Suomi kuuluu myös somaleille

lainaus

"Harva tietää, että Somalia auttoi Suomea ratkaisevasti Talvisodassa. Kun Somaliassa levisi tieto, että Neuvostoliitto on hyökännyt Suomeen, maassa pantiin toimeen kansalaiskeräys josta saaduilla varoilla ostettiin Englannista peräti 24 kappaletta "Glouchester"-hävittäjälentokoneita. Koneita ei Abessiinian (nyk. Etiopian) italialaismiehityksen vuoksi voitu lentää suoraan Suomeen, vaan ne jouduttiin kierrättämään Etelä-Afrikan kautta. Suomessa levisikin sitkeä harhakäsitys jonka mukaan buurit olisivat lahjoittaneet koneet Suomelle.

Koneiden tulo kesti näinollen kauan. Suomessa ei myöskään osattu käyttää huippumodernia kalustoa, mutta mukana seuranneet somalikouluttajat ilmoittautuivat kaikki vapaaehtoisiksi. He saavuttivat useita ratkaiseviksi luonnehdittuja ilmavoittoja Talvisodan taivaalla. Erityisen tärkeää heidän toimintansa oli Loimolan lohkolla, Kollaanjoella sekä Summassa, joka olisi pettänyt paljon aikaisemmin ilman somalien antamaa ilmatukea. Somalilentäjien todellinen merkitys paljastuukin vasta, kun Venäjän suljetut arkistot "Suomen-selkkauksesta" avautuvat.

Asia säilyi salaisuutena Suomen ja Somalian välisenä valtiosalaisuutena kauan. Suomi olisi halunnut palkita urheat somalilentäjät Mannerheim- ja Vapaudenristein sekä ylentää heidät suomalaisiin upseeriarvoihin, mutta Somalia, tiukan puolueettomuuspolitiikkansa mukaisesti pyysi toimimaan pidättyväisesti.

Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB sai asiasta vihiä vasta 1987. Jonkinlainen kokonaiskuva somalilentäjien toiminnasta KGB:llä oli vuonna 1989. Kostotoimenpiteenä Neuvostoliitto käynnisti Moskovassa lastenlääkäreiksi, sairaanhoitajiksi, anestesialääkäreiksi, sosiaaliohjaajiksi ja tulkeiksi opiskelevien somalien karkotuksen 1990. Lääket. ja kirurg. tri, presidentti Siad Barre pyysi osaa opiskelijoista hakeutumaan Suomeen, jossa oli pulaa osaavasta lääkintähenkilökunnasta. Näin tapahtuikin.

Lähteet:

Siad Barre: Mémoirès: Let my people go to Finland"

Somalit ovat siis taistelleet Suomen puolesta, joten Suomella on ehdoton velka ottaa tänne Suomen puolesta taistelleiden somaleiden lapsia ja PALJON! Satatuhatta voisi olla jo riittävä luku.

16

2768

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Waffen SS

      Ei helvattu että repesin!!!

      Somaliassa ei 1939 tiedetty mitään koko Suomesta.

      • isänmaallinen monikulturisti

        Ompa sinulla halveksiva asenne urheita sotaveteraaneja kohtaan! No ihmekös tuo, olethan sinä natsipaska.

      • frdf
        isänmaallinen monikulturisti kirjoitti:

        Ompa sinulla halveksiva asenne urheita sotaveteraaneja kohtaan! No ihmekös tuo, olethan sinä natsipaska.

        Somalialaiset "sotaveteraanithan" ovat tunnettuja siitä, että he tosipaikan tullen juoksevat ja kovaa..karkuun.

        Kyllä pitää olla melkoisen yksinkertainen ihminen jos pitää alkuperäistä viestiä totena.

      • Adjutantti
        frdf kirjoitti:

        Somalialaiset "sotaveteraanithan" ovat tunnettuja siitä, että he tosipaikan tullen juoksevat ja kovaa..karkuun.

        Kyllä pitää olla melkoisen yksinkertainen ihminen jos pitää alkuperäistä viestiä totena.

        He eivät koskaan pakene, vaan tekevät täyskäännöksen ja etenevät jälleen.

      • isänmaallinen monikulturisti
        frdf kirjoitti:

        Somalialaiset "sotaveteraanithan" ovat tunnettuja siitä, että he tosipaikan tullen juoksevat ja kovaa..karkuun.

        Kyllä pitää olla melkoisen yksinkertainen ihminen jos pitää alkuperäistä viestiä totena.

        Kyllä täytyy tosiaan olla todellinen idiootti ja lisäksi kommari, jos kiistää sotaveteraanien uroteot! Kaikki hienot torjuntavoitotko olivat sinusta valetta? Kyllä tosiaan pitää olla täydellinen tantta, jos alkaa tämmöisiä asioita kiistämään.

        Onneksi se on vain sinun häpeäsi.

      • frdf
        isänmaallinen monikulturisti kirjoitti:

        Kyllä täytyy tosiaan olla todellinen idiootti ja lisäksi kommari, jos kiistää sotaveteraanien uroteot! Kaikki hienot torjuntavoitotko olivat sinusta valetta? Kyllä tosiaan pitää olla täydellinen tantta, jos alkaa tämmöisiä asioita kiistämään.

        Onneksi se on vain sinun häpeäsi.

        Ei nyt puhuttukaan suomalaisista sotaveteraaneista vaan noista somalialaisista "sotaveteraaneista". Näillä kahdella ryhmällähän on suuri ero. Suomalaisen käsitys vihollisen kohtaamisesta on se, että ammutaan niin monta kuin ehditään. Vastaavasti somali "sotaveteraanin" käsitys vihollisen kohtaamisesta on se, että yritetään juosta vihollista karkuun mahdollisimman nopeasti ja jos mahdollista niin johonkin toiseen valtioon.

        Tuossa ei kiistetty sotaveteraanien urotekoja, vaan "sotaveteraanien" uroteot.

        Somalialaiset lentäjät olivat tottakai suomalaisia sotaveteraaneja. Esitä ne todisteet väitteillesi pölkky, eläkä vaan intä lapsellisesti.

      • hae apua
        isänmaallinen monikulturisti kirjoitti:

        Somalialaiset lentäjät olivat tottakai suomalaisia sotaveteraaneja. Esitä ne todisteet väitteillesi pölkky, eläkä vaan intä lapsellisesti.

        Missä on sinun todisteesi? Pölkkypää.

      • isänmaallinen monikulturisti
        hae apua kirjoitti:

        Missä on sinun todisteesi? Pölkkypää.

        HAH HAH HAAAAAA!!

        Että olet tyhmä, etkö osaa lukea keskustelun aloitusviestiä? Siinä on jo todistetta urheiden somaliveteraanien puolesta aivan tarpeeksi!

      • Anonyymi

        Somaliassa ei ylipäätään tiedetä mistään mitään, onnetonta porukkaa koko sakki, ei sellaisia täällä tarvita.

    • lissu12wee

      iso-ukkiki sano että siellä Talissa oli miehiä mustanaan!!!! NAM11!!!111 oon myös kuullu että sanonta "Kollaa kesti" oli ennekun rasssistit sen pilas nii se oli "Muhhammed pelasti Suomen ja hyvin kesti!!"
      kaikki nastit pitäsilaitta paistinpannulle½!1!
      http://newsimg.bbc.co.uk/media/images/39408000/jpg/_39408733_amin_ap_203.jpg
      siinä keskellä on Mannerheimin oikee kuva!1!1

      http://www.islam-online.net/English/News/2003-08/16/images/pic12a.jpg
      Mannerheimiläinen astuu ulos Somalialaistaustaisten lahjoittamasta hävittäjäpommitajasta.

    • HYVÄ JUMALA!

      Jos Pahkasika-lehti vielä ilmestyisi, juttusi olisi sen ikimuistoisimpia - ellet sitten ole Pahkiksen entisiä kirjoittajia... Hmmm...

      • isänmaallinen monikulturisti

        Natsipaska hämmentyi totuudesta! Eläköön urheat somalialaiset soturit!

        Kenellä nyt menikään juttu ulapalle? BUA HAH HAH!

      • Waltteri
        isänmaallinen monikulturisti kirjoitti:

        Natsipaska hämmentyi totuudesta! Eläköön urheat somalialaiset soturit!

        Kenellä nyt menikään juttu ulapalle? BUA HAH HAH!

        Jippiin tutkimus on täälläkin

      • Anonyymi
        isänmaallinen monikulturisti kirjoitti:

        Natsipaska hämmentyi totuudesta! Eläköön urheat somalialaiset soturit!

        Kenellä nyt menikään juttu ulapalle? BUA HAH HAH!

        Tuo pitäisi tietenkin tarkistaa, pitääkö pailkaansa.
        Kun on niin paljon kaikkea feikkikamaa!

    • Anonyymi

      Lainsäädäntö koskee Suomessa jokaista.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      188
      4790
    2. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      30
      3670
    3. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      39
      2572
    4. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      157
      2247
    5. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      49
      1548
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1308
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1151
    8. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1142
    9. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      39
      1083
    10. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1011
    Aihe