tehdäänpäs Saulista työläisten presidentti. Mitä ihmettä Piha oikein luulee tekevänsä? Porvari Niinistö työväen presidentti? Niinistön tiimi on yhden naisen temmellyskenttä ja Harri Jaskari näyttää tekevän mitä tahansa Pihan käskiessä.
Voi mikä älynväläys
4
125
Vastaukset
- latausta
Valitettavasti kukaan ei tee Niinistön kampanjaa yksin, eikä varsinkaan rakenna sitä yksin.
Niinistön kampanja on todellinen haaste muille pääehdokkaille. Hän tuo esiin Suomen todellisen tarpeen muuttua ja myös kehittyä kestäväksi yhteiskunnaksi. Menestys syntyy vastakkainasettelun lopettamisesta, ei eripurasta ja kyräilystä. Meillä Suomessa on varsin vähän luonnonvaroja - huolehtikaamme,
että hyvä yhteishenki ja luovuus muodostuvat sellaisiksi. Suomi nousee työllä, ja sitä Niinistö ei voisi liikaa korostaa. Siksi hän on mitä suurimmassa määrin työväen presidentti.- kampanjan
alasajoon. Erottakaa Piha tiimistä.
- Erittäin huvittunut
Kyllä se näkyy ottavan lujille ja harmittavan kovasti kun toisilla menee hyvin.
Pieni korjaus, Niinistö ei mainosta itseään Työläisten presidenttinä (herra paratkoon) vaan Työväen presidenttinä. Siinä on vissi ero.
Työväki ollaan me kaikki jotka olemme työtä tehneet tai tulemme tekemään. Työläisyys on puolestaan aate, jota ei pidä sotkea tähän ja lisätä vastakkainasetteluja.
Tuota jälkimmäistäkinhän Niinistö halusi karsia eli siis vastakkainasettelua.- Uusinen
Kokoomus on osa työväenliikettä.
http://www.google.com/search?client=opera&rls=fi&q=Työväenliike&sourceid=opera&ie=utf-8&oe=utf-8
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760