Työväen presidentti puhuu asiaa

Jaba_43

Suoraa lainausta niinistön tukiryhmän kampanjakirjeestä, eli Niinistön teemoista:

- - - - -
VASTAKKAINASETTELUN AIKA ON OHI

Tämä koskee sekä työntekijöitä että työnantajia ­ koko tämän päivän työväkeä. Ilman työtä ei ole toimivaa taloutta.

SUOMI ON KEKSITTÄVÄ UUDELLEEN

TULEVAISUUDEN KANNALTA tärkeintä on se, kuinka me luomme uusia työpaikkoja ja samalla säilytämme vanhat. Presidentiltä tarvitaan tekoja työn luomiseksi mieluummin kuin puheita väistämättömiä muutoksia vastaan.

HEITÄ, JOTKA TEKEVÄT tavaraa halvemmalla kuin suomalaiset, tulee olemaan aina. Heitä, jotka osaavat asiat paremmin ja tekevät ne paremmalla mielellä, ei tarvitse olla.

MUUTOS HAASTAA LUOVUUTEEN ja rohkeuteen. Parhaiten menestyvät ne kansat, jotka ottavat uuden vastaan uteliaina ja yhtenäisinä, ilman pelkoa. Suomessa on paljon hyvää, mutta emme ole miettineet tarpeeksi uusia luovia ratkaisuja työelämän kehittämiseen. Ilo, vapaus ja yhteishenki luovat tuloksia.
Työpaikoilla ne ovat asioita, jotka luovat työhönsä tyytyväisiä ihmisiä, uutta työtä ja parempaa työllisyyttä.

MENESTYS SYNTYY vastakkainasettelun lopettamisesta, ei eripurasta ja kyräilystä. Meillä Suomessa on varsin vähän luonnonvaroja ­ huolehtikaamme, että hyvä yhteishenki ja luovuus muodostuvat sellaisiksi.

UUTTA TYÖTÄ SUOMEEN

TYÖ ON KAIKKIEN NIIDEN oikeus, jotka työhön pystyvät. Suomi on todettu maailman kilpailukykyisimmäksi maaksi, jossa peruskoulutus on maailman parhaita. Meillä on kaikki edellytykset saada lisää työpaikkoja Suomeen.

NYT ON AIKA MYYDÄ tuo ymmärrys myös muille kuin suomalaisille. Suomi on liian pieni maa siihen, että presidentti kansainvälisillä kentillä vain edustaa. Uuden työn tuominen Suomeen on presidentin tärkeimpiä tehtäviä.
Presidentti on myös kotimaassa oikea henkilö saattamaan eri tahot keskusteluun siitä, mitkä ovat uusien työpaikkojen syntymisen esteet.

VASTAKKAINASETTELUN AIKA ON OHI

VASTAKKAINASETTELU ON TURHAA, koska olemme kaikki suomalaista työväkeä; työntekijät ja työnantajat, yrittäjät, opintojen parissa uurastavat opiskelijat, kotona lapsiaan hoitavat vanhemmat, työelämän ulkopuolella olevat ja työnsä jo tehneet eläkeläiset.

VASTAKKAINASETTELU ON TURHAA myös työelämässä. Intohimoisille ihmisille on annettava tilaa, niin työntekijöinä kuin yrittäjinä. On vastuutonta asettaa työntekijät ja työnantajat ajatuksissa vastatusten. Jos jokainen meistä ei ammatissaan saa ansaitsemaansa arvostusta, murennamme pohjaa yhteiseltä tulevaisuudeltamme. Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa kaikilla suomalaisilla olisi töitä.

TASAPAINO TYÖN JA MUUN elämän välillä tuntuu hetkittäin unohtuvan. Suomalainen työväki jää liian usein jaksamisensa kanssa yksin. Hyvä elämä edellyttää tasapainoa elämän eri osa-alueiden välillä. Politiikassa toimiessani sain usein moitteita siitä, etten osannut tai halunnut riittävästi "pitää oman ryhmän eduista huolta". Tällainen ajattelu on menneisyyttä ja otan mielelläni samat moitteet vastaan myös tasavallan presidenttinä. Vastakkainasettelun aika on ohi.
- - - - -

Minusta tämä on erittäin tervettä, suoraa ja uskottavaa puhetta.

36

965

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sir Alfred

      -

      Suomen tasavallan presidentti !

      Terv.

      Nim. Pressaklubin jäsen -tottakai- !

      • Jaba_43

        Niinistön voitto Halosesta edellyttäisi Vanhasen ja keskustan tukea.

        Tällä hetkellä näyttää aika pahalta, kun Vanhanen on ryhtynyt käymään Halosen kampanjaa kokoomusta vastaan, ilmeisesti demareiden harhauttamana, sillä ei kai sitä muutenkaan voi käsittää, että vanhanen syyttelee Stubbia ja kokoomusta arvojensa ja sananvapauden unohtamisesta yrittäessään peitelläö Tuomiojan vastuuttomuutta haastatteluissaan, joita vanhanenkin joutui puhelinsoitollaan korjailemaan.

        Jos Vanhanen jatkaa tuolla linjalla on se vaihtoehto vaarallisen lähellä, että iso osa kepulaisista äänestää Halosta eikä Niinistöä.

        Vanhanen on joka tapoauksessa vasta kolmas, koska kukaan porvari ei äänestä ehdokasta, joka ryhtyy populistiseen loanheittokampanjaan kokoomusta vastaan edistääkseen demareiden asemaa.

      • Sir Alfred
        Jaba_43 kirjoitti:

        sillä lisää mielenkiintoisia asioita on tiedossa ja tulossa ,
        joka panee myös kepun kannattajat miettimään....

      • Uusinen

        En tiennytkään, että Sir Alfredkin kannattaa tasavallan presidenttiä seuraavaksi presidentiksi. Halosen ehdotus siitä, että kaikki tulisivat kaapista ulos on otettu yllättävän vakavasti.

        Mikä olikaan Niinistön Nato-kanta? Kannattaako Niinistö edusukunnan hyväksymään turvallisuuspoliittista selontekoa vai onko hän enemmän puolueensa puheenjohtaja Jyrki Kataisen ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan aikaisemmilla linjoilla, Tarkan-Penttilän -linjoilla?

        Oikeastaan Niinistö on väärässä siinä, että presidentti voisi vaikuttaa työllisyyteen. Johan silloin kun Ahtisaari puhui työllisyystyöryhmästä ilmoitti SAK, että työmarkkina-asiat Suomessa kuuluvat, eivät presidentille eivätkä eduskunnalle, vaan työmarkkinajärjestöille.

        Toimeentulostaan tai työllisyydestään Suomessa ei siis voi äänestää.

        Tässä mielessä Niinistön lupaus on kyseenalainen.

      • Ruostelehti
        Sir Alfred kirjoitti:

        -

        sillä lisää mielenkiintoisia asioita on tiedossa ja tulossa ,
        joka panee myös kepun kannattajat miettimään....

        No ilmeisesti seuraavaksi Sauli Niinistö toteaa, että Putinin puolue on Kokoomuksen veljespuolue ja että vuoden 1948 YYA-sopimus voidaan palauttaa käyttöön ja että Niinistö toteaa, että hänkin nuorena oli pioneeri, jo ennen asevelvollisuusikää, koska ei välittänyt partioliikkeestä.

      • Jaba_43
        Uusinen kirjoitti:

        Mikä olikaan Niinistön Nato-kanta? Kannattaako Niinistö edusukunnan hyväksymään turvallisuuspoliittista selontekoa vai onko hän enemmän puolueensa puheenjohtaja Jyrki Kataisen ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan aikaisemmilla linjoilla, Tarkan-Penttilän -linjoilla?

        Oikeastaan Niinistö on väärässä siinä, että presidentti voisi vaikuttaa työllisyyteen. Johan silloin kun Ahtisaari puhui työllisyystyöryhmästä ilmoitti SAK, että työmarkkina-asiat Suomessa kuuluvat, eivät presidentille eivätkä eduskunnalle, vaan työmarkkinajärjestöille.

        Toimeentulostaan tai työllisyydestään Suomessa ei siis voi äänestää.

        Tässä mielessä Niinistön lupaus on kyseenalainen.

        Sikäli kun olen ymmärtänyt, Niinistö lähtee puolustuspoliittisen selonteon pohjalta siitä, että maailma muuttuu, EU kehittyy ja muutosten aiheuttamaa tilannetta on jatkuvasti arvioitava. Aikanaanhan tehdään uudet selonteot vanhojen tilalle. Kenties niitä jo jossain komiteassa valmistellaankin seuraavaa eduskuntaa varten.

        Muita mainitsemiasi linjoja en tunne, mutta Niinistön puheista olen muodostanut itselleni käsityksen, että hän haluaa ensin katsoa, mihin ja millaiseksi EU:n yhteinen puolustus kehittyy ja jos se sitten rakentuu naton varaan, kun liki kaikki muut EYU-maat ovat naton jäseniä, niin ei Suomen liittyminen natoonkaan mikään iso kynnyskysymys sitten enää ole.

        Jos luet Niinistön teemat tarkemmin, niin ehkä huomaat hänen tarkoittavan vain sellaista tulevaisuuden Suomea, jossa työn teko, yrittäminen ja työn tarjoaminen olisi helpompaa kuin se nyt on. Aika selvään hän sanoo sen, että presidentti toimii tässä muutenkin kuin muutoksia vastustaen, ja myös ulkomailla ei vaan edustaen, vaan suhteita luoden.

        Kysenalaistaminen ei tietenkään ole laissa kiellettyä.

      • Otsikossa hymiö
        Ruostelehti kirjoitti:

        No ilmeisesti seuraavaksi Sauli Niinistö toteaa, että Putinin puolue on Kokoomuksen veljespuolue ja että vuoden 1948 YYA-sopimus voidaan palauttaa käyttöön ja että Niinistö toteaa, että hänkin nuorena oli pioneeri, jo ennen asevelvollisuusikää, koska ei välittänyt partioliikkeestä.

        ...

      • Otsikossa hymiö
        Uusinen kirjoitti:

        En tiennytkään, että Sir Alfredkin kannattaa tasavallan presidenttiä seuraavaksi presidentiksi. Halosen ehdotus siitä, että kaikki tulisivat kaapista ulos on otettu yllättävän vakavasti.

        (Khihihi)...

      • porvari2005
        Uusinen kirjoitti:

        Mikä olikaan Niinistön Nato-kanta? Kannattaako Niinistö edusukunnan hyväksymään turvallisuuspoliittista selontekoa vai onko hän enemmän puolueensa puheenjohtaja Jyrki Kataisen ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan aikaisemmilla linjoilla, Tarkan-Penttilän -linjoilla?

        Oikeastaan Niinistö on väärässä siinä, että presidentti voisi vaikuttaa työllisyyteen. Johan silloin kun Ahtisaari puhui työllisyystyöryhmästä ilmoitti SAK, että työmarkkina-asiat Suomessa kuuluvat, eivät presidentille eivätkä eduskunnalle, vaan työmarkkinajärjestöille.

        Toimeentulostaan tai työllisyydestään Suomessa ei siis voi äänestää.

        Tässä mielessä Niinistön lupaus on kyseenalainen.

        Tässä asioita, joita vasemmiston on syytä miettiä.

        1. Kapitalismi luonut vaurautta enemmän kuin mikään muu talousjärjetelmä historiassa.
        2. Tuloa ei synny ilman voiton tavoittelua.
        3. Jos yritykset voivat huonosti, koko kansa(ntalous) voi huonosti. VERTAA 1993 lama/konkurssit
        4. PK-yritykset työllistää 60 prosenttia työntekijöistä.
        5. Valtion ja ammattiyhditysliikkeen kyky luoda työpaikkoja heikko.
        6. Mitä parempi tuottavuus yrityksellä, sitä vähemmän työntekijän täytyy painaa hommia. (jos ihmetyttää, niin voidaan johtaa matemaattisesta kaaviosta)
        7. Halosen globalisaatio kritiikki aiheetonta. Huomattavasti enemmän plussia kuin miinuksia. Hyvinvoinnin jakaantumisesta naisten oikeuksiin.

    • siviilitarkkailija

      Outi Ojalan kommentteja lainaava kokoomuksen presidenttiehdokas on kova sana.

      Kokoomus on kommunistinen. Hienoa. Sosialistit ovat suurpääoman kannalla. Loistavaa. JA kepu muuttuu city-keskustaksi. Enää ei puutu kuin että vihreät avoimesti myöntävät yhteytensä terroristeihin. Suomalaisen poliittisen kartan sekoilu saavuttaa aina tason johon ei voitu uskoa päästävän, mutta joka kerta toisensa jälkeen alitetaan.

      Mitäköhän tapahtuu seuraavaksi? Halonen tulee ulos kaapistaan ja julistautuu heteroksi?

      • Jaba_43

        Sulla taitaa olla huono päivä? Mutta ajattele positiivisesti. Kyllä se siitä sitten...

      • Posetiivi

      • Otsikossa hymiö

        ...

      • (((x)))

        Höh! Ei Halonen ole mikään vasemmistolainen lesbo tai oikeistolainen hetero, vaan mitä todennäköisemmin bi- eli kepulainen.

        Se, että Halonen yht'äkkiä tulisi ulos kaapistaan julistautuisi heteroksi olisi homojen pettämistä.

      • Jaba_43
        Posetiivi kirjoitti:

        Eskokin haluaa auttaa

        http://www.eskoseppanen.net/jutut/brysselinkohu.htm

        Tuon linkin luin jo monta päivää sitten eikä päivä silloinkaan pilalle mennyt, koska ei Seppäsen asenteissa kokoomuksen suhteen ole mitään uutta.

    • mutta..

      nytkö Niinistön silmät ovat vasta avautuneet? Mies oli pitkän aikaa päättämässä asioista ja mitä sai aikaiseksi? Ainakin autoverotuksen osalta ei tehty Niinistön kaudella mitään sopeutusta EU-tasolle ja nyt olisikin presidenttiehdokkaalla hyvä paikka ottaa kantaa kuinka siirrytään päästöpohjaiseen verotukseen autoilun kokonaiskustannuksia lisäämättä.

      Niinistö, työväen presidentti? No jos kansa valitsee niin onhan se työväkikin kansaa.

      • Jaba_43

        Sikäli, kun Niinistöä tunnen, niin hän puhuu asioista juuri sillä tavalla kuin on aina ajatellut. Silmät siis ovat olleet aina auki siinä mielessä, kun ymmärsin sinun kysyvän.

        Valtionvarainministerin posti oli vaan sen verran vastuullinen, ettei siinä voinut puhua toiveita herättävästi, kun piti itse järjestää rahat. Homma oli kova paikka, mikä muovasi yksipuolisen mielikuvan Niinistöstä.

    • Vasemmistolainen

      ...mutta tuo vastakkainasettelun poistaminen merkitsee tässä tapauksessa sitä, että kaikki alkaisivat ajatella kokoomuslaisittain..

      Ja sehän ei ole mahdollista, kuten ei sekään, että kaikki olisivat vasemmistolaisia, keskustalaisia tai kommunisteja...

      Niinistön ajama täystyöllisyys voisi ristiriidattomassa ja vastakkainasettelemattomassa yhteiskunnassa toteutua arveluttavilla tavoilla. Sosialismi historiallisena ilmiönä arvioi itseään, virheitään ja etsii uusia reittejää, ja jakautuu sisäisesti eri muodoiksi ja keskusteluiksi kuten kapitalismikin...

      Ihan kaunista vaalipropagandaa sinänsä, eipä siinä mitään.

      "Henkinen ääni" Saulille, muttei muuta.

      • Jaba_43

        Jos luet tekstin ilman ennakkoasennetta, huomaat, että siinä on paljon sellaista jota kohti kannattaa aina pyrkiä.

        Tähänastinen vastakkainasettelu ja barrikaadeille linnoittautuminen on pahasti estänyt suomalaisen hyvinvoinnin tasapuolista kehittämistä nimenomaan vähäosaisen kansanosan kohdalla.

      • Vasemmistolainen
        Jaba_43 kirjoitti:

        Jos luet tekstin ilman ennakkoasennetta, huomaat, että siinä on paljon sellaista jota kohti kannattaa aina pyrkiä.

        Tähänastinen vastakkainasettelu ja barrikaadeille linnoittautuminen on pahasti estänyt suomalaisen hyvinvoinnin tasapuolista kehittämistä nimenomaan vähäosaisen kansanosan kohdalla.

        Jokainen meistä lukee tekstin aina läpi oman itsensä ja omien kokemuksiensa, kauniiltahan se toki vaikuttaa, kuten monet poliittiset manifestit lähes aina.

        Parempaa Suomea siinä tavoitellaan, mutta millä keinoin? Mitä tuo vastakkainasettelun purkaminen ja lopettaminen tarkoittaa? Mitä puretaan, kun puretaan vastakkainasettelu? Sitä ei siinä sanota, ja lyönpä vetoa, että se tarkoittaa ay-liikkeen murentamista? Vai mitä sinä sillä ymmärrät?

      • Jaba_43
        Vasemmistolainen kirjoitti:

        Jokainen meistä lukee tekstejä oman arvomaailmansa ja kokemustensa suodattamana, olet siinä aivan oikeassa. Neutraaliksi pakottautuminen on vaikeaa, muttei mahdotonta.

        minä luen niinistön kampanjatekstiä lähinnä siten, että näen siinä visiota tavoitetilasta, johon pyritään, kun keinoja ei juurikaan tuoda esiin, kuten sinäkin totesit.

        Ay-liikkeen murentamiseen en ollenkaan usko. minun mielestäni ay-liikettä tarvitaan yhteisten pelinsääntöjen neuvottelemisessa ja sopimisessa, ettei kaikkia tarvitse erikseen so´pia joka työpaikalla. mutta joustavuutta sopimisessa pitäisi lisätä ja painottaa enemmän toimiala- ja yrityskohtaista siopimista nykyisen kovin keskitetyn, keskusliittojen sopimisen rinnalla. ja valitettavat, silloin tällöin toistuvat ammattiliittojen harrastamat laittomuudet olisi saatava vähenemään, vaikkei niitä ole onneksi enää kovin paljoa ollutkaan. muutamat harvat tapaukset ovat vain ikävästi pistäneet silmään.

        Olen huomaavinani, että ainakin sinun asenteesi on melko avoin. Minusta se on hyvä juttu ja antaa toiveita vastakkainasettelun lieventämiselle ainakin jossain määrin.

        Mielestäni Niinistön teksti on vaalikampanjatekstiä, jossa poliitikoille yli puoluerajojen ominaiseen tapaan kaikkea ei sanota ihan suoraan, tiivistetään tai uudistetaan hieman puolueen linjaa aikaa tai sen puolue- tai ehdokassidonnaista tulkintaa vastaavaksi.

        Vastakkainasettelut takaavat monipuheisuuden yhteiskunnassa. Siksi hieman vierastan Niinistön puheita, kun ei tarkenneta mitä sillä tarkkaanottaen tarkoitetaan...

        Subjektiivinen arvaus: Ehkä Niinistö yrittää vain riisua perinteisen työväen leiman vasemmistolta mielikuvien tasolla ja valjastaa tilalle kokoomuslaisempia periaatteita ja mielikuvia... Kuinkas muuten, kun 61 % on Halosen takana, on melko selvää mistä vesiltä pitää kalastaa milläkin keinoilla, vai mitä ajattelet?

        Ainahan kampanjatekstit ovat tiivistettyjä, pelkistettyjä ja uusia ajatuksia kuvailevia, kun niillä pyritään uudistamaan vanhoja mielikuvia ja tietenkin erottautumaan myönteisesti muiden joukosta.

        Vastakkainasettelulla ymmärrän Niinistön tarkoittavan poliittista luutuneisuutta ja jäykkää pysyttelemistä vastakkaisissa poteroissa, kukin vain omia etujaan vahtimassa. Sinun tekstissäsi vastakkainasettelu merkitsi minusta positiivista ja rakentavaa vastakkaisten mielipiteiden pöytään tuomista, mitä itsekin kannatan.

        Itse en usko, että Niinistö yrittää riisua mitään keneltäkään, vaan enintään tuoda itseään monipuolisemmin esiin. kokoomuslaisia periaatteita hänellä toki on ja ne kaikki käyvät kyllä terkstistä ilmi.

        Halosen takana on ilmeisesti koko vasemmisto, jota ei ole puoluekannatusten perusteella kai ihan 40%:iakaan. loppu kannatus lienee peräisin niiltä gallup-vastaajilta, jotka eivät ole vielä nähneet aiheelliseksi olla kannattamatta istuvaa presidenttiä. Itse siis näkisin, että haloselta voisi olla jaossa jopa 20% kannatussiivu, jos tulevat kampanjat ja vaalitentit antavat liikkuville äänestäjille aihetta liikkua.

        Suomen olosuhteille on ollut ominaista porvarihallitusten lyhytaikaisuus. Porvaripuolueet eivät ole oikein koskaan kunnolla pysyneet kovinkaan pitkään samassa hallituksessa. Syitä voi etsiä mm. Neuvostoliitosta, erimielisyyksistä suhteesta Natoon ja EU:hun, jne...

        Sen sijaan NL:n luhistumisen jälkeen kaksi vasemmistopuoluetta on pikemminkin lähestynyt toisiaan aatteellisessa mielessä, ja ne ovat tiukemmin yhteistyötä tekeviä kuin porvaripuolueet. Liikkuvat porvariäänestäjät, ehkä juurikin tuo 20%n siivu valitsee ainakin tällä haavaa mieluummin istuvan presidentin, ainakin tällä hetkellä.

        Koko viime vuoden puhuttiin ja kohistiin porvariyhteistyöstä, joka voittaisi lukumääräisesti selkeästi pienemmän vasemmiston. Jälleen kerran uusien presidenttigalluppien valossa nähdään, että porvariyhteistyö on jälleen muuttunut kyttäämiseksi siitä, että kumpaa porvariehdokasta nyt lähdettäisiin rakentamaan ja auttamaan. Vasemmisto ei puolestaan kysele, se tekee yhteistyötä kaikessa hiljaisuudessa.

        Mahdolliselta toiselta kierrokselta pudonneen porvaripuolueen ehdokkaan kannattajat siirtynevät pääosin Halosen taakse, pedatakseen paikkaa puolueelleen hallitukseen, Halosen todennäköisesti jokatapauksessa voittaessa ja. Tämä on tietysti vain yksi mahdollisuus. Eipä taida muutaman kuukauden mediasalamasotakaan suosia porvariyhteistyötä, kun liikkuvat kannattajat pitäisi kuin taikaiskusta saada jomman kumman porvariehdokkaan taakse.

        SDP n.25% Vas-liitto n.9% enemmistö vihreistä n. 9%= jo 43 %.. Ja siihen vielä päälle varman päälle porvarit. Vaikea on Saulin/Matin tehtävä..

        Kommentoimatta enää sen laajemmin, koska en ole kovastikaan eri mieltä, totean porvariyhteistyön hankaluudesta vain sen, että keskusta ja kokoomus ovat kautta vuosikymmenten kilpailleet valtakunnan politiikassa ns. ei-sosialistien äänistä.

        Tuyo kilpailu on ollut niin rankkaa, että sillat ovat palaneet. Puoleilla on myös käytännön eroja, kun kepun kannattajat ovat etupäässä maaseudulta ja pienistä kunnista, ja kokoomuksen kaupungeista ja isoista kunnista. Aluepolitiikka jakaa, kun kepun intresseistä päällimmäsinä ovat tulonsiirrot suurilta kunnilta pieniin kuntiin, eli kokoomuskunnat ovat maksumiehinä kepukunnille.

        Porvaripuolueiden politiikan käytännön tavoitteissa on hyvin suuria eroja. kun kepu on lisäksi omaksunut sen asenteen, ettei se tee kokoomuksen kanssa mitään yhteistyötä, jos se voi tehdä yhteistyötä vasemmiston kanssa, niin tämä on myös etäännyttänyt puolueita toisistaan.

        Niinpä nyt käy niin, että keskustalaiset pudottavat niinistön toisella kierroksella ja halonen jatkaa. Vanhasen en usko pääsevän 2.kierrokselle, mutta jos pääseekin, niin kuuden vuoden takainen tilanne toistuu, sillä eivät kepun ja kokoomuksen välit ole tällä aikaa ainakaan parantuneet, kiitos etenkin Jäätteenmäen ja Pekkarisen.

    • meni jo

      Kokoomukselaiset puhkuivat kaiken intonsa loppuun jo 26.10.2005.

      Siinä se oli - Niinistön presidenttikampanja.

      • selvähän tämä

        Miksiköhän tuommoisia mainoksia lähettävät äänestäjille?

    • Uusinen

      Paljonko Kokoomus joutuu maksamaan Vasemmistoliitolle ja SDP:lle rojaltia siitä, että se lainaa vaalien ajaksi niiden brändäämiä ajatuksia?

      Ehdotan, että jokaiselle kokoomuksen jäsenelle lähetetään Pentinkulma -trilogia, jotta voisivat tutustua uuteen aatemaailmaansa.

      Ehkäpä Niinistön tuleminen työväenuskoon tarjoaa mahdollisuuden perustaa kolmannen kerran nuorsuomalainen puolue.

      • Otsikossa hymiö

        (Khihihi)...

    • maailmasta

      Asuukohan Niinistö kenties jossakin norsunluutornissa? Tottakai työntekijöiden ja työnantajien välillä tulee olemaan aina vastakkainasettelua.On todella sääli,että kokoomuksessa ollaan ajauduttu noin kauaksi äänestäjiensä tosielämästä.Pitää muistaa,että suurin osa kokoomuksen äänestäjistä on myöskin työntekijöitä ja toimihenkilöitä.

      • Jaba_43

        Taisit lukea jutun joko huonosti tai ennakkoasenteella?

    • trotskilainen

      Ei se Niinistön politiikassaan tukema ja ajama koko ajan koveneva ylikansallisen omistajaluokan luokkataistelu työväestöä, prekariaattia ja työttömiä ynnä muita syrjäytettyjä vastaan sillä mihinkään häviä, että Niinistö koittaa uskotella ettei mitään luokkataistelua olekaan, simsalabim! :D

      Niinistön ajaman uusliberalismin pitkälle jo toteutuneenakin tavoitteena on, että Suomessakin eriarvoistuminen ja luokkaerot ja köyhien päähänpotkiminen vain entisestään kasvavat. Kerrassaan luokaton yritys on tämä kampanjavalinta esiintyä luokattoman yhteiskunnan puolestapuhujana, ja herättää vain tiedostavissa vasemmistolaisissa vain lievää huvittuneisuutta.

      Mutta niinhän se Aatukin taisi sanoa, että kun tarpeeksi paksun valheen päästää ja tarpeeksi sitä toistelee, niin kyllä kansa uskoo. Epäilen kuitenkin, että näin tällä kertaa tapahtuu.

      • a-ha

        No et taida sinäkään ihan totisinta totta puhua, kun yhdistät "uusliberalismin" ja Niinistön. Tosin ei ole ensimmäinen kerta, kun vasemmistolaiset käyttää uusliberalismi-sanaa väärin ja haukkuakseen sillä oikealla olevia. Tutustukaa oikeasti niihin asioihin ja käsitteisiin, ja kertokaa ne sitten vasta..niin on paljon uskottavampaa. Kiitos. :)

      • Jaba_43

        Vasemmistouskovaisen asenteella ei Niinistö ole sinulle oikea ehdokas

    • suomi-yhtiön

      puolustuksen NATO:lle, tietäen kuitenkin että kyseessä on pelkkä paperifirma ns. paperitiikeri.
      Eli tässäkin asiassa oman kylän pojat pellolle ja rahat ulkomaille.

      - Rah rah rah, mut mun säätiön tilille rapsahti ihan kelpo summa paalua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2005
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1706
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1345
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1164
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1161
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1020
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      940
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      926
    Aihe