Esim.
1) Karjalaisen verkkolehdestä lainattua:
"Huono ajokeli aiheutti lukuisia peltikolareita maanantaina eri puolilla Pohjois-Karjalaa. Pyhäselässä pelti rytisi iltapäivällä puoli kolmen aikaan Rääkkyläntiellä sekä tuntia myöhemmin Joensuuntiellä Reijolassa ja kuutostiellä Hammaslahden rampin kohdalla.
Joensuussa kolaroitiin iltapäivällä kahden aikaan Linnunlahdentiellä sekä neljän aikaan Liperintiellä Pekkalan sillalla. Autot liukastelivat myös Kajaanintiellä Kontiolahdella ja Ilomantsissa Enontiellä. Henkilövahinkoja ei sattunut, vaan kaikissa kolareissa selvittiin peltivaurioilla."
2) "eri puolella eteläistä Suomea on sattunut kymmeniä peltikolareja. Vakavin onnettomuus on tapahtunut Nummelassa Porintiellä"...
Pointti:
Jurtti juntti kuvittelisi koko eteläisen Suomen olevan yhtä kuin pk-seutu tai Helsinki, näin ainakin tällä palstalla.
Kuinka suuri osa autoilijoista ja liikennesuoritteista sijoittuu E-Suomeen?
Kyllä, REILUSTI suurin osa!
Suhteutetaanpa onnettomuusmäärät niihin...
Menikö liian vaikeaksi yksinkertaiselle maalaisjurtille ;)
Suurimmalle osalle teistä meni sormi suuhun ja loput häpeävät tuppisuuna, kun hoksaatte olevanne HUONOMPIA autoilijoita kuin E-Suomen sivistyneet :DD
Säälittäviä yksinkertaisuuksia :DDD
No, eipä sellaisilta paljoa ymmärryskykyä voi odottaakaan... LOL!
PS. Mistä päin Suomea olivatkaan lippis päässä ihailemanne formulakuskit... ;)
Milloin jurtit sivistyvät?!?
10
455
Vastaukset
- täälläpäin
autoja kasassa sellaisena röykkiönä kuin siellä kehä kolmosen lähettyvillä, eli pääkaupunkiseudulla.. =)
- jepjep
teidän kylän kolmesta autosta oikein saisi? Vielä kun sattuisivat samaan aikaan liikkumaan samalla tienpätkällä (häviävän pieni todennäköisyys), jotta pääsisitte omaa röykkiötänne kasaamaan.
- -hymy-
jepjep kirjoitti:
teidän kylän kolmesta autosta oikein saisi? Vielä kun sattuisivat samaan aikaan liikkumaan samalla tienpätkällä (häviävän pieni todennäköisyys), jotta pääsisitte omaa röykkiötänne kasaamaan.
on talvi joka puolella suomea,kelit vaihtelee jne...
Eiköhän vaan ajella kaikki sen mukaan ettei satu kolareita...
Yksikin on liikaa oli se sitten missä päin tahansa..VAI MITÄ !!!!!! Aina ei selvitä pelkillä peltivaurioilla,,,,, JA sitähän me ei ei haluta kukaan.!!!
Joten lopettakaa tää ihme vouhotus etelän ja muun maan välillä....!!!!!!!!!
- kolareita
täälläkään. Pk-seudulla sitäkin enemmän.
- ihme homma!!
Kuuleppas Einstein, huomasitkos, missä päin Suomea se myräkkä oli? Ja sinullekin tiedoksi, Etelä-Suomen lääni ei ole sama asia kuin pääkaupunkiseutu.
- ...
Oletkin copy-pastennut tuota sanomaasi jo useampaan palstaan. Onneksi sinut edelleen erottaa siksi samaksi tyypiksi joka jokaisessa kirjoituksessaan ei voi olla kirjoittamatta jurttijuntti, yhteen tai erikseen kirjoitettuna.
Ja Suomessa ei taida montaakaan formulakuskia asua! Kotiosoite niillä on Monaco ja jotain sellaista.
"Säälittäviä yksinkertaisuuksia :DDD
No, eipä sellaisilta paljoa ymmärryskykyä voi odottaakaan... LOL!"
Jaksat edelleen viedä sanat suustani! Sinä tiivistitkin sitten etelä-suomalaiset samaan nippuun itsesi kanssa. Muut suorastaan häpeävät sinua.
Ja tuo on vielä hyvä "fiksumpi ei-juntti" XD
Nyt repes ja pahasti ROLF- :::::::::;;;;;;;;;,,,,,,,,,...
säkin olet ahkera ,,,,,
- ...
:::::::::;;;;;;;;;,,,,,,,,,... kirjoitti:
säkin olet ahkera ,,,,,
Pitäähän sitä vähän katsoa mitä täällä puhutaan :)
- rattisankari Idästä
Mikäs se sinun pointtisi oikein oli?
Missä väitetään, että "jurtti juntit" luulisivat koko eteläisen Suomen olen yhtä kuin pk-seutu?
Mitäs tekikään eteläsuomalainen F1-tähti tässä muuan talvi? Veti ajo-oikeudetta traileria ja lipsautti OJAAN!! Hah-hah-haaaa!!!!
Kyllä ne eteläsuomalaiset vielä kuivalla ja sadekelillä pysyy asfaltilla, mut entäs kun sataa lunta/räntää/on liukasta.
PS. Kyseinen avauksen kirjoittaja taitaa olla entisiä pohjoiskarjalaisia, kun kerran lukee Karjalaista :D:D:D - totta turiset!
Kuten vastauksistakin huomaat, katkeria kateellisia riittää vielä sivistyksen ulkopuolella ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760