Milloin Sormon sairasloma muuttuu

eläkkeeksi

kiinnotaisi mukava työ?

28

1297

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kallomaakari

      Eiköhän Sormo jää varhaiseläkkeelle viimeistään jo vuonna 2030! ;D

      • Influenssa

        Rolf "Fred" Sormo on ollut mukana SMP:ssä vuodesta 1969. Tämä jo lähes neljänkymmenen vuoden taival Vennamon uloskantamisesta saakka. Tämä pitkä ja kunniakas historia on merkittävä saavutus uskollisesta puoluetoiminnasta. Valitettavasti Sormon uudistuskyky ei vastannut tämän päivän aatteita ja vaatteita. Puoluetyöntekijä - vaikkakin uskollinen som fan - on vain työntekijä. "Omistajat" ovat puolueen jäsenet, joille politrukit ovat vastuussa tekemisistään. Freddylle iski "pitkään mukana olleen" -syndromaa, hän kuvitteli todella "omistavansa" perussuomalaisen puolueen ja sen aatteellisen linjan. Linjoja vedetään suuntaan ja toiseen, ne muuttuvat ja niiden täytyy muuttua ajan myötä.

        Hyvä mies, väärässä paikassa, väärään aikaan!

      • Mopoton
        Influenssa kirjoitti:

        Kun tekee kymmenet vuodet talkootyötä ja saa vain haukkumiset palkaksi (toisten korjatessa potin), kyllä vähemmästäkin "pitkä lentsu" iskee.

      • ovat keränneet
        Mopoton kirjoitti:

        Kun tekee kymmenet vuodet talkootyötä ja saa vain haukkumiset palkaksi (toisten korjatessa potin), kyllä vähemmästäkin "pitkä lentsu" iskee.

        koko potin?

        Puhutko nyt menestyksestä vai puolueen talousvaroista?

      • Mopoton
        ovat keränneet kirjoitti:

        koko potin?

        Puhutko nyt menestyksestä vai puolueen talousvaroista?

        Sormo teki PALKATTA vuosikausia töitä samaan aikaan kun monet muut saivat vastaavasta tai jopa helpommasta puoluetyöstä PALKKAA. Siinä se PIENI ero.

      • AriKähärä
        Mopoton kirjoitti:

        Sormo teki PALKATTA vuosikausia töitä samaan aikaan kun monet muut saivat vastaavasta tai jopa helpommasta puoluetyöstä PALKKAA. Siinä se PIENI ero.

        Eikös Sormo viime ajatkin tehnyt töitä työllisyys töinä? Niin ainakin on sanottu, että Soini järjesti kaverilleen työn puoluetoimistoon työkkärillä.

        Sinänsä positiivista että töitä tekee, oli tuo palkanmaksu sitten mitä kautta hyvänsä.

        Tosin on siinä sellainen pieni hmmm... hapan sivumaku. Työn ja sen saamisen, että tuloksen suhteen.

      • Ylivanha Vennamolainen
        Mopoton kirjoitti:

        Sormo teki PALKATTA vuosikausia töitä samaan aikaan kun monet muut saivat vastaavasta tai jopa helpommasta puoluetyöstä PALKKAA. Siinä se PIENI ero.

        Entinen demari (sieltä yhteistyökyvyttömänä pois potkittu) Hannu Suhonen tuli aikoinaan köyhänä ulosottoapulaisena SMP:hen. -Lähti miljonäärinä Pekan hekottaessa taustalla. Talkootöitä tehneelle Sormolle Pekka-Niiranen akseli antoi potkut saatesanoilla: "Nyt on uusi aika ja uudet miehet". -Sitten olikin jo SMP:n hautajaisten vuoro. Ei ihmekkään, että Sormolla on nykyisin muistonaan vain "Surujen kitara".

      • Legendaariset moponsavut
        AriKähärä kirjoitti:

        Eikös Sormo viime ajatkin tehnyt töitä työllisyys töinä? Niin ainakin on sanottu, että Soini järjesti kaverilleen työn puoluetoimistoon työkkärillä.

        Sinänsä positiivista että töitä tekee, oli tuo palkanmaksu sitten mitä kautta hyvänsä.

        Tosin on siinä sellainen pieni hmmm... hapan sivumaku. Työn ja sen saamisen, että tuloksen suhteen.

        Sormo ehti olla reilut 30-vuotta SMP:n- ja myöhemmin PerusS:n toiminnassa. Toki hän sai ajoittain myös jonkinlaista nälkäpalkaa, kuten esim. aivan loppuaikoina Kelan kautta koukaten. Kyllä ne olivat silti pikku murusia puolueessa kuten SMP, joka pyöritti olemassa olo aikanaan kymmeniä miljoonia. Suhosen suhmuroinit oli sitä luokkaa, ettei jäsenistö edes tajunnu koko asiaa, ennen kuin oli liian myöhäistä. Henkilöt jotka pistivät aikoinaan SMP:n lihoiksi ja imivät sen kuiviin, ovat tänään rikkaita. Sormo ei kuulu tuohon joukkoon.

      • Kavaltaja
        Ylivanha Vennamolainen kirjoitti:

        Entinen demari (sieltä yhteistyökyvyttömänä pois potkittu) Hannu Suhonen tuli aikoinaan köyhänä ulosottoapulaisena SMP:hen. -Lähti miljonäärinä Pekan hekottaessa taustalla. Talkootöitä tehneelle Sormolle Pekka-Niiranen akseli antoi potkut saatesanoilla: "Nyt on uusi aika ja uudet miehet". -Sitten olikin jo SMP:n hautajaisten vuoro. Ei ihmekkään, että Sormolla on nykyisin muistonaan vain "Surujen kitara".

        Jo on aikakin näistä rötösherroista päästä eroon. Voihan olla jotta Sormo ei näihin ole kuulunut mutta sen paremmin se vain osoittaa että hän ei enää kulje kehityksen kärjessä. Kaikki muut ovat "hyötyneet" puolueelta varastetuista rahoista ja optioista. Tosin nyt Bärlundin viimeaikaisen "puhdistuksen" jälkeen rahat on viety niin viimeistä senttiä myöten, että ensin Hesan Koplan täytyy kerätä rahaa, jota se sitten voi varastaa. D)

      • RaimoS
        Kavaltaja kirjoitti:

        Kopla siirtelee rahoja omista taskuista toiseen ja liikevaihto senkun kasvaa. Varokaa Fortumit ja GE:t kopla tuloo!

      • Pienestä pitäen
        RaimoS kirjoitti:

        Kopla siirtelee rahoja omista taskuista toiseen ja liikevaihto senkun kasvaa. Varokaa Fortumit ja GE:t kopla tuloo!

        Eurolla alotin ja sekin on hävinnyt kun taskuun tuli reikä.

      • Misukka M. V.
        Pienestä pitäen kirjoitti:

        Eurolla alotin ja sekin on hävinnyt kun taskuun tuli reikä.

        Kun Töölön-tyttö kopeloi Koplalaisen housuntaskua, tokaisi Koplan poika ylpeänä: "Ei se ole optio, mikä siellä housuissa pullistaa!"

      • Hyvinkin
        Misukka M. V. kirjoitti:

        Kun Töölön-tyttö kopeloi Koplalaisen housuntaskua, tokaisi Koplan poika ylpeänä: "Ei se ole optio, mikä siellä housuissa pullistaa!"

        Koplan tapauksessa se oli hyvinkin optio, joka vain ei koskaan realisoidu. D)

      • M.V:n misukka
        Hyvinkin kirjoitti:

        Koplan tapauksessa se oli hyvinkin optio, joka vain ei koskaan realisoidu. D)

        Koplan housuissa oli jotakin mystistä. Ei optio eikä mainittava ilolihas, joten saatoi olla tyrä? Ovathan aina pippaloissaan nauraneet köyhille niin, että tyrät ovat ryskyneet.

      • Hevosmies tietää
        Influenssa kirjoitti:

        Rolf "Fred" Sormo on ollut mukana SMP:ssä vuodesta 1969. Tämä jo lähes neljänkymmenen vuoden taival Vennamon uloskantamisesta saakka. Tämä pitkä ja kunniakas historia on merkittävä saavutus uskollisesta puoluetoiminnasta. Valitettavasti Sormon uudistuskyky ei vastannut tämän päivän aatteita ja vaatteita. Puoluetyöntekijä - vaikkakin uskollinen som fan - on vain työntekijä. "Omistajat" ovat puolueen jäsenet, joille politrukit ovat vastuussa tekemisistään. Freddylle iski "pitkään mukana olleen" -syndromaa, hän kuvitteli todella "omistavansa" perussuomalaisen puolueen ja sen aatteellisen linjan. Linjoja vedetään suuntaan ja toiseen, ne muuttuvat ja niiden täytyy muuttua ajan myötä.

        Hyvä mies, väärässä paikassa, väärään aikaan!

        Hevosmiesten tietotoimistosta kerrotaan lintu lensun lentävän jo Suomessa.

      • itseään ...
        Ylivanha Vennamolainen kirjoitti:

        Entinen demari (sieltä yhteistyökyvyttömänä pois potkittu) Hannu Suhonen tuli aikoinaan köyhänä ulosottoapulaisena SMP:hen. -Lähti miljonäärinä Pekan hekottaessa taustalla. Talkootöitä tehneelle Sormolle Pekka-Niiranen akseli antoi potkut saatesanoilla: "Nyt on uusi aika ja uudet miehet". -Sitten olikin jo SMP:n hautajaisten vuoro. Ei ihmekkään, että Sormolla on nykyisin muistonaan vain "Surujen kitara".

        "Entinen demari (sieltä yhteistyökyvyttömänä pois potkittu) Hannu Suhonen tuli aikoinaan köyhänä ulosottoapulaisena SMP:hen. -Lähti miljonäärinä Pekan hekottaessa taustalla. Talkootöitä tehneelle Sormolle Pekka-Niiranen akseli antoi potkut saatesanoilla: "Nyt on uusi aika ja uudet miehet". -Sitten olikin jo SMP:n hautajaisten vuoro."

        Jotakin samankaltaisuutta taas näkyvissä lähinnä Koplan suunnalta!

        Ja onko mitään opittu? EI!

      • lintuinfluenssan
        Hevosmies tietää kirjoitti:

        Hevosmiesten tietotoimistosta kerrotaan lintu lensun lentävän jo Suomessa.

        Suomeen ja kolmasosa väestöstä kuoli?

      • Sormo puuttuu
        Influenssa kirjoitti:

        Rolf "Fred" Sormo on ollut mukana SMP:ssä vuodesta 1969. Tämä jo lähes neljänkymmenen vuoden taival Vennamon uloskantamisesta saakka. Tämä pitkä ja kunniakas historia on merkittävä saavutus uskollisesta puoluetoiminnasta. Valitettavasti Sormon uudistuskyky ei vastannut tämän päivän aatteita ja vaatteita. Puoluetyöntekijä - vaikkakin uskollinen som fan - on vain työntekijä. "Omistajat" ovat puolueen jäsenet, joille politrukit ovat vastuussa tekemisistään. Freddylle iski "pitkään mukana olleen" -syndromaa, hän kuvitteli todella "omistavansa" perussuomalaisen puolueen ja sen aatteellisen linjan. Linjoja vedetään suuntaan ja toiseen, ne muuttuvat ja niiden täytyy muuttua ajan myötä.

        Hyvä mies, väärässä paikassa, väärään aikaan!

        "Niin oli ennen, mutta nyt, toimisto on hiljainen, niin hiljainen..." Säv. Toivo Kärki teemaan "Kylätie on hiljainen"

      • Eduskuntavaalit 1987
        itseään ... kirjoitti:

        "Entinen demari (sieltä yhteistyökyvyttömänä pois potkittu) Hannu Suhonen tuli aikoinaan köyhänä ulosottoapulaisena SMP:hen. -Lähti miljonäärinä Pekan hekottaessa taustalla. Talkootöitä tehneelle Sormolle Pekka-Niiranen akseli antoi potkut saatesanoilla: "Nyt on uusi aika ja uudet miehet". -Sitten olikin jo SMP:n hautajaisten vuoro."

        Jotakin samankaltaisuutta taas näkyvissä lähinnä Koplan suunnalta!

        Ja onko mitään opittu? EI!

        Pekka Vennamon poliittinen sihteeri Suhonen ja puoluesihteeri Niiranen syyttivät suunnittelupäällikkö Sormoa eduskuntavaalien 1987 vaalitappiosta, jolloin Vistbacka nousi ensi kerran eduskuntaan.

      • ajatustenvaihtoa
        Hevosmies tietää kirjoitti:

        Hevosmiesten tietotoimistosta kerrotaan lintu lensun lentävän jo Suomessa.

        Savolax eli Savon murre ei oikeastaan ole kieli, vaan tapa tuhota sivistynyt keskustelu. Ajatustenvaihdossa on eduksi, jos keskustelun molemmat osapuolet ovat savolaisia. Silloin siinä esitetään kysymys, joka ei ole kysymys, ja vastaus, joka ei ole vastaus. Tuloksena on keskustelu, joka ei etene mihinkään.

      • Uusi uljas yhteiskunta
        Influenssa kirjoitti:

        Rolf "Fred" Sormo on ollut mukana SMP:ssä vuodesta 1969. Tämä jo lähes neljänkymmenen vuoden taival Vennamon uloskantamisesta saakka. Tämä pitkä ja kunniakas historia on merkittävä saavutus uskollisesta puoluetoiminnasta. Valitettavasti Sormon uudistuskyky ei vastannut tämän päivän aatteita ja vaatteita. Puoluetyöntekijä - vaikkakin uskollinen som fan - on vain työntekijä. "Omistajat" ovat puolueen jäsenet, joille politrukit ovat vastuussa tekemisistään. Freddylle iski "pitkään mukana olleen" -syndromaa, hän kuvitteli todella "omistavansa" perussuomalaisen puolueen ja sen aatteellisen linjan. Linjoja vedetään suuntaan ja toiseen, ne muuttuvat ja niiden täytyy muuttua ajan myötä.

        Hyvä mies, väärässä paikassa, väärään aikaan!

        On hienoa olla tehokas ja tuottaa hyvää tulosta. Kun yksi ihminen tekee mukisematta kolmen työt ja ymmärtää olla henkisesti ja fyysisesti sairastumatta työtaakkansa alla, toteuttaa hän esimerkillisellä tavalla uuden uljaan yhteiskuntamme järjestystä.

        Kuntataloudessa harjoitettu kustannustehokkuus:
        - Tehokas päiväkoti on sellainen, josta karsitaan kaikki ylimääräinen - eli kasvatus.
        - Kouluista karsitaan kaikki ylimääräinen - eli sivistys.
        - Vanhustenhoidosta viedään pois kunnioitus.
        - Mielenterveyden huollosta kuunteleva ja auttava ihminen.
        Siinä meillä onkin sitten niin tehokas ja kilpailukykyinen kustannustehokas soppa, että vanhan Suomen luukulle voidaan laittaa "Suljettu"-lappu lopullisesti.

        Suljettu - stängt: http://www.iltalehti.fi/osastot/kolumnistit/200510283660535_ko.shtml

      • Vastaajaakaan ei kuulu
        Sormo puuttuu kirjoitti:

        "Niin oli ennen, mutta nyt, toimisto on hiljainen, niin hiljainen..." Säv. Toivo Kärki teemaan "Kylätie on hiljainen"

        Kun ei ole noita omia nykyajan tietokonelaitteita, niin ei enää voi, kuten ennen vanhaan saattoi jättää puhelinvastaajaan viestejä, mutta siitäkin on Sormon ääni rauennut. Liekkö eläkkeelle menossa!

    • Guitar-bongari

      Ennen Sormo ilmestyi tv-kuviin kuin kunnon vanha Alfred Hitchcock elokuviinsa aikoinan: Yllättäin ja pyytämättä. Nyt en ole bongannut Sormoa pitkään aikaan. Ohjelmat vaikuttavat tylsiltä ilman tuota jännitysmomenttia.

      • Bongaaja

        Katselin lauantaina 29.10. maikkarin kymppiuutisia. Ensin kerrottiin kovasti kepun asettaneen Matti Vanhasen ehdokkaakseen ja sitten oli uutinen Salmiakki Finlandia 2005 jaosta. Kuvakoosteessa nähtiin Sormon poimivan erilaisia salmiakkituotteita. Uutisten parhaat palat oli Vanhanen ja Sormo. Hitchcock´mainen jännitysmomentti on siis edelleen toiminnassa. Kattokaa netista maikkarin uutiset jälkilähetyksenä, niin näette vanhan kunnon konkarin taidonnäytteen.

      • SMP:n lipun kantaja

        Kävin Soinin pressasivuilla ja löysin sieltä Paasikiven patsaalla otetun vappukuvan. Siellä on Kitara ja Sormo turvamiehinä Soinin takana. Ei oo hukassa.

      • kenttäjermu
        SMP:n lipun kantaja kirjoitti:

        Kävin Soinin pressasivuilla ja löysin sieltä Paasikiven patsaalla otetun vappukuvan. Siellä on Kitara ja Sormo turvamiehinä Soinin takana. Ei oo hukassa.

        jota ei Skyppiläiset ja muut seteliselkärankaiset heiluttele

      • eilen.

        Oli mukana Uudenmaan piirin tilaisuudessa, jossa myös koko Perussuomalaisten eduskuntaryhmä oli mukana kuuntelemassa Rintamanaisten asiaa. Jutteli piirin puheenjohtajan Marjo Pihlmanin ja pääsihteeri Jussi Niinistön kanssa. Jussi otti meistä kaikista kuvan PerusSuomalaista lehteä varten. Meitä oli yli 60 uusmaalaista mukana.

    • Jurputtaja

      >> kiinnotaisi mukava työ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2040
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1716
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1375
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1180
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1173
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1026
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      950
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      942
    Aihe