Pankin shekistä ja niiden siirroista.

Olen jo vähän aikaa seurannut täällä vellovaa keskustelua pankin shekeistä.
Koska olen liike- elämässä joutunut pankin shekkien kanssa tekemiseen useinkin, niin kerron tässä muutamia faktoja.

Pankin shekki on ns. pankin oma shekki. Tämän shekin saa haltuunsa lunastamalla sen pankista, eli maksamalla siitä saman summan, joka on shekkiinkin kirjattu. Lunastajan nimi tulee shekin etupuolelle ja myös kahden virkailijan allekirjoitukset tulevat siinä yhteydessä shekkiin sen etupuolelle. Lunastajalle jää vielä erillinen kappale tapahtumasta, jonka hän joutuu myös allekirjoittamaan.

Kun shekki siirretään eteenpäin, eli sillä maksetaan jotain, niin shekin haltija kirjoittaa shekin taakse siirtomerkinnän, eli oman nimikirjoituksensa ja sos. tunnuksensa. Tässä yhteydessä EI TARVITA mitään todistajia, kuten täällä on aivan virheellisesti väitetty.

Näitä siirtoja voi olla useita peräkkäin ja se henkilö kenellä shekki on virallisesti siirtomerkintöineen hallussaan voi muuttaa sen rahaksi pankissa, tai tallettaa shekin osoittaman summan tililleen.

Aiemmin virkailija joutui ottamaan yhteyttä shekin kirjoittaneeseen pankkiin, mahdollisten epäselvyyksien mm. väärennysten toteamiseksi. Nykyisin shekki varmisteaan suoraan päätteeltä, eikä erillista soittoa enää tarvita, vaikka kysessä olisikin toisen pankkiryhmän shekki.

Tämä on tilanne tänä päivänä, kun tietoteknikka ja pankkien keskeiset turvallisuus seikat ovat edistyneet aiemmista ajoista ratkaisevalla tavalla.

Loppupäätelmänä minun on aivan puolueettoma sanottava, että nimimerkki Goldfinger on ollut asiassa täysin oikeassa ja muut enemmän tai vähemmän väärässä.

Haluan lisäksi varoittaa teitä kirjoittamasta nimeänne shekin taakse esim. silloin kun saatte sen pankissa käteenne, sillä jos shekki vaikkapa katoaa, niin on vaikeaa enää todistaa, ettette ole luovuttanut sitä eteenpäin.

Olette siis itse vastuusta siitä, jos olette kirjoittaneet nimenne shekin taakse. Jos taas nimeänne ei ole ja joku nostaa rahat väärennetyillä henkilöpapereilla tai jollain muulla tavalla pankista, vastuu on yksinomaan pankin, ei teidän. Tämä on hyvä aina muistaa.

Jos shekki katoaa, tai joutuu vääriin käsiin niin pankki kuolettaa sen saatuaan siitä tiedon ja asia selvitetään perinpohjin.
111131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

No saatiihan viimein selvitys siitä, kenellä täällä on ollut tietoa asiasta ja kenellä ei. Täällä saisi olla enemmän Goldfingerin ja sinun tapaisiasi tietoniekkoja.

Äänestä

Juu hyvä yritys Gladiator, mutta kun pistit tuon tahriintuneen nimimerkkisi, niin se vie pohjan uskottavuudeltasi ja ns. puolueettomuudeltasi, vaikka olisit oikeassakin.

Pankkishekeistä kiinnostuneiden kannattaa selvittää asia esim. pankissa eikä tällä osastolla.

Muuten nuo kirjoitusvirheesi ovat sitä tyypillistä GF-luokkaa, että kauhulla ajattelee mitä sekaannuksia siellä liike-elämässä tapahtui.

Äänestä
  • Oletko eri mieltä itse asiasta vai?
    Samaa tietoa saa myös pankista, mutta minulta ja GF:tä helpommalla. Olit totaalisesti väärässä kun väitit shekin siirrossa tarvittavan todistajat.

    Minunko nimerkkini muka tahriintunut??? Eiköhän se ole kuitenkin viime päivien tapahtumien valossa kauhu kabinetti Turrican, Jusa ja Herra MB, joille pankkiasiat ovat aivan tuntemattomia kaikille.

    Mikset sinä selvittänyt asioita pankista, ennenkuin aloit toitottaa täällä väärää tietoa? Pitää puhua vai niistä asioista jotka hallitsee. En ole vielä huomannut sitä aluetta jossa olisit täällä vielä pärjännyt. Odotellaan, odotellaan, ehkä sellainenkin alue joskus vielä löytyy.

    Äänestä

  • Gladiator kirjoitti:

    Oletko eri mieltä itse asiasta vai?

    Sinähän olet se pikkugoldfingeri joka jokin aika sitten esitti täällä kysymyksiä "asiantuntijoille". Goldfinger alkoi terhakkaana korjailemaan erään vastaajan vastauksia, mutta GF:n korjaukset menivät niin pahasti metsään, että oikaisin häntä.

    Sitten kyselit toisen kerran ja minäkin vastasin ja Goldfinger piti visusti turpansa kiinni.

    Kauniiksi lopuksi joku esitti pian taas kysymyksiä, joihin GF heti innokkaana vastasi ja jäi kiinni lunttaamisesta.

    Todella surkuhupaisaa Goldfinger. Vastailet väärin omiin kysymyksiisi ja jäät kiinni lunttaamisesta kun yrität vastailla muiden kysymyksiin.:D

    Äänestä

  • Turrican kirjoitti:

    Älä selitä. Et ole ollenkaan uskottava. Olen ollut täällä jo viime kesänä. Oliko GF jo silloin täällä? Minä kysyin ne sanomasi kysymykset ja GF vastasi niihin ainoana täysin oikein.

    Sinä aloit puhua asian sivusta ja munasit itsesi siinä ohessa. Miten sinä todistat, että GF lunttasi? Yhtä hyvin voisin väittää, että itse lunttasit. Onkin tosi tyhmää esittää todistamattomia väitteitä. Sen takia en väitä, että lunttasit, vaikka olisitkin voinut luntata. En ole nimittäin niin tyhmä kuin sinä.

    Todistakoon itse, jos asia on hänelle ongelma. Minulle sopii vallan tämänhetkinen tilanne, jossa GF on lunttaava paskanjauhaja ja sinä pelkkä paskanjauhaja.

    Voit lopettaa puolueettomuuspuheesi. Minä en ole puolueeton, olen selkeästi teitä paskanpuhujia vastaan.

    Sinähän se aikamoinen typerys olet. Olet aivan selvästi katkera ja kade GF:lle. Hän on kyykyttänyt sinut viimeksi lukihäiriö jutussa ja sitä ennen pankkiasiassa. Et ole vielä KERTAAKAAN päässyt niskanpäälle, etkä tule noilla eväillä pääsemäänkään.

    Se jos mikä vituttaa sinua ja olet selvästi katkeroitunut ja turhautunut.

    Jos väität jonkun lunttaavan, niin sinun on se myös todistettava ja se on myös sinun ongelmasi älykääpiö, ei kenenkään muun.

    Äänestä

  • Jaakko S kirjoitti:

    Mitään mitä täällä väittää ei tarvitse perustella. Mistä olet saanut tuollaisia päähäsi? Missä lukee tuollainen sääntö?

    Etkö tiedä, että näillä palstoilla on sellainen meininki, että mitä vain voit sanoa, mutta mitään ei tarvitse todistaa. On aivan sama mitä sinä anonyymina täällä puhelet.

    Äänestä

Hyvä Goldfinger!! Todella hieno vastaus!!! Kysele taas itseltäsi pari autokysymystä ja vastaa niihin itse!!! Se oli kivaa luettavaa!!! Tyhmäkin huomaa, että olette sama henkilö sillä tekstinne on täysin identtistä!!!

Äänestä
  • Eikö sinulle juntti jo kerran selitetty mitä tarkoittaa identtisyys. Onko GF kirjoittanut muka ennen jossain täysin saa tekstiä, vai mitä sä typerys huorailet.

    Mene takasin sinne leikkitarhaan, josta olet tänne tullut meitä naurattamaan. Sinähän lupasit muistaakseni lähteä täältä lopullisti, mutta nyt söit sanasi. hyi, hyi, minä inhoittava takinkääntäjä.

    Äänestä

Mitenköhän herra MB:n, Turricanin ja Jusan suuret suut nyt pannaan?
GF kepitti taas ja kevyesti koko tyhmän lössin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Gladiator kirjoitti:

Olen jo vähän aikaa seurannut täällä vellovaa keskustelua pankin shekeistä.
Koska olen liike- elämässä joutunut pankin shekkien kanssa tekemiseen useinkin, niin kerron tässä muutamia faktoja.

Pankin shekki on ns. pankin oma shekki. Tämän shekin saa haltuunsa lunastamalla sen pankista, eli maksamalla siitä saman summan, joka on shekkiinkin kirjattu. Lunastajan nimi tulee shekin etupuolelle ja myös kahden virkailijan allekirjoitukset tulevat siinä yhteydessä shekkiin sen etupuolelle. Lunastajalle jää vielä erillinen kappale tapahtumasta, jonka hän joutuu myös allekirjoittamaan.

Kun shekki siirretään eteenpäin, eli sillä maksetaan jotain, niin shekin haltija kirjoittaa shekin taakse siirtomerkinnän, eli oman nimikirjoituksensa ja sos. tunnuksensa. Tässä yhteydessä EI TARVITA mitään todistajia, kuten täällä on aivan virheellisesti väitetty.

Näitä siirtoja voi olla useita peräkkäin ja se henkilö kenellä shekki on virallisesti siirtomerkintöineen hallussaan voi muuttaa sen rahaksi pankissa, tai tallettaa shekin osoittaman summan tililleen.

Aiemmin virkailija joutui ottamaan yhteyttä shekin kirjoittaneeseen pankkiin, mahdollisten epäselvyyksien mm. väärennysten toteamiseksi. Nykyisin shekki varmisteaan suoraan päätteeltä, eikä erillista soittoa enää tarvita, vaikka kysessä olisikin toisen pankkiryhmän shekki.

Tämä on tilanne tänä päivänä, kun tietoteknikka ja pankkien keskeiset turvallisuus seikat ovat edistyneet aiemmista ajoista ratkaisevalla tavalla.

Loppupäätelmänä minun on aivan puolueettoma sanottava, että nimimerkki Goldfinger on ollut asiassa täysin oikeassa ja muut enemmän tai vähemmän väärässä.

Haluan lisäksi varoittaa teitä kirjoittamasta nimeänne shekin taakse esim. silloin kun saatte sen pankissa käteenne, sillä jos shekki vaikkapa katoaa, niin on vaikeaa enää todistaa, ettette ole luovuttanut sitä eteenpäin.

Olette siis itse vastuusta siitä, jos olette kirjoittaneet nimenne shekin taakse. Jos taas nimeänne ei ole ja joku nostaa rahat väärennetyillä henkilöpapereilla tai jollain muulla tavalla pankista, vastuu on yksinomaan pankin, ei teidän. Tämä on hyvä aina muistaa.

Jos shekki katoaa, tai joutuu vääriin käsiin niin pankki kuolettaa sen saatuaan siitä tiedon ja asia selvitetään perinpohjin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu